bounce bounce

Katja kirjoitteli urheiluliivilöydöstään eilen - ja todistin onnistuneet ostokset livenä jo päivää aiemmin - ja varsin ajankohtaiseen saumaan löytö osuikin. Olen ostanut uudet urheiluliivit viimeksi pari, kolme vuotta sitten ja ne alkavat olla paitsi tosi kulahtaneet, myös äärimmäisen epämukavat päällä.

Uuteen ryhmäliikuntapaikkaan siirtymisen myötä olen tänä keväänä laittanut liikuntaharrastukseen enemmän rahaa kuin koskaan aikaisemmin, joten on sulaa hulluutta, ettei liikuntavaatepuoli ole kunnossa. Vanhojen housujen kanssa voin vielä elää, mutta povekkaana ja hyppiviä lajeja harrastavana kunnon liivien puute tarkoittaa oikeasti aika ajoin ihan rehellistä fyysistä tuskaa.

Jos jostain syystä asian ymmärtäminen on vaikeaa, sitä voi yrittää hahmottaa Shock Absorberin sivujen Bounce-O-Meterillä, jonka löysin tänään. Huom! En ota vastuuta myötäkivusta, jota sovellus saattaa aiheuttaa.

Katjan vinkkaamat Ellos-liivit voisivat periaatteessa olla ratkaisu asiaan, mutta tosi omituisen mallisena ihmisenä suhtaudun postimyyntiin aina skeptisesti. Ennemmin turhaudun sovituskopissa miljoonaan kertaan ja poistun lopulta kelvollisten ostosten kanssa kuin äärimmäisen suurella todennäköisyydellä koen saman tuskastelun kotona ja joudun hoitamaan vielä palautuksetkin postitse.

Näinpä hajosin eilen Sokoksen sovituskoppiin. Nerokkaana strategianani oli käydä etsimässä Shock Absorber -liiveistä oikea koko ja tilata ne sitten netistä vähän edullisempaan hintaan.

Hahaa.

Tuhersin siellä useamman liivikoon kanssa, mutta jos ympärysmitta osuikin oikeaan, kuppikoko oli väärä ja kun lopulta yritin laittaa oletettavasti sopivalla ympärysmitalla ja kuppikoolla varustettuja liivejä päälle, ne olikin jotkut erikoisjuoksuliivit, joissa oli niin tuhat klipsiä, etten enää osannut ujuttautua liiveihin sisään.

Voi sitä tuskaa ja hammastenkiristystä. Kokeilin myöhemmin vielä muun merkkisiä perinteisempiä liivimalleja, mutta ne olivat kaikki väärän kokoisia ja mallisia eli kurjat päällä.

Jotenkin päädyin sitten Citymarketin kassalle uuden muumimukin kanssa. Humputtelu ei toki ratkaise ongelmaa, mutta harvinaisen hienolla mukiuutuudella on liiviangstin vastapainoksi henkistä hyvinvointia parantava vaikutus. Eläköön materialismi!

Tänään töiden jälkeen kirmaisin Lindexille ja ostin kompromissiliivit. Ei parhaat, mutta ainakin nykyisiä paremmat ja auttavat eteenpäin kunnes kerään taas voimia Shock Absorbereiden testaamiseen ja/tai rohkeutta postimyynnin ihmeellisen maailman valloittamiseen. 

Bonuksena leopardikuosi.

Tai jos kompromissiliiviit osoittautuvat toimiviksi, haen saman tien vähintään kolme paria lisää. Voi kun edes rintaliivien istuvuus olisi muita vaatteita helpompi ennustaa. Turha toivo.

alas on pitkä matka

Olipa kerran kevät 2008. Silloin ei mennyt kovin hyvin.

En muista ajanjaksosta ihan kauheasti. Nukuin keskimäärin kolme tuntia yössä, en laittanut ruokaa, lukenut, katsonut televisiota tai harrastanut oikein mitään. Taisin käydä keikoilla ja elää lämpimillä voileivillä, sipseillä ja oluella. Olin turvoksissa ja näytin pullataikinalta.

