Mainitsin edellisessä tekstissä ohimennen cupcaken, mutta alkoi tuntia siltä, että se ansaitsee vähän enemmän turinointia.
Luin Niia's Cupcakesin olemassaolosta ensin ChocoChilistä joskus alkuvuodesta. Sitten sitä suositteli Jenna. Seuraavaksi pulju löytyi Imagen sivuilta. Pakkohan sitä oli testata: vegaaninen leivos, joka hullaannuttaa maistajan kuin maistajan.
Luin Niia's Cupcakesin olemassaolosta ensin ChocoChilistä joskus alkuvuodesta. Sitten sitä suositteli Jenna. Seuraavaksi pulju löytyi Imagen sivuilta. Pakkohan sitä oli testata: vegaaninen leivos, joka hullaannuttaa maