kaksikymmentäkahdeksan

Täytän tänään 28 vuotta. Aikuisteemaan sopivasti vietin eilisen Piialla Disney-elokuvaillan parissa. Prinsessa ja sammakko on kaukana lemppareistani (miksi Tiana rakastuu siihen vätysprinssiin, hä?), mutta onhan siinä jotain kummallisella tavalla hienoa istua huoneessa, jossa noin kymmenen naista kyynelehtii vuolaasti piirretyn tulikärpäsen kuolemaa. Tarkoitan tätä kaikella hyvällä, huom.  Samalla teemalla jatkoin nyt aamulla ja tein jonkun Facebookin "kuka Disney-prinssi sopisi juuri sinulle"-testin. Meinasi tyssätä jo ensimmäiseen kysymykseen. What do you look for in a guy? * Determination * Charm * A Kind Heart * Intellect * Individuality * Good Looks Öö, missä oli vaihtoeho "all of the above"? Hetken kamppailtuani  pääsin testissä loppuun. Tulos oli hirviö (prinssi Adam). En valita. Paitsi Adam-osuudesta. Arto Tuunela oli keksitty kutsua merkkipäiväni kunniaksi Huomenta Suomeen, mutta jostain syystä inhokkihaastattelijani vieraaksi. Silti hyvä syy herätä aamulla. Lisäksi sain ihan huippuja lahjoja heti aamutuimaan. Toivomani leipä/pitkovuoka ja uutukaisia keittiöpyyhkeitä paljastui eilen saadusta paketista. Kaiken kukkuraksi ovelleni kiikutettiin blenderi ennen yhdeksää. Kaikki ne pirtelöt ja smoothiet ja pestot ja gazpachot ja drinksut ja jutut, joita tuolla voin nyt tehdä. Uusi maailma avautuu eteeni! Vähemmän yllättäen sain myös lahjaksi rahaa. Koska olen taas pihistellyt kaiken ylimääräisen purkkiin, kasassa on summa, jolla voisin jo tehdäkin jotakin. Nyt vain pitäisi ratkaista, mitä. Haluaisin El Naturalista -kengät, joista olisi iloa todennäköisesti vuosiksi eteenpäin. Voisin myös ostaa urheilurintsikat, tanssipöksyt ja mahdollisesti jonkun levyn. Ja silti rahaa jäisi vielä esimerkiksi siihen, että saisin maksettua visalaskuni taas nollille. Toisaalta on ollut pitemmän aikaa sellainen olo, että pitäisi nostaa kytkintä ihan minne tahansa. RyanAirilla on huomiseen asti tarjous voimassa loppuvuoden matkoihin. Osloon pääsisi edestakiain 14 eurolla Lauran luokse tuskailemaan Norjan hintatasoa. Noin 70-80 eurolla pääsisin Bristoliin tervehtimään Nikoa, syömään brittiherkkuja ja fiilistelemään kaupunkia. Alle kahden sadan euron pääsisin moikkaamaan Marjoa Madridiin aidon tapaspöydän äärelle. Ihanaiset, kestävät, luontoystävälliset kengät, joihin normaalisti ei olisi ikinä varaa vai kaivattu maisemanvaihdos edes hetkeksi? Voi valintoja.

hyvä kirppispäivä

Meinasi aamulla päästä huutonauru, kun selailin Aarresaarta. Ymmärrän, että työtilanne on Suomessa nyt huono, mutta joku roti nyt jo pitäisi työpaikkailmoituksiinkin saada:

Englannin kielen taidolla pystyt soittamaan ulkomaisille valmistajille ja etsimään oikean henkilön, jolle lähettää valmiit markkinointimateriaalit. Tämän jälkeen tulee soittaa perään ja varmistaa, että viesti on mennyt perille. Pontentiaalisten kontaktoitavien määrä on noin 500 globaalisti.
Onnistuneiden yhteistyökuvioiden ja kauppojen perusteella neuvottelemme palkitsemissopimuksen, joka perustuu tuotto-osuuksiin ja/tai keksinnön omistajuuden jakamiseen.
Kysymyksessä on uudenlainen digitaalinen vatupassi [...; lisäsin kursiivit]

Niin eli tulospalkka? Tai siis määrittelemätön tulospalkka. Oletan myös, että nuo globaalit puhelut hoidetaan omavastuulla ja rahat saa sitten takaisin, kunhan "palkitsemissopimus" on neuvoteltu. Mikä diili! Jos tuo jantteri jonkun hommaan löytää, niin en ala.

And now for something completely different...

Mikä ihme siinä on, että jos on tosi tiukka budjetti ja lähtee kirpparikierrokselle vain seuraksi, sopivaa, kivaa ja kohtuuhintaista tavaraa pursuaa jokaisesta kolosta? OIin ajatellut, että jos vitosella tai kympillä jotain pompahtaa vastaan, niin huippu homma. Loppukuun talous ei kaadu, mutta tuleepahan kuitenkin mahdollisesti hankittua jotain tarpeellista.

