Melkein tuli pikamuutto Kuopioon, mutta työnsaantikarmani tuli väliin. Ei kait siinä, sanoisi savolainen tai savolaisilta puhevaikutteita saanut. Harmittaa ja ei. Työ olisi ollut tervetullut ja mielekäs, Kuopiokin varsin oivallinen muuttokohde. Toisaalta olisi pitänyt olla täydessä työn touhussa jo ensi maanantaina ja aikataulun aiheuttama stressi olisi todennäköisesti ollut jotain älytöntä. Tänään kuitenkin todistettiin, että Joensuussakin onnistuu joiltain työnsaanti, joten koitan jatkaa lannistumisen välttelyä.
Aiheeseen liittyen: nykyisen asuinseutuni haasteena on tunnetusti mm. maan johtavat työttömyysluvut ja kaupungin ulkopuolisten alueiden palveluiden takaaminen. Ikävä tendenssi on, että rahoitus keskitetään pääkaupunkiseudulle ja tärkeistä kuntakeskuksistakin puhuttaessa Pohjois-Kurjalan kunnaat lakaistaan tavallisesti maton alle. Surkuhupaisa poiminta katukuvasta:
 |
| Symbolic much? |
Viihdyn hyvin täällä niin kutsutulla karjalanpiirakkavyöhykkeellä, joka ei loppupeleissä ole se luultu kulttuurittomuuden kehto tai muuten poikkeuksellisen ankea paikka elää. Tästä huolimatta loppuviikon etelän pyrähdys oli tervetullutta vaihtelua. Karkkilassa oli mukava käydä ja Helsingissäkin sain laatuaikailla sellaisten ystävien kanssa, joita harvemmin tulee nähtyä kunnolla. Sitä paitsi Joensuusta on todistettavasti mahdoton löytää kivaa mutta edullista saippuatelinettä, mutta Helsingistä sain vaivattomasti senkin. Hahaa! (Kyllähän saippuatelineen takia kannataa 500 kilometriä matkustaa.)
Mutta voi sitä Arkkia. Koska olen ihan Tavastia pro - kävinhän siellä viimeksi vastikään puolitoista vuotta sitten - hyökkäsin perjantaina määrätietoisesti parven etureunaan. Siinä sai olla tilavasti ja teletappikokoisinakin näimme kaiken. Ja onneksi nähtiin, esiintymisasuja oli kaivettu uran varrelta ja Ola pisti parastaan tanssiliikkeissä. Tuo parempi maailma, jossa naiivi maailmankuva, universaalin rakkauden julistus, hapsut, höyhenpuuhkat, glitter ja miesten trikoot kuuluvat asiaan, eivätkä edes mitenkään ironisesti.
Hesarin arvostelija oli ihan oikeassa siinä, ettei bändi ollut mitenkään sähäköimmillään tai shokeeraavimmillaan. Oikeaan toisaalta osui myös se, ettei se ollut illan tarkoituskaan, nostalgian aalloillahan siellä mentiin. Odotin koko ajan, että tulisi Little Dysfunk You tai Stay With Me. No, ei tullut. Voin ehkä kestää pettymykseni, sillä bändi soitti kaksi tuntia ja siinä ajassa ehti tulla melkein koko ensimmäinen levy, joka on kuitenkin se kaikkein rakkain. Toiseltakin soitettiin noin puolet biiseistä, lopuilta levyiltä sitten vain muutamia valittuja otantoja.
Riemu repesi jo siinä vaiheessa, kun setti alkoi Hey Modern Daysilla, jota en ollut uskaltanut edes toivoa kuulevani. Enkä Angelheadsia tai etenkään Laurel Wreathia, joka oli niin käsittämättömän hienon kuuloinen ja näköinen, että kylmät väreet vain vilistivät pitkin kroppaa. Ja tulihan se Disease sieltä myös, mahtavalla diskokompilla varustettuna. Jotain kummallisen hienoa ja aavistuksen makaaberia on hyppiä ja kiljua riemuissaan kyseisen rallin tahtiin, mutta ehkäpä ihanuus on kontekstisidonnaista. Onneksi Venla oli ihan kartalla innostuksessani, ei ainakaan tarvinnut hävetä.
Hesarin arvostelija oli muuten oikeassa myös siinä, ettei tämä nyt ollutkaan tässä. Ark tulee Tammerfesteille. Voi ihmettä. /sarkasmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti