35

Täytin eilen taas vuosia. Vaikka nyt huristellaan taas äitini mukaan tietynlaisissa tasavuosissa, toistaiseksi en ole vielä päässyt vielä viime vuoden sfääreihin synttäribluesissa. Ei työkaverin termi synkkärit silti kovin kaukana totuudesta ole.

Ikääntymisen kunniaksi 35 sekalaista asiaa, jotka olen oppinut 35 ikävuotenani:

• Sriracha sopii hernariin paremmin kuin sinappi.
• Soijakastike sopii makaronilaatikkoon paremmin kuin ketsuppi.
• Ensimmäinen harmaa ei välttämättä ole hiuksissa, se voi olla myös kulmakarvoissa tai ripsissä.
• Määrärtyt silmälasit kannattaa muistaa laittaa päähän, vaikka näkisi ilmankin.
• Ennen joogaa ei kannata syödä tonnikalaa.
• Aina kannattaa siivota vähän.
• Harva asia piristää yhtä tehokkaasti kuin uusi mekko.
• Nettikirppareita kannattaa selata vain levänneenä ja rauhallisella mielellä.
• Pyykinpesu on kotitöistä parhain.
• Junaan hyppäämistä katuu harvoin.
• Kirjoittaminen ja suihkussa käyminen selkeyttävät ajatuksia.
• 80-luvun lopussa tehtiin parhaat ja ajattomimmat animaatiosarjat.
• Nykyihminenkin pärjää monissa tilanteissa aivan hyvin myös ilman kännykkää.
• Asiat saa tehokkaimmin hoidettua tekemällä listoja.
• Jos karkaa kotoa, nippu koiranputkia ei riitä eväiksi.
• Lääkärien "normaali" määrä särkylääkkeitä on ihan eri asteikolla kuin muiden "normaali" määrä särkylääkkeitä.
• Nenästä voi tulla hulvattomia määriä verta, vaikka se ei murtuisi.
• Edesmennyttä lemmikkiä saattaa spontaanisti itkeä vuosienkin päästä.
• Yläasteen liikuntatuntien kuntotesti ei välttämättä kerro kovin paljon fyysisestä kunnosta.
• Läksyjen tekeminen olisi paljon mukavampaa aikuisena.
• Unen ja nukahtamisen kanssa ei ole leikkimistä.
• Puhtaat lakanat ja villasukat auttavat nukahtamaan
• Liian pienet kengät eivät veny sopiviksi käytössä.
• Puhelimella soittamiseen ei kuole, ei vaikka soittaisi vieraille.
• Elokuvia on mahdollista katsoa liikaa.
• On ihan mahdollista, että kroppa hylkii lävistyksiä.
• Lontoo-kuumeeseen hurahtanutta teiniä kannattaa tukea pyrkimyksissään, se saattaa johtaa esimerkiksi maisterintutkintoon ja työpaikkaan.
• Lyhyen matikan B ei kaada loppuelämää.
• Jalka laskenutta holvikaarta voi korjata jumppaliikkeillä.
• Ulkokissasta saa koulutettua sisäkissan, mutta prosessi on pitkä ja tuskallinen sekä kissalle että ihmiselle
• Ikinä ei ole liian vanha leikkimään legoilla.
• Helsingin metro muuttuu pelottavaksi vasta aikuisena.
• New Kids on the Blockin Hangin' Tough -levyn soundit ovat oikeasti uskollisia old school hip hopin perinteille.
• Turhaan aina uuden teknologian kanssa harrastan muutosvastarintaa. Taivun kuitenkin.

Ainakin nämä asiat tiedän, ehkä jotain muutakin.

Näitä päiväkausia listattuani en silti pääse Rauhan runollisen viisauden tasolle. 3,5-vuotias siskontyttö onnitteli minua aamulla näillä sanoilla: "Keltaiset villasukat kävelee, jos ne laitetaan jalkaan."

Se on hyvä ohjenuora, mennään sillä.

