Liikuntaneuvonnassa

Liikuntakevät ei ole lähtenyt käyntiin ihan yhtä vauhdikkaasti kuin tammikuun alussa toivoin, kiitos tammikuun flunssakierteen ja kevään stressipiikin töissä. Kävin sentään pari viikkoa sitten salin PT:n ilmaisessa liikuntaneuvonnassa.

En nyt odottanutkaan mitään mullistavaa alle tunnin tapaamiselta, mutta kieltämättä vähän turhautunut olo jäi. Sain kuitenkin neljän viikon liikuntasuunnitelman, joka ei ole liian kunnianhimoinen.

PT rauhoitteli ruuhapäätäni sanomalla, että kakskikin suoritusta neljän tavoitteesta on jo oikein hyvä viikon saldoksi. Itsestä ei vain tunnu siltä. Ensisijaisesti siksi, että kävely ja kehonhuolto ovat helpoimmat järjestää, mutta sali on se, mistä maksan ja haluaisin kunnolla hyödyntää. Lisäksi harmittaa, kun on tottunut tekemään vähintään kaksijakoista saliohjelmaa, ja kerta viikossa tuntuu liian vähältä. Tanssillisesta ryhmäliikunnastakaan en haluaisi luopua, koska sali on se, mitä tarvitsen, mutta tanssillinen on se, mistä oikeasti tykkään. Mutta millähän ajalla sitä enemmän kävisi?

PT toki kovasti painotti, että kyllähän isänkin täytyy ottaa vastuuta lapsesta, jotta äiti pääsee harrastamaan. Tottahan tuo. Mutta meillä minä olen se, joka on enemmän töissä, isä ja lapsi viettävät yhteistä laatuaikaa jo huomattavasti enemmän. Työpäivinä yhteinen hereilläoloaikani lapsen kanssa on 3-4 tuntia. Kovin usein en raaskisi siitä enää salihommiin lohkaista.

Turhauttavaa, kun vuorokaudessa, viikossa, kuukaudessa ei riitä tunnit harrastaa niin paljon kuin haluaisi.

Sekä tuttavapiiri että oma järki sanoo, että tilanne on väliaikainen. Lapsi kasvaa ja viikkorytmi muotoutuu siinä mukana. Lihaskunto ja oma hyvinvointi vaan kaipaavat toimia jo nyt.

Ehkä se kaksi kertaa viikossa on tosiaan jo jonkinlainen voitto. Toisaalta tältä viikolta puuttuu enää kehonhuolto, joten toivoakin on. Paria sataa euroa en silti ehkä raaski tässä tilanteessa PT:n henkilökohtaisen saliohjelman päivitykseen laittaa.

Tammikuun kirjat

George Orwell: Animal Farm

Viime vuoden Helmet-haasteen viimeinen täsmävalinta tuli luettua loppuun loppiaisena. Minulla on edelleen järkyttävän isoja aukkoja sivistyksessä tiettyjen klassikkokirjojen kohdalla, mutta nyt on edes Eläinten vallankumouksen mentävä aukko täytetty. Ja pirun hyvähän se oli, klassikko syystä. Paljon helpompi kuin pelkäsin ja vaikka lähdin lukemaan Neuvosto-satiiria, tasoja olikin paljon enemmän. Uskon palaavani tämän äärelle vielä joskus.

Helmet-lukuhaaste (2019): 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuudenlajista jota et yleensä lue), 8 (Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen), 38 (Jossain päin maailmaa kielletty kirja)

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät

Harva kirja jättää näin ristiriitaisen olon. Maagiseen Jyväskylään sijoittuvan kirja on todella mielenkiintoinen ja harva - jos kukaan - suomalainen nykykirjailija käyttää kerronnan kieltä yhtä ilahduttavan nerokkaasti kuin Jääskeläinen. Mutta.

Nyt seuraa sisältövaroitus: kirjassa on muunsukupuolinen henkilö, ja aihetta on käsitelty niin, että minusta ainakin tuntuu, ettei kirjoittajalla ole asiasta mitään tietoa tai ymmärrystä. Se tekee juonenkäänteistä älyttömiä ja epäuskottavia jopa oman fantastisen maailmansa sisällä. Tiettyyn pisteeseen asti kirja on siis kiinnostava, koukuttava ja ihan mahtava, sitten alkaa tökkiä ja pahasti. Lopussa luisutaan sellaiseen alamäkeen, että oksat pois. Lisäksi Harjukaupungin salakäytävissä on kaksi erilaista loppua, eikä kirjaan tarttuessaan voi tietää kumman saa. Lopussa luvataan toinen versio kustantajan sivuilta, mutta sivu on poistettu, mikä oli todella ärsyttävää. Onnistuin silti hankkimaan käsiini molemmat loput, eikä kumpikaan toimi itsenäisenä. Yhteensä niistä saa kursittua kasaan ehkä jotain järjellistä, mutta silti olo on ontto. Ilman näitä sekoiluja tämä olisi hyvinkin neljän tähden kirja, nyt taisin täpätä Goodreadsissa kaksi. Ja niistäkin toinen tuli lähinnä Jääskeläisen hienolle kielelle.

