syysuupumus

Istuin eilen perjantaituopposella - jos sattuu olemaan viikonlopun töissä, keskiviikko on perjantai - vanhan kaverin kanssa.

- Mä en nykyisellään kyllä muutaman tunnin varoajalla ehdi ikinä.

- Vaikka olisi kuinka kiire, niin kyllä mä pyrin järjestämään tilaa vapaa-ajalle.

- Sitten kun oot töissä kaheksan tuntia päivässä, yrität seurustella  [as in: ylläpitää parisuhdetta, jälkihuomautus], harrastaa edes jotain liikuntaa ja opiskella osa-aikaisesti, niin kerro toki miten se onnistuu.

Nukuin pitkän yön kuin tukki ja heräsin silti ahdistuneena koko tilanteesta. Tuntuu kuin en olisi nukkunut ollenkaan. Luulin handlaavani arjen ihan hyvin, mutta ilmeisesti olin väärässä.

On ollut niitä viikkoja, jolloin ollaan ehditty nähdä Markon kanssa muutama tunti joskus arki-iltapäivänä, en ole ehtinyt Islolle lainkaan, enkä silti ole onnistunut olemaan myöskään kotona.

On ollut niitä tehokkaasti aikataulutettuja viikkoja, jolloin kaikki tuntuu olevan balanssissa ja asiat etenevät.

On ollut niitä hetkiä, jolloin onkin ilmaantunut yllättäen aikaa ja ollut sosiaalinen olo, mutta kaikilla tavoittelemillani ihmisillä on ollut älytön kiire ja olen nököttänyt yksin sohvalla tuntein olevani yksin universumissa.

On ollut jokunen myös varsin hyviä viikkoja, jolloin kaikki tuntuu loksahtavan mukavasti kohdilleen ilman enempää panostusta ja vahingossa saattaa vapaana hetkenä törmätä ystävään kaupungilla ja päätyä kahville.

Ja sitten on ollut roimasti näitä päiviä.

Garfield minus Garfield.

Nykyisellään harrastuksia tai sosiaalista elämää sisältävät päivät venyvät helposti yli 12-tuntisiksi. Näin myös eilen. Ihan oikeasti en tiedä, mistä sitä aikaa järjestäisin ex tempore. Jos kello soi 6.15, ennen kymmentä on oltava kotona.

Minulla ei ole liukuvaa työaikaa, joten työpaikalla ollaan silloin, kun lista niin määrää. Jos karsin opiskelusta, en pääse läpi kursseja, joita ei käytännössä voi uusia (paitsi maksamalla uudet 600 euroa ensi vuonna). Jos karsin liikunnasta, kroppa menee jumiin ja mieli kärsii. Parisuhdeajasta en haluaisi karsia, koska en halua ja yhteistä aikaa on muutenkin vähän. Ja koska tavoitteena on selvitä kaikesta järjissäni, pitää myös varata aikaa kotona olemiseen, lähinnä lukemiseen ja nukkumiseen. Muistan sen ajan, kun en tehnyt kumpaakaan, eikä kovin valoisaa aikaa ollut se. Tällä hetkellä kärsii kotielämä, siivoaminen, pyykkääminen ja ruuanlaitto, mitä en myöskään oikein arvosta.

(Aivot sulaa, kun ajattelen niitä kaikkia opiskelevia uraäitejä? Mitä helvettiä, miten?)

Eli ennen kuin keksin, miten tämän palapelin pitäisi toimia, olkaa ystävät kanssani kärsivällisiä. Tekemisten merkitseminen kalenteriin noin viikkoa ennen on ainoa selviytymiskeino, jonka tähän mennessä olen huomannut toimivan. Ei kovin spontaania, mutta minkäs teet.