Selän solmut auki

Olen nyt reilun viikon sisään käynyt pari kertaa kaverilla hieronnassa. Tyyli ei ole mitään rentouttavaa myttyytystä vaan kaverilla on urheiluhierojan otteet.

Viime viikko olikin ihan yhtä helvettiä sekä hieronnan ajan että sen jälkeen, vaikka yllätinkin itseni kestämällä kipua aika hyvin. Samana iltana en ollut ollenkaan tällä planeetalla, mutta seuraavana päivänä pahasti jomottavat lihakset pitivät kyllä jokaisen solun kiinni nykytodellisuudessa.

Tällä viikolla meinasinkin sitten jo nukahtaa hierontapöydälle, mutta suoritin aamupäivällä olleen hieronnan jälkeen siitä huolimatta iltavuoron töissä kiitettävän tehokkaasti. Ilokseni myös huomasin, etten ole tänään enää ollenkaan niin kipeä ja pääsen jopa joogaan, mitä nyt kallonpohjan lihakset ovat kieltämättä varsin kosketusarat. Mutta on niissä työstettävääkin.

Yllättävän nopeasti ne kroppani ikisolmut lähtivät siis aukeamaan. Nyt vaan pitää oikeasti malttaa käydä tarpeeksi monta kertaa, ettei jää homma taas kerran puolitiehen. Seuraava onkin jo varattu ensi viikolle.

Enemmän tässä kinnaakin psyykkinen puoli. Edelleen on todella hankalaa kestää se, että minuun kosketaan. Tällaisessa kontekstissa on melkein vielä pahempaa, että kyseessä on tuttu ihminen. Täysin vieraan kanssa sentään koko suhde rakentuu vain ja ainoastaan hierontaan, kasvohoitoon, jalkaterapiaan tai mihin ikinä ja asiakkaana voin alkaa rakentaa luottamusta siltä pohjalta. Tutun kanssa tavataan muutenkin ja vaihdetaan myös muita kuulumisia samalla kun retkotan siinä vähissä vaatteissa työn kohteena. Se tuntuu vähän kummalliselta, vaikka tässäkin tapauksessa kaverin ammattitaitoa tai hyvää asennetta ei missään nimessä käy kiistäminen (ja esimerkiksi viimeksi työterveyslääkärillä visiteerattuani näiden suhteen nimenomaan kävi kiistäminen, mutta se onkin toinen tarina).

Fysioterapiassa ja sairaanhoitajalla voi vielä skarpata ja esittää urheaa, mutta hieronnassa ollaan tunti. Tunti! Tiedostan, että tässä on sekä ehkä suurin syy siihen, että selkäni loppupeleissä on niin jumissa että ehdottoman tärkeä kasvun paikka. 

Vaan ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Positiivinen psyykkinen vaikutus nimittäin on se, että olen ollut viimeisen viikon paljon paremmalla tuulella, vaikka elämässä ärsytyksen aiheet, huolet ja pelot ovatkin ihan ennallaan. Ei pitäisi aliarvioida pään alueen verenkierron merkitystä ihmisen elämässä.

Zeldan jalanjäljissä

Kun muutenkin on taas kova tarve uudistaa vaatekaappia, ei ilmeisesti pitäisi katsoa telkkaria ollenkaan. Tai korkeintaan jotain armeijasarjoja.

Ilmeisesti tällä hetkellä miellyttää klassiset linjat vuosisadan alkupuolelta. Olen jo pitemmän aikaa haaveillut Oulanderista Claren 40-luvun garderoobin vaatteista. Äsken taas katsoin Amazon Primesta pari jaksoa Z: The Beginning of Everythingiä ja bongasin Zeldan maailman kauneimmat korkkarit.

Kuvakaappaus on kuvakaappaus. Tarkkoja lähikuvia esimerkiksi täällä.

Näen jo miten kulkisin noissa tilaisuudesta toiseen ja yhdistäisin luontevasti yhtä lailla mekkoihin, farkkuihin ja tunika-leggins-yhdistelmiin! Luotan siihen, että joku Googlella tavoitettava on jo selvittänyt kenkien alkuperän ja mistä sellaiset voisi saada.