Helmet-lukuhaaste: 16 (Kirjalla on kirjassa tärkeä rooli), 35 (Kirjassa käytetään sosiaalista mediaa), 44 (Kirjassa on kirjeenvaihtoa)

Robert Webb: How Not To Be a Boy

Aloitin Webbin muistelmien lukemisen jo syksyllä, mutta silloin takana oli liian monta julkkiselämäkertaa, ja ähkyssä tämä takkusi pahasti. Nyt kuitenkin ahmaisin loput kirjasta parissa päivässä. Se auttoi. Teksti etenee periaatteessa kronologisesti, mutta toisaalta ajassa hypitään keskustelunomaisesti ees ja taas, joten ihmisten, tapahtumien ja viittausten muistaminen oli helpompaa, kun luki enemmän kuin muutaman sivun kerrallaan. Ja kun sain rakenteesta kiinni, Webbin anekdootit pyyhkäisivät mukaansa täysillä. Webb on mielestäni ihan hulvattoman hauska ihminen, mutta ei tätä kannata hupilukemiseksi ottaa. Kirjassa käsitellään pelkoja, epävarmuuksia, isäsuhdetta, äidin kuolemaa, itsetuhoisuutta ja päihdeongelmia - sen verran kuitenkin huumorilla pehmennettynä ja iän tuoman viisauden valaisemana, ettei lukukokemus ole liian ahdistava. Aika monta koomikkoelämäkertaa kahlanneenkin tämä ilahdutti positiivisesti.

Helmet-lukuhaaste: 9 (Kirjassa kohdataan pelkoja), 13 (Kirjassa eksytään), 42 (Kirjassa on isovanhempia)

Terry Pratchett: Valtio

En ole ikinä oikein saanut Pratchettista kiinni, mutta Valtiosta pidin ihan valtavasti. En olisi itse sitä varmaan ikinä löytänyt, joten suuri kiitos ystävälle, joka ehdotti sitä taas horroksesta heräilevän lukupiirimme kirjaksi. Ehkä tämä toimi minulle muita Pratchetteja paremmin, koska se oli itsenäinen romaani, tai siksi että nuortenkirjasta alaviiteviidakko oli karsittu minimiin. Tai sitten vain oli oikea aika tälle valloittavalle, kokoaan suuremmalle vaihtoehtohistorialle, jossa tuhotulvan keskellä pelastuneet rakentavat yhteiskuntaa ja yhteisöä pala kerrallaan. Alku on toivoton, tarina ei. 

Helmet-lukuhaaste: 11 (Vaihtoehtohistoria), 24 (Kirja kirjailijalta, joka on kirjoittanut yli 20 kirjaa), 40 (2010-luvulla kuolleen kirjailijan kirjoittama kirja)

Sananen lukemisesta

Olen viime aikoina miettinyt tosi paljon lukemista.

Parhaimmillaan rakastan lukemista. Lukeminen on ihanaa, mielestäni maailman paras harrastus. Saan olla päivät pitkät töissä kirjojen keskellä ja silti innoissani kannan niitä myös kotiin. Tekisi mieli lukea kaikki itseä kiinnostavat kirjat ja sitten vähän niitäkin, jotka eivät oikeastaan kiinnosta, koska miten sitä muuten ikinä sivistyy ja laajentaa omia näkökantojaan?

Keskittyminen vain on hankalaa. Omaa aikaa on vähän, minkä lisäksi olen nykyään iltaisin niin väsynyt, etten kovin kauan jaksa tekstiin uppoutua, vaikka ympärillä olisikin hiljaista (harvoin on). Lukeminen alkaa tuntua suorittamiselta, kirjapino kotona kasvaa ja aina se seuraava näyttää vähän houkuttavammalta kuin kesken oleva. 

Olin toissapäivänä suosittelukoulutuksessa, jossa käytiin läpi pääasiassa viime ja toissa vuonna julkaistuja kirjoja, jotka eivät syystä tai toisesta ainakaan vielä keiku varauslistojen kärkipäässä. Se ei varsinaisesti auttanut asiaa. 

Haaveilen aktiivisesti hotellilomasta, jolla nukkuisin pitkään, söisin rauhassa aamupalaa, makaisin puhtaissa lakanoissa ja lukisin kirjoja. Puhelin varmaan kannattaisi jättää kotiin, tai ainakin laittaa sammuttaa siitä kaikki mahdolliset sovellukset lomasen ajaksi. Sellaista odotellessa pitää yrittää pyhittää lukuaikaa kotona ja valita kirjoiksi vain sellaisia, joita oikeasti haluan lukea.