Vajaa tunti Valintakirppiksellä ja mukaan oli tarttunut:

- R-collectionin hyväkuntoinen vakosamettinen talvitakki paksulla vuorella

- maailman söpöimmät talvisaappaat, passelit sekä hameen että housujen kanssa (ei mene villasukka, mutta nyt voi ainakin rauhassa etsiä kunnon talvikengät)

- sininen lyhyt farkkuhame (istuu päälle kuin valettu)

- kaksi käsinmaalattua superkaunista syvää lautasta (kiitos vielä Katjalle, että sain ostaa nämä, vaikka se löysi  lautaset ensin)

Yhteishinta 24,50 euroa. Lisäksi Marko osti minulle Rottarallin DVD:llä (2e) ja Merlin-minisarjan VHS:llä (1e). Voin siitä huolimatta ehkä elää näiden investointien kanssa, vaikka ylitinkin suunnitellun budjettini moninkertaisesti. Hame on jo nyt päällä, lautasista, takista ja saappaista olen edelleen ihan fiiliksissä.

Samalla tavalla toimii pitkään harkittu ja haaveiltu luksustuote (esim. hajuvesi). Tavallisesta shoppailusta tuppaa tulemaan vain morkkis. Jos tuntuu mahanpohjassa sellainen kutina, että morkkiksen voi jonain hetkenä välttää, siitä kannattaa ottaa kaikki irti ja ostaa käyttövaatteita ihan uutena kaupasta.

Syyspäivinä Jupu piristää. Loppuun siis postauksen aiheisiin löyhästi liittyviä klassikkosarjakuvia: työkkäri ja shoppailu. Monta asiaa on sarjakuviinsa tuo nainen tiivistänyt. Neroa.

oppitunti kulttuuriperinteen vaalimisesta

Tänä aamuna en pode (toistaiseksi) yletöntä maailmantuskaa, olen vain suruissani asuinkaupunkini kulttuuriasioista. Kun taannoin julkaistiin tieto siitä, että Karjalantaloon avataan vuodenvaihteessa rytmimusiikin keskus, olin yhtä innoissani kuin kaikki muutkin. Paitsi että päivittelin aktiivisesti ihmisille huoltani karjalaisen pitopöydän tulevaisuudesta, se on kuitenkin omalla tahollaan arvokasta kulttuurityötä ja joensuulainen matkailuvaltti, etenkin yritysnäkökulmasta. Esimerkiksi tuttavani isä vie kaikki yritysvieraansa Karjalantalolle syömään ja ajeluttaa toisinaan sinne ihmisiä Kuopiosta asti.

Ja kuinkas sitten kävikään. Tänään uutisoitiin, että molemmat Karjalantalon ravintolat ovat hakeutuneet konkurssiin ja koko syyskausi on siis näin ollen peruttu. Mahtavaa!

Kuten tuossa äsken chattailessa totesin, onhan se ihan kiva aina tajuta olleensa oikeassa. Mutta voi nyt hyvä ihme, miten tyylittömästi toimittu. Naiivisti jotenkin uskoin siihen, että ikisuosikkimme Karjalaisen kulttuurin edistämisestämissäätiö olisi ymmärtänyt sumplia asian jotenkin ja avustaa tilojen hankkimisessa vaikka jostain muualta (onko vanhassa Deliziassa vieläkään mitään?). Ilmeisesti tämä on jälleen säätiöltä liikaa vaadittu ja toimintamallit ylittävät taas kerran maallikon käsityskyvyn.

Kerubin paluuta odotan edelleen, mutta sympatiat lankeavat nyt kyllä vanhojen yrittäjien puolelle (olkoonkin että myivätkin pahaa ja ylihintaista kaljaa).

Ärsytyksen voimalla siis tänään työhakemusten ja oppimispäiväkirjan kimppuun. En ole kirjoittanut asiatekstia suomeksi sitten gradun tiivistelmän, enkä siis meinaa saada tyylistä kiinni. Asiaa ei auta se, ettei luento juuri motivoinut edes yrittämään. On vaikea reflektoida omaa oppimistaan, jos ei koe oppineensa mitään. Ehkä se tästä vielä, kyllä akateeminen kakkageneraattori toimii aina yhden opintopisteen edestä.

toivelista

Muistin juuri, että hieno blogiperinne on päässyt sujahtamaan muististani. Onneksi on aikaa vielä korjata asia. Eli tässä se on: synttäritoivelista! Hahaa.