Tiedän kuitenkin jollain lihaksilla pusertaneeni kevään aikana seminaarityön toisen osan, 20 sivua gotiikasta ja lastenkirjallisuudesta. Työ ei ollut huono, taisin saada siitä nelosen. Varsin todennäköisesti tein muutakin, koska papereissani lukee, että olen saanut kandintutkintoni ulos toukokuussa 2008. Käytiin juhlimassa sitä Amarillossa. Vilin kokistuoppi oli päätä isompi.

Kevään lopussa olin ihan puhki ja päätin antaa kesäksi itselleni kaksi tavoitetta. Halusin oppia nukkumaan ja lukemaan uudestaan.

Menin naapurissa olevaan kirjastoon ja seisottuani hyllyjen välissä ihan loputtoman pitkän aikaa, sain valittua kolme kirjaa. Yksi niistä oli vanhan lempikirjailijani Nick Hornbyn Alas on pitkä matka. Se oli ensimmäinen kirja, jonka lainaamistani sain luettua.

Ei liene yllätys, että kirjalla on aivan erityinen paikka sydämessäni.

Siksi olin samaan aikaan riemuissani ja peloissani, että kirjasta on tehty elokuva - aika nimekkäillä näyttelijöillä ja ilahduttavallta visuaalisella ilmeellä varustettuna. Halusin ehdottomasti nähdä sen, mutta samaan aikaan selvää oli, ettei sitä voinut katsoa yksin eikä myöskään ihan missä tahansa seurassa.

Oi voi.

Kirjojen filmatisoinneissa on aina riskinsä. Vaikka tekisi kuinka hyvää ja huolellista työtä, aina joku pahoittaa mielensä. Hornby-maailmasta High Fidelity on mielestäni todella onnistunut versiointi, vaikka paljon on jätetty pois, tarinaa päivitetty ja mannertakin vaihdettu. Toisaalta vanha opettajani David H., jonka lempikirja High Fidelity on, oli tästä räikeästi eri mieltä.

Maanantaina saatiin leffailta lopulta pykättyä pystyyn. Katsojaraadissa oli lisäkseni paikalla kaksi ihmistä. Toinen on juuri palauttanut gradunsa Hornbyn alkuperäisromaanista, toinen tutkinut Hornbya muuta tuotantoa laajemmin.

Näillä silmillä katsottuna elokuva ei olisi varmaan voinut mitenkään osua täysin maaliin, mutta nyt kyllä alitettiin rima ja pahasti. 

Kirjan tunnelma loisti poissaolollaan ja elokuva oli siitä johtuen pääosin kammottavan lattea. Juonenkäänteet eivät tuntuneet uskottavilta, hahmot jäivät pintaraapaisuiksi ja motiivit käsittämättömiksi, kehityskaarta ei oikeastaan ollut ja päälle oli vielä onnistuttu liimamaan täysin epäolennainen romanttinen sivujuoni. 

Epätoivoisia huokauksia kantautui aika ajoin sohvan joka nurkasta. Näin pari päivää myöhemminkään sanat eivät riitä kertomaan, miten iso pettymys tämä oli.

Oli elokuvassa tietysti hyvätkin puolensa: kivoja kuvia Lontoosta ja Toni Collette. Colletten hahmo Maureen sai myös muihin nähden paljon armeliaamman kohtelun, vaikka jäikin varjoksi kirjaversiostaan.

Yritettiin leffan lopuksi irtautua kirjamaailmasta ja tarkastella elokuvaa rehdisti elokuvana, mutta ihan itsenäisenä leffanakin A Long Way Down tuntui aika kehnolta. Mietittiin, että olisi kiinnostavaa näyttää elokuva jollekin, joka ei kirjaa tunne ja kysyä, saako siitä yhtään enempää tasoja irti. Vähän epäilen.

