keskiviikko 29. helmikuuta 2012

draamaa

Olen viimeisen parin viikon aikana käynyt katsomassa keskimääräistä huomattavasti enemmän suomalaista dramatisoitua taidetta, kaksi elokuvaa ja kolme näytelmää.

Mukaan on mahtunut Louhimiehen Vuosaari (tykkäsin paljon, mutta edessä istuvat ääliöt pilasivat puolet kokemuksesta), Kaupunginteatterin Poutiaisen näköinen mies (ei niin paha kuin pelkäsin, mutta melko hirveä kesäteatterikokemus silti), Airaksisen Kulman pojat (ihan viihdyttävä paketti, kauniin näköinen Joensuu ja lisäksi Jussi Vatanen), YT:n Pisarat (perussettiä pisara-asteikolla) ja eilen Poiketa ry:n URA-esitys (sekä viihdyttävä että ajatuksia herättävä).

Ei toki pitäisi lähteä vertailemaan erilaisia tuotoksia suuremmin keskenään, mutta kieltämättä ehti eilen Kerubin salissa käydä mielessä, että onpa virkistävää nähdä ammattilaisten toteuttamana teatteria, jota mikään vakiintunut laitos ei sido. 

Tykkään kyllä Kaupunginteatteristakin, mutta pakko se kai on uskoa, että parhaat jutut tässäkin pitäjässä tapahtuu itsenäisissä seurueissa. Eli ehkä Vääräpyörän Jääkarhut seuraavaksi? Paras toimia ajoissa, ottaa ihan tarpeeksi päähän jo se, että Rospuuton Sarasvatin hiekkaa meni minulta ohi.

En toki aio kaupungin laitosteatteriakaan tässä herätyksessäni hylätä. Paljon hyvääkin olen siellä nähnyt ja vielä tänä keväänä isolle näyttämölle rantautuu Ihmemaa Oz. Fiksut pirulaiset.

maanantai 27. helmikuuta 2012

tarra

Olen torstaista asti yrittänyt koota top 5 -listaa ravintoloista. Nyt on pakko antaa olla ja kuopata ajatus. Se on liian vaikea. Keskityn vain syömään ravintoloissa ja olemaan tyytyväinen tai tyytymätön tarpeen mukaan. Hyvä suunnitelma.

Tilasin vuodenvaihteessa kauhealla hötäkällä seinätarran, jonka ehdottomasti halusin kotiini, maksoi mitä maksoi (ja kyllähän se maksoi). Eilen lopulta sain sen laitettua seinällekin asti. Muuten hyvä, mutta tarra ei tykkää olkkarin tapettityypistä eli tarra rullasi irti alle puolen tunnin. Tyttöjen rohkaisemana kokeilin asian fiksaamista kevyellä paperiliimalla ja nyt vaikuttaisi siltä, että se saattaa jopa toimia. Pitää tarkkailla tilannetta ja korjailla repsottavia kohtia tilanteen vaatiessa - eli toistaiseksi vielä aika usein.

Jos liimakikka ei pitemmällä tähtäimellä toimi, saatan huutaa ja lujaa, koska tarra on maailman hienoin.

Oma Banksy.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

eskapismia ja kirjallisuusviittauksia

Elän musiikin kuuntelun suhteen taas kuivaa kautta. Kaikki kuulostaa nuivalta, enkä jaksa oikein innostua mistään, sen enempää uudesta kuin vanhastakaan. Ilmeisesti hurahdusenergia onkin suuntautunut nyt sataprosenttisesti telkkarimaailmaan, koska vakavalaatuinen koukkuuntuminen Once Upon a Timeen on tosiasia. Vastoin kaikkia nykyisiä tapojani onnistuin jotenkin katsomaan kaikki tähän mennessä ilmestyneet jaksot noin viikossa. Nyt seuraavaa pitää odottaa, enkä kestä.


Nykymaailmaa ja perinteisiä satuja uudella otteella yhdistelevä sarja puri jo ajatuksen tasolla. Pari ensimmäistä jaksoa oli ihan mukavaa ajanvietettä ja kolmannen jälkeen olinkin sitten mennyttä naista. Sarjassa on sopivassa suhteessa fantasiamaailmaa, tyttöenergiaa, rakkaushömppää, arjen ongelmia ja kirjallisuusviittauksia (tosin reiluin Disney-höystein, sillä Disney omistaa tuotantokanavan).

