Missä ovat vanhat kunnon Euroviisut, mitä mitä? Näin kahden semifinaalin perusteella voi todetta, että viisut ovat muuttuneet. Lordin voiton laukaisemat omituisuudella pelaavat edustajat sentään loistavat jo poissaolollaan, mutta selkeästi paluuta entiseen ei ole.
Nuoret, mahdollisimman pieniin vaatteisiin pukeutuneet tytöt on korvattu nuorilla, siloposkisilla pojilla, joilla on kuitenkin pilkettä silmäkulmassa. Europop on jäänyt taka-alalle ja biiseissä soi oikeat soittimet, etenkin sähkökitarat. Juustoiset rakkauslaulut taas on korvattu varovasti kantaaottavilla maailmanparannuslauluilla.
Paradise Oskar toki sujahtaa sulavasti molempiin kategorioihin, mutta jotain tuoretta siinä on. Ehkä se on se kevyellä flirtillä varustettu vaatimaton olemus, joka sulattaa sekä äidit että tyttäret, muttei myöskään tunnu heteromiehistä niin uhkaavalta kuin vaikka Ruotsin Eric Saade tai Venäjän Alexej Vorobjov. (Heteromiehethän tunnetusti muodostavat äänekkäimmän osan viisufaneista, kyllä kyllä.) Ihana Oskar.
Itsehän olen tunnetusti ihan pähkinöinä, jos symppikset ei-kaksikymppiset miehet laulavat pienen bändin säestyksellä puoliakustista poppia. Näin ollen fanitan vähän Bosnia-Hertzegovinaa ja paljon Islantia. Naisartistien puolelta Serbia upposi eikä Virokaan ole kehno. Bändipuolelta tykkäilin jollain tasolla Georgiasta ja Moldovasta. Belgian olisin nähnyt mielelläni myös finaalissa.
Taitaa olla jännä ja aika hyvätasoinen finaali tulossa. Suosikkien ja Suomen pärjäämisen lisäksi jännitän Bluen esiintymistä, on Britanniassa koetettu selkeästi ottaa järeämmät aseet käyttöön. Vaikka tekisi mieli askarrella ties mitä teemasisustuksia ja asukokonaisuuksia huomiseksi, taidan arkisesti varautua jännelmäspektaakkeliin stressinaposteltavilla ja ystävillä. Ne on kuitenkin ne tärkeimmät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti