perinteitä sittenkin

Alan hiljalleen toipua erilaisesta joulusta. Olin etukäteen aika varma, että sopeutuisin hyvin mihin vaan, omia jouluperinteitä kun ei juuri ole.

No, olin väärässä. Siis lähinnä jouluperinteiden olemassaolosta, en niinkään sopeutumisesta. Kyllä sitä aina muutaman päivän pärjää. En voi silti väittää, etteikö tämä olisi etenkin aattona vaatinut huolellista asennoitumista.

Minun jouluuni on näin aikuisiällä kuulunut ensin armoton hössötys, sitten hiljaisuus. Kunhan kaikki ruuat on saatu (itkuraivarin kautta) tehtyä, siistitään paikat. Syödään rauhassa, ja ennen kaikkea yhdessä, ketä ikinä onkin paikalla. Ulos kävelylle sään ja jaksamisen salliessa, välillä voi vaikka lukea. Kynttilät palaa, ei ole meteliä. Illalla voi avata punkkupullon, natustella suklaata ja katsoa hyvän elokuvan tai jotain klassikkosarjaa. Kanavasurffailu ja yleinen kakofonia on kielletty. Jossain vaiheessa ehkä pelataan lautapeliä. Valvotaan liian myöhään, mutta se ei haittaa, koska yöllä kuuluukin syödä lisää.

Tänä vuonna oli enimmäkseen toisin. Aattona oli kyllä punkkupullo ja myöhäisillassa Kala nimeltä Wanda. Joulupäivänä käytiin lisäksi voittamassa Trivial Pursuitin serkusturnaus. Mutta siinä se sitten olikin, ei siis oikein tullut joulufiilistä missään kolossa, vaikka välillä yritin livahtaa Simpsonit-putkesta kirjan pariin.

Koska välipäivät menevät töissä, ei rauhoittumista voi hoitaa oikein nytkään. Pitänee tyytyä miniannoksiin lukemista ja kynttilänvaloa iltaisin.

Ja ehkä vähän ruokahössötykseen uudeksivuodeksi.