Omistaja

Ostin eilen auton.

Kyseessä ei ole suurikaan mullistus, koska samainen auto on ollut meillä käytössä on/off jo monta vuotta. Nyt se vain siirtyi nimellistä summaa vastaan äidiltä minun nimiini ja vakuutuksen piiriin.

Henkinen prosessi on kyllä ollut pitkä ja vaikea. Auton osti ja otti alun perin käyttöön vaarini alkuvuodesta 2000. Heti silloin vaari alkoi puhua, että sitten kun hän ei enää autoa tarvitse, se siirtyy minulle. En ollut edes aluksi kovin innostunut.

Saman vuoden lopulla sain ajokortin ja siitä muutaman kuukauden päästä ajoin päin rekkaa. Tänäkään päivänä en tiedä, miten minä ja ystäväni selvittiin kolarista hengissä ja enimmäkseen jopa naarmuitta, mutta sen jälkeen en ole tykännyt ajaa autoa. 

Joensuun keskustassa asuessa autolla ei myöskään ole ollut kauheasti käyttöä, joten onnistuin vaarin viimeiset elinvuodet kieltäytymään kunniasta sillä verukkeella, ettei ole tarvetta eikä edes autopaikkaa.

Viimeiset kuusi vuotta auto on ollut meillä kuitenkin kaikki kesän ja nyt muutaman vuoden ajan myös talvella. Äiti on yrittänyt myydä sitä meille jo useamman vuoden, mutta nyt se kekkuli lopulta keksi, miten asia kuuluu hoitaa: ei enää kysynyt, miltä tuntuisi ottaa auto omiin nimiin, vaan suoraan ilmoitti että näin tehdään.

Ja niin tehtiin. 

En ole koskaan ollut erityisemmin kiinnostunut autoista tai siitä, mitä käytäntöjä niiden hankkimiseen ja omistamiseen liittyy. Täytyy kiitellä internetaikaa ja sitä, miten helposti osto- ja myyntiprosessin vaiheet olivat selvitettävissä, vaikka en ehtinyt ja jaksanut hirveästi energiaa selvittelytyöhön käyttää, eikä tuttavapiiristä ole oikeasti ollut tässä juurikaan apua. Nyt on luovutustodistus täytetty, rahat siirretty, rekisteröinti ilmoitettu ja vakuutus otettu. Jostain syystä on vähän aikuisempi olo, mutta ehkä se liittyy näihin lomakeasioihin. Paperihommat sentään hanskaan, vaikka se ajamisosuus on edelleen mielestäni aika pepatista.

Mutta nyt vielä vinkki, jos lähipiirissäsi joku samanlainen ummikko tuskastelee auton hankintaan liittyviä asioita: vastaa mahdollisimman suoraan.

Jos kysymys kuuluu esimerkiksi "mitä se vakuutus ees maksaa", mikään seuraavista ei ole hyvä vastaus:

- Ihan helvetisti.

- Tosi paljon.

- Kallista on.

- Riippuu autosta.

- Vanhat asiakkaat saa bonuksia.

Ne eivät kerro kyselijälle mitään, vaikka sinällään paikkansa pitävätkin. Huomattavasti valaisevampi vastaus sen sijaan on esimerkiksi tämä: "Se riippuu autosta, mutta perusvakuutuksen kohdalla vuositasolla puhutaan satasista, ei kympeistä tai tonneista. Voit laskea vakuutusyhtiön nettisivuilla tarkan hinnan rekisterinumeron avulla ilmaiseksi."

Se

Käytiin viime viikon perjantaina katsomassa uusi It-filmatisointi heti ensi-iltapäivänä.

Olen nyt viikon verran makustellut uutta Pennywisea ja muutakin tulkintaa, ja jopa satunnaisen nettisurffailun perusteella päätellyt, että tästä elokuvasta kuuluu sanainen arkkunsa avata.