Parasta viihdettä on päätellä, kuka nykymaailman hahmoista vastaa mitäkin satuhahmoa ennen kuin se paljastetaan! Jännää! Päähenkilöstä ja -pahiksesta en ihan hirveästi tykkää, mutta eipä se ole ennekään sarjafanituksia haitannut, onhan Buffy Summers edelleen mielestäni kamala eukko. Vertaus ei ole ontuva, sillä Once Upon a Timella on jopa yksi sama pääkirjoittaja kuin Buffylla (ja sama tuotantotiimi kuin Lostilla). Once Upon a Timella on kuitenkin erikoisbonuksena jotain, mistä Buffya katsoessa saattoi vain haaveilla. Nimittäin Robert Carlyle.

Olet lempparini, Rumpelstiltskin.
Sarjassa on myös ilahduttavaa visuaalisuutta. Puvustukseen ja lavastukseen on panostettu, mutta pahan kuningataräidin hölmöjä asuja lukuun ottamatta suuremmilta ylilyönneiltä on vältytty. Leijonanosa kohtauksista on itse asiassa kuvattu ihan tavallisessa kanadalaisessa metsikössä. Siellä kovin kotoisen näköisissä maisemissa seikkailevat Tittelintuure Carlyle ja muut ihanat, esimerkiksi aiemmin näyttelijänurallaan Calvin Klein -mallinakin toiminut, pohjoisirlantilaisella korostuksella puhuva seriffi Graham.

Kas hei!
Huomenna on jo maanantai ja voin laittaa seuraavan jakson ruksuttamaan. Eskapismia parhaimmillaan.

torstai 16. helmikuuta 2012

75

Joo-o.

Kuuntelin sitten läpi 75 poikabändibiisiä, jotka tulee kuulla ennen kuolemaa (NRGM). Varsin kattava ja ilahduttavalla paneutumisella koottu lista, ei voi muuta sanoa. Löysin monta vanhaa suosikkia, joiden olemassaolon olin unohtanut, siivous ja muu kotipuuhastelu sujui kuin siivillä.

Oli listassa kummastelemistakin. Another Levelin, Blackstreetin ja PJ & Duncanin lokeroiminen poikabändeiksi on ihan oma lukunsa, mutta jotkut biisivalinnatkin jäivät ihmetyttämään. Miksi Backstreet Boysilta oli nostettu Climbing the Walls, mutta ei esim. Larger Than Lifea tai jotain ekalta levyltä? Suuremman vääryyden on kuitenkin kokenut A1. 

Jostain syystä listalla komeilee cover Take on Me (luonnollista, olihan yksi jamppa norjalainen) ja yksi omakin biisi, mutta missä on Caught in the Middle? Se on kuitenkin kevyesti A1:n paras biisi ja mikä tärkeintä, video on kuvattu Suomessa. Niin, kerta.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

borssi tulille

Sain varmistettua sopivan vapaapäivän, joten varasin juuri hotellin Pietarista pääsiäiseksi. Sen kunniaksi pistin jättikattilallisen borssia hautumaan. Taisin kyllä vahingossa tehdä sitä niin paljon, että syön soppaa sinne reissuun asti. No, olenpahan sitten melkein kuin aboriginaali.

Keiton kanssa maistuu itse tehdyt ruispalat, ne eivät näytä loppuvan millään.


Hyviä tuli ja helppo tehdä, suosittelen kokeilemaan joskus vähemmän kiireisenä päivänä. Kohottaminen vie rutkasti aikaa.

Seuraava murhe on viisumi, sitten junaliput. Melkein jo päädyin hankkimaan pakettimatkan, että välttyisin ylimääräiseltä säätämiseltä, mutta ajatus täydestä hotellista suomalaisia vodkaturisteja pääsiäispyrähdyksellä oli kammottava. Omatoiminen kulttuuriloma oli valintamme. Ehkä sen valossa jaksaa vähän säätääkin.