draamaa

Olen viimeisen parin viikon aikana käynyt katsomassa keskimääräistä huomattavasti enemmän suomalaista dramatisoitua taidetta, kaksi elokuvaa ja kolme näytelmää.

Mukaan on mahtunut Louhimiehen Vuosaari (tykkäsin paljon, mutta edessä istuvat ääliöt pilasivat puolet kokemuksesta), Kaupunginteatterin Poutiaisen näköinen mies (ei niin paha kuin pelkäsin, mutta melko hirveä kesäteatterikokemus silti), Airaksisen Kulman pojat (ihan viihdyttävä paketti, kauniin näköinen Joensuu ja lisäksi Jussi Vatanen), YT:n Pisarat (perussettiä pisara-asteikolla) ja eilen Poiketa ry:n URA-esitys (sekä viihdyttävä että ajatuksia herättävä).

Ei toki pitäisi lähteä vertailemaan erilaisia tuotoksia suuremmin keskenään, mutta kieltämättä ehti eilen Kerubin salissa käydä mielessä, että onpa virkistävää nähdä ammattilaisten toteuttamana teatteria, jota mikään vakiintunut laitos ei sido. 

Tykkään kyllä Kaupunginteatteristakin, mutta pakko se kai on uskoa, että parhaat jutut tässäkin pitäjässä tapahtuu itsenäisissä seurueissa. Eli ehkä Vääräpyörän Jääkarhut seuraavaksi? Paras toimia ajoissa, ottaa ihan tarpeeksi päähän jo se, että Rospuuton Sarasvatin hiekkaa meni minulta ohi.

En toki aio kaupungin laitosteatteriakaan tässä herätyksessäni hylätä. Paljon hyvääkin olen siellä nähnyt ja vielä tänä keväänä isolle näyttämölle rantautuu Ihmemaa Oz. Fiksut pirulaiset.