Jos joku uskaltaa tarttua syöttiin, odotamme kommentteja.

kolin kylpylässä

Olen kovin huono käyttämään rahaa itseeni, jos en saa jotain konkreettista vastineeksi. Äärimmäisen harvoin tulee siis käytyä hoidoissa tai hieronnassa, kampaajallekin menen vain kun on pakko. Kosmetologilla en ole käynyt ikinä. Eipä siis ole yllätys, etten ole koskaan tutustunut kylpylämaailmaankaan.

Ystävien syntymäpäivinä on kuitenkin tullut harrastettua kaikenmoista, mitä muuten ei tulisi tehtyä - silloinhan en käytännössä käytä rahaa minuun. Eilen yllätinkin itseni pakkautumalla autokyytiin kohti Koli Relax & Spa -kylpyläkompleksia.

Siellä sitten lilluttiiin viinilasit kädessä paljussa, poreammeessa, jalkakylvyssä, musiikkiammeessa, elämyssuihkuissa ja erilaisissa saunoissa. Relax-huoneen lämpimät kivituolit nousivat suosikiksi, mutta kieltämättä siellä poreissa ja tervantuoksuisessa lempeässä saunassakin vierähti hyvä tovi. Vähän väliä piti hihitellä ääneen, kun kaikki oli samanaikaisesti niin kummallista ja kivaa.

Minulla oli eväät, mutta kun muilla ei ollut, jätin ne syömättä ja mentiin porukalla vielä Kolin maisemaravintolaan. Melkoista suunnittelematonta humputtelua, mutta - iloista kyllä - en ole vielä hajonnut omantunnontuskiini. Mitä on tämä?

Ei loppunut kesken.

Jalat hengaamassa relax-huoneen maisemissa.

Innostuin ilmaisista hedelmistä niin, että kuvakin tärähti.

Falafelburger, rosmariiniiranskuksia, coleslaw'ta ja salaattia. Nam!

Vajaan neljänkympin kylpylälippu tuntui kieltämättä kalliilta, mutta toisaalta rahoille sai kyllä vastinetta. Mukaan sai valita joko juoma- tai hemmottelukiulun. Kuuden hengen seurue jakoi sujuvasti kaiken: pullolla skumppaa ja punkkua sekä kahdella pienellä alkoholittomalla kuohuvalla pidettiiin lasit pari tuntia mukavan täynnä ja kolme Lumenen tuotesettiä riitti vallan mainiosti kaikkien tarpeisiin. Käyttöaikarajoitusta ei ollut ja välillä sai tankata vettä ja hedelmiä. Enkä edes aloita niistä pehmeistä, lämpimistä kylpytakeista. Olisin voinut maksaa jo niiden käyttämisen ilosta.

Ehdittiiin onneksi juuri isohkon polttariporukan alta pois. Paikan isoin ongelma onkin tiloissa: mukava jos pieniä seurueita on vain muutama, mutta isomman saapuessa tulee varmasti nopeasti ahdasta.

Summa summarum: hyvä reissu, äärimmäisen rentouttava lauantai. Onneksi sysäys tämmöisten toteuttamiseen tulee joskus ulkopuolelta, olen nimittäin haaveillut ekskursiosta Kolin maisemakylpylään oikeasti yli vuoden.

Jospa intoutuisin matkaan vielä joskus uudestaankin. Saa sysätä.

oodi kookosmaidolle

Kookos tapaa jakaa ihmiset kahteen leiriin. 

On niitä, jotka vihaavat kookosta yli kaiken, eivätkä siedä sen häivääkään lähimaastossaan. Sitten on minunkaltaisiani ihmisiä, jotka suihkuttelevat aamuisin kookoksista body sprayta ennen töihin lähtöä ja elelisivät mieluusti Bountyilla hamaan loppuun asti.

Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että olen myös kuullut sellaisista ihmisistä, jotka pitävät kookosmaidosta ruuassa, mutta muuten ei kookoksen maku tai koostumus napostele. Menee minulta melkein yhtä yli hilseen kuin kummalliset kookokosenvihaajat.