Goodreadsiin laitoin tälle vuodelle tavoitteeksi 60 luettua kirjaa. Jos Yllätys kasvimaalla, Muumipappa! ja muut genren edustajat laskettaisiin, se täyttyisi kirkkaasti ja ennen kesää, mutta ihan vielä en siinä pisteessä ole. Mahdoton tavoite ei missään nimessä ole, sillä luin viime vuonna 53 kirjaa (ja aika monta kertaa Yllätys kasvimaalla, Muumipappa!). Helmet-lukuhaastettakin aloin taas tehdä, että ajattelisin vähän oman laatikon ulkopuolelta, vaikka varsinaisia lukuvinkkejä en kaipaakaan enää yhtään lisää. Paitsi ammattimielessä.

Tässä samalla on tullut pohdittua paljon tänne blogiin tekemiäni kirjapäivityksiä. Goodreads on tehnyt ne periaatteessa tarpeettomiksi, eikä niistä ole iloa kuin minulle - jos aina minullekaan, kun niiden kirjoittaminen meinaa välillä tuntua lähinnä rasitteelta. Toisaalta blogimerkinnät ovat kuluneiden kuukausien aikana noussut arvoon arvaamattomaan, kun olen kääntynyt itse oman listani puoleen melkeinpä viikottain, kun olen tarkastanut jotain vuosia sitten luettua kirjaa ja sen herättämiä ajatuksia.

Ehkä siis jaksan blogin parissa ainakin siihen asti, että keksin paremman kanavan. Saa ehdottaa.

Tämän hetkinen odottavien pino näyttää tältä:

Siinä kiinnostaa kaikki. Haig on lainassa jo toista kertaa, Rhys odottanut vuoroaan jostain lokakuusta. Toive siis on, että helmikuun loppuun mennessä ne ja vaikka Bengtsson olisi luettu. Ja koska Juvaa ei todennäköisesti saa uusittua, olisi syytä varmaan selailla sitäkin. Ei vaikuta mahdottomalta. Kunhan nyt kolmen keskeneräisen parista pääsen niiden kimppuun ensin.

Aloitan siitä, etten avaa tänään Netflixiä, vaan vietän illan Pratchettin Valtion ja teekupin parissa. Ei kuulosta hullummalta.

Joulukuun luetut

Harald Olausen: Homolulu - Short Queer Stories

Ajattelin Olausenin lyhyellä käännösnovellikokoelmalla ja lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: täsmävalinta lukuhaasteeseen ja tehokas tutustuminen Olauseniin kirjailijana. Huono taktiikka. Novelleissa itsessään ei ollut mitään vikaa, oletan että käännökseen on valittu parhaita, mutta käännös oli kehno. Niin kehno, että se haittasi lukemista. En myöskään ymmärrä, miksi englanniksi käännettyyn laitokseen on valittu mukaan tekstejä, joissa nojataan vahvasti suomalaiseen populaarikulttuuriin. Harmitti. Jatkossa luen Olausenit suomeksi.

Homolulu sopii Helmet-lukuhaasteessa ainakin kohtiin: 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 3 (Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 42 (Kirjailijan nimi viehättää sinua), 46 (Kirjassa on trans- tai muunsukupuolinen henkilö)

Zelda Fitzgerald: Viimeinen valssi

Zelda Fitzgerald viehättää minua valtavasti ja ainoa julkaistu romaani on ollut lukulistalla pitkään. Periaatteessa siis iloitsen, että Oppian-kustantamo toi minulle mahdollisuuden tarttua siihen helposti. Vaan tässäpä oli toinen kehno käännös, tällä kertaa englannista suomeen. Ikävää. Viimeinen valssi ei ehkä mikään maailmoja mullistava teos, mutta ihan hyvä kuitenkin, ja olisi ansainnut mielestäni huolellisemman käännöksen. Teos lähtee kunnolla käyntiin vasta puolivälin jälkeen ja alkupuolisko tuntuikin huonon kielen keskellä lähinnä pakkopullalta. Heijastukset ja lainat Fitzgeraldin omasta elämästä ovat ilmiselviä, joten välillä tuntui kuin olisin lukenut tämän jo aiemmin. Kulttuuriteko joka tapaukessa tuoda Viimeinen valssi ihmisten saataville.