Alkuun on mainittava, että minusta se vuoden 1990 minisarja ei ole mikään turaus. Roolitus on oikeasti hyvä (vaikka en Richard Thomasia voi kestääkään) ja Tim Curry Pennywisena niin hyvä ja kauhea, että oksat pois. On siinä kuitenkin ongelmansa ja siksi päivitys on minusta paikallaan.

Elokuva oli muuten kauniisti kuvattu, mutta toiminnallisemmissa kohtauksissa nykyelokuville tyypillinen shaky cam oli hitusen ärsyttävää. Myös tarinaa oli päivitetty 80-luvun lopulle, mikä tietysti puhuttelee oletettua kohderyhmä - minä ja Samu emme suinkaan olleet ainoat 30+ katsojat ensi-iltayleisössä. New Kids -viittaukset kyllä naurattivat minuakin ja onnistuin bongaamaan ainakin yhden, jota seurassani ollut Karkkilan toinen NKOTB-fanikerhon perustajajäsenistä ei huomannut. Siitä huolimatta tapahtuma-aikaa oli turhaan alleviivattu, minisarjan vahvuus kun on tietynlainen ajattomuus.

Koska Itistä puhutaan, ilmeisin vertailukohta on tietysti Pennywise itse. Bill Skarsgård on rooliin mielestäni aika nuori kaveri, jolla oli mahdottoman isot pellejalkineet täyttettävänään ja vastaanotto kriitikoiden taholta onkin ollut ristiriitaista.

Minä tykkäsin Skarsgårdin Pennywisesta, ihan oikeasti. Ääni vaati vähän totuttelua, mutta elekieli puhutteli heti alusta. Samu oli onnistunut jo ennen leffaa onkimaan tietoonsa, ettei Pennywisen silmäefektit on tehty ilman CGI:tä, mikä oli oikeasti aika vaikuttavaa. Itseäni puhutteli silti eniten liikekieli. Pennywise on tietysti tanssiva klovni, mutta itse "tanssi"kohtaus oli harvinaisen pöljä ja tämä Gangnam Style -video on olemassa ihan syystä. Kaikki muu liikkuminen olikin sitten ihan kultaa ja erotti Pennywisen selvästi Curryn tulkinnasta. Hyvä näin.

Vaan tanssivista pelleistä viis. Koska Eddien äiti oli latistettu lähinnä koomiseksi kevennykseksi, Beverlyn isä on tässäkin versiossa minulle se kaikkein ahdistavin hahmo ja Bevin kotikohtauksia katsoessa teki lähinnä mieli kävellä teatterista ulos ja jatkaa samaa tietä kotisohvalle katsomaan kissavideoita.

Elokuvan ikäraja on Suomessa K16 eli 13-vuotias pääsee täysi-ikäisen kanssa sen katsomaan. Mietittiinkin, että etenkin Bevin kohtaukset aiheuttavat varmasti sellaista keskustelua, jota ainakaan itse en ainakaan haluaisi 13-vuotiaan kanssa käydä. Eli meidän kahden katsojan henkinen kukkahattutiimimme liputtaisi kyllä korkeamman ikärajan puolesta.

Muuten oikeasti onnistuneen filmatisoinnin kohdalla harmitti yksi iso muutos: miksi historianörtin rooli on annettu Miken sijaan Benille? Viime vuosina (viimeinkin) ilahduttavan paljon palstatilaa saaneen Hollywoodin valkopesukeskustelun valossa ratkaisu oli outo ja odottamaton. Toivon että asia oikaistaan seuraavassa osassa, joka onneksi on näillä näkymin luvassa.

Tässä ensimmäisessa oli muuten poikkeuksellisen hyvät lapsinäyttelijät - kukaan ei ärsyttänyt kertaakaan. Jatko-osan aikuiset voivat kysyä vinkkejä Skarsgårdilta, uusilla näyttelijöillä on nimittäin vähintään yhtä isot saappaat täytettävänä.

tl;dr 

Pienistä ongelmista huolimatta uusi IT vahva 4/5, katson uudestaan.