Ei ole ikinä ollut epäilystäkään, ettenkö olisi intohimoinen kookoksenrakastaja. Ryppyä rakkauteen ei ole vieläkään ilmaantunut, vaan päivänpolttava kysymys kuuluu, että miten halvatussa olen unohtanut kookosmaidon elämästäni. Tai lähinnä ollut ymmärtämättä sen moninaisuutta.

Alkuviikosta mieleni teki tomaattikeittoa ja ostin hetken mielijohteesta pitkästä aikaa purkin kookosmaitoa sen sekaan. Puolet menikin keittoon, mutta lopulle piti keksiä innovatiisempi käyttötarkoitus. Eilen tein aamiaiselle ehkä maailman parhaan smoothien, johon tuli banaania, mustikoita, kookosmaitoa ja vettä (ja spirulinaa). Yön yli turvottelin täksi aamuksi chiapuuron - myös mustikoilla ja kookosmaidolla (ja spirulinalla). Ah, mitä luksusta!

Tosin ensi kerralla laitan puuroon enemmän vettä suhteessa kookosmaitoon, vähempikin kermaisuus kun olisi aamun alkajaiseksi riittänyt. Mutta eipähän jäänyt nälkä, sen verran tuhtia evästä oli.

Suluista voikin päätellä, että kookos myös peittää spirulinan maun alleen aika tehokkaasti! Hyvä huijaus, kunnes totun spirulinan makuun. Jos ikinä. Juttelin nimittäin viikonloppuna yhden super-superfoodistin kanssa. Tämäkin yksilö nauttii spirulinansa runsaan veden, sitruunan ja suolan kanssa.

Kokeilujen innoittamana päätin alkaa pitää kookosmaitoa vakituisemmin kotona, helposti järjestettävä luksus kun on arkeen enemmän kuin tervetullutta. 

Kunhan en vaan jumahtaisi näihin samoihin ruokiin. Jos lukijoista löytyy kaappikookostelijoita, saa ilmoittautua kommenttiboksissa. Smoothie ja chiapuuro kun taisivat valitettavasti olla innovatiivisuuteni huippukohta.

tammikuun toteemieläimet

Töissä on taas ollut kamalaa haipakkaa ja vaikka ruksaan asioita tehdyksi minkä kerkeän, tuntuu, ettei rahkeet riitä oikeasti minkään järkevän toteuttamiseen. Harmaus valtaa mielialaa myös työajan loputtua ja olen varma, että elämä valuu ohitseni, enkä edes huomaa. Olo on kamala. 

Yhtäkkiä muistin poteneeni täsmälleen samaa oloa viime tammikuussa - ja ehkä kaikkina edeltävinäkin vuosina - ja siinä samalla palautui mieleen, kuinka löysin odottamatonta inspiraatioenergiaa Jane Seymourin nuoruudenkuvista.

Ihanat naiset ovat aina paikallaan, mutta nyt olen huomannut kääntyväni taas itselleni vähän tutumpien hahmojen pariin. Googlen kuvahaku laulaa harva se päivä ja löydän itseni huokailemasta enevässä samojen daamien kuvien ääreltä 

Tämän tammikuun toteemieläimeni ovat Judi Dench ja Maggie Smith.

Olen myös näytellyt Titaniaa. En näyttänyt samalta.
(Kuva)

(Kuva)

Oi niin ihania nuorina, mutta nämäkin leidit kyllä ehdottomasti vain paranevat ikääntyessään.

(Kuva)

(Kuva)

Lissukin olisi hyvä toteemieläin!
(Kuva)

Muuten tällä viikolla olen enimmäkseen antanut elämän valua ohitseni ihan suosiolla Tapiossa. Pride ja Paddington nähty. Kiitos, brittielokuvat 2015. Työkiireiden ja kaikkien kammottavien uutistapahtumien keskellä teette maailmasta paljon mukavamman paikan olla.