Helmet-lukuhaaste: 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 37 (Pienkustantamon julkaisu), 41 (Kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää)

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen
Kaunis ja ajatuksia herättävä kirja julkisesta hahmosta, joka oli kuitenkin monin tavoin äärimmäisen yksityinen. Sylvin julkisuuskuvan mukaisesti Venhon kieli ja kerronta on vähäeleistä, mutta pinnan alla kuohuu koko ajan. Kuuntelin tämän äänikirjana, mutta vielä enemmän tarina olisi päässyt oikeuksiinsa paperilta luettuna: tarinaan olisi päässyt syvemmälle ja pieniä, kuin sivuhuomautuksena mainittuja mullistuksia olisi jäänyt pohtimaan pidemmäksi aikaa.

Helmet-lukuhaaste: 1 (Kirjan kannessa on ihmiskasvot), 5 (Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 11 (Kirja käsittelee naisen asemaa yhteiskunnassa), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 26 (Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan), 49 (Vuonna 2019 julkaistu kirja)

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia

Suhtauduin Statovcin esikoiseen ennakkoluuloisesti, koska se on saanut melkeinpä kaikki tuttuni ihan sekaisin ja jotenkin kansi ärsytti. Mutta ei käy kiistäminen, oli nimittäin todella hyvä kirja. Se ahdisti, itketti, nauratti, turhautti ja pakahdutti, minkä lisäksi nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä herätti myös huomattavan määrän huolta ja suuttumusta. Kissani Jugoslavia pakenee genremäärittelyä, sillä vaikka kirjassa on vahva (paremman sanan puutteessa) maaginen elementti, ei tarvitse kovin syvälle tonkia, että pääsee symboliikan ohi tarinan ytimeen. Kaunis suomen kieli ja ihon alle luikerteleva tarina tekivät tästä yhden viime vuoden parhaista lukukokemuksista.

Helmet-lukuhaaste: 5 (Kirja on ollut ehdolla kotimaisen kirjallisuuspalkinnon saajaksi), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 16 (Kirjassa liikutaan todellisen ja epätodellisen rajamailla), 23 (Kirjan nimessä on jokin maa), 25 (Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin), 28 (Kirjan kannessa on kuu), 39 (Ihmisen ja eläimen suhteesta kertova kirja), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Sofia Lundberg: Toinen puoli sydäntä

Tässä on paljon samaa kuin Lundbergin Punaisessa osoitekirjassa. Tarina etenee sujuvasti ja sitä rakennetaan silmien eteen pala palalta, periaatteessa asetelma ja juonenkäänteet kiinnostavat. Silti tämä ei jotenkin nyt minulle toiminut. Päähenkilö kävi hermoon monta kertaa ja käytännössä kaikki hahmot tuntuivat karikatyyreiltä. Suuren mullistuksen jälkimainingit selvitettiin lopulta liian helposti ja vuosikausia rakennetun valheiden verkon purkamisen vauhti ei vakuuttanut. Ei tämä silti läpeensä huono ollut, ehkä se osui eteeni vain väärään aikaan.

Helmet-lukuhaaste: 2 (Kirjassa etsitään kadonnutta ihmistä tai esinettä), 14 (Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi), 15 (Kirjassa käsitellään jotain tabua), 18 (Eurooppalaisen kirjailijan kirjoittama kirja), 36 (Kirjassa ollaan yksin), 50 (Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja)

Toiveet ilmoille

No niin.

Kuntosalijäsenyys on hankittu takaisin, Helmet-lukuhaaste korkattu, vegaanihaasteesta sittenkin innostuttu, töissä kehityskeskustelu käyty, perheen vuoden ensimmäinen flunssa napattu ja jatkuva väsymyksestä johtuva herkkuhimo toistaiseksi jätetty taakse, enkä ole itkenyt väsymystäkään uuden vuoden aaton jälkeen. Niin kliseistä kuin se kaikki onkin, on kai  pääteltävä, että 2020 on käynnissä jo hyvää vauhtia.

Jäi tänä vuonna viralliset lupaukset tekemättä ja toiveet taas kirjaamatta. Mutta jotain silläkin saralla olen pohdiskellut.

Päätin mahdollisuuksien ja jaksamisen mukaan kävellä työmatkan edes kerran viikossa. Muutenkin haluaisin parantaa fyysistä kuntoa ja pysäyttää imetyksen loppumista seuranneen paisumisilmiön jo alkuunsa. Goodreadsiin laitoin optimistiseksi tavoitteeksi 60 kirjaa, minkä lähelle olisi ihana päästä. Lukemisen vastapainoksi haluaisin edelleen kirjoittaa enemmän, aamusivuja, blogia tai kirjeitä. Ja kotona haluaisin jonkinlaisen konkreettisen yläkerran remonttisuunnitelman aikaiseksi. Laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa sekä itselle laitan myös toivomuslistalle, niin kotona kuin kodin ulkopuolella.

Jos jostain olisi lisäksi saatavilla konkreettisia valmiuksia ilmastoahdistuksen käsittelemiseen, otan ne kiitollisena vastaan.