Joku voisi väittää, että alan olla niin aikuinen, ettei minulle tarvitse enää ostaa synttärilahjoja (toisinaan esim. salaa minä). Jos joku on kuitenkin asiasta eri mieltä, mutta ei keksi mitään ja sattuu vielä tätä lukemaan, ilahdun vaikkapa seuraavista asioista:

- leipävuoka

- lippu Pariisin kevään Joensuun keikalle synttäriviikolla

- leffalippu

- Lemonatorin uusi levy

- hyvä kirja

- vapaavalintainen itsetehty ruoka-asia

- jännä uusi mauste (minulla on vaan epäjänniä perusjuttuja kaapissa)

- laatuaika kivan tekemisen merkeissä

Kohta lähden seikkailemaan Tampereen yliopiston päätaloon. Minulle kyllä neuvottiin, miten luentosali A2a löytyy, mutta kuitenkin eksyn jonnekin ja apua! Vähän meinaa jännittää. Syön myös väkisin jättiaamiaista, etten nuupahda päivän aikana. Meille on varattu noin puolen tunnin lounastauko, eihän siinä ajassa ehdi syömään.

Eilen ostin Walkersin sipsejä, löysin (googlella) kivan brittipubin ihan Millan nurkan takaa ja menin nukkumaan yhdeltätoista. Erilainen Tampere-perjantai.

oi mikä ihana aamu

Ihana aamuni starttasi vaihteeksi raha-angstilla. Tiesin, että joudun maksamaan tänään isoja laskuja, joten yritin mahdollisuuksieni mukaan tehdä tilanteesta mahdollisimman kivuttoman. Laitoin päälle kivat vaatteet, Hehkumon soimaan ja söin laskutapahtuman alle herkkuaamupalaa.

Varotoimista huolimatta tuntui aika pahalta, kun 216 euroa lainarahaa sujahti tililtäni oikeille omistajilleen. Tiedostan, että olen nyt maksanut syksyn tanssitunnit ja ensimmäisen erän informaatiotutkimuksen opinnoistani (ja viime viikolla myös vuosijuhlan), mutta vähän meinaan taas kadota epätoivon syövereihin.

Siitä mustasta aukosta ei nimittäin ihan hevillä (tai kepeällä popilla, prrr-kish) takaisin kammeta, joten koitan tässä keskittyä muutamaan muistamisen arvoiseen faktaan:

- olen ennenkin selvinnyt mahdottomilta tuntuvista maksuista

- myös näistä visalaskuista

- luottorajani on vain tuhat euroa, joten ihan järjettömiä pankrotteja en sillä kykene aiheuttamaan

- olen ennenkin hallinnut itseni ruokkimisen minimirahalla

- elämässäni on tarpeeksi ihmisiä, jotka eivät anna minun kuolla nälkään

Toisaalta vaakakupissa toisella puolella painaa myös turhautuminen virastoihin. Tutkiskelin asiaa yksi ilta ja huomasin, että toimeentulotukea maksetaan nihkeästi avoimen opiskelijoille. Työmarkkinatukeakin varten piti laatia yksityiskohtainen selitys siitä, kuinka 25 opintopisteen opiskelu 15 kuukauden ajanjaksolla (keskimäärin 0,68op/kk) ei vastaa täysipäiväistä opiskelua (minimi 5op/kk). Sen tein mukisematta, mutta jos täydentävät tuet katkaistaan, niin halleluja. Kyllähän sitä motivoitunut opiskelija elää ihan hyvällä tahdollakin. Ystävällisin terveisin nimimerkki "työmarkkinatukeni on täsmälleen vuokrani suuruinen".

Myönnettäköön, että raha-ahdistus ei olisi ihan niin suuri, ellen olisi taas alkanut tylsistymään kotona. Tähän mennessä aika on kulunut ihan hyvin, mutta nyt kun olen siivonnut, leiponut ja hillonnut kuin pieni eläin jo jonkin aikaa, tarvitsisi taas päiviin muutakin sisältöä. Ihan siksikin, että saisin sen rytmin varjolla hoidettua myös muut lupaamani asiat.

Varmaan kaikki byrokratian ja lomakehelvetin keskelle joutuneet joutuvat tämän jossain vaiheessa toteamaan. Hyvinvointivaltiomme logiikka on merkillinen.

Jos makaa kotona ja turruttaa päätään telkkarilla tai valitsemallaan päihteellä, täydet tuet tulevat, kunhan vaan muistaa täyttää lappusia aina toisinaan. Vaan auta armias, jos aktiivinen ihminen yrittää pitää itseään järjissään hankkimalla harjoittelupaikan ja pysyä siellä yli kolmen kuukauden minijakson tai peräti opiskelemalla sivutoimisesti täydentävän pätevyyden mielekkääseen ammattiin. Johan ropisee sanktiota. 

Ja toki on oma vikani että haluan harrastaa lukemisen ohella luksusharrastuksia kuten ruuanlaittoa, siinä kun menee muitakin raaka-aineita kuin pottua ja makaronia joskus, ja kansalaisopiston maksullisia tanssitunteja. Enkä edes aloita esimerkiksi julkisen liikenteen maksuista työttömän näkökulmasta tai muista vastaavista vääryyksistä, ne jääköön seuraaviin räyhähetkiin.

Tietysti voisin ottaa Hesarin keskustelupalstan muinaisesta neuvosta vaarin eli lopettaa kaiken turhan valittamisen ja hankkia työpaikan. Kappas kun ei olekaan aiemmin juolahtanut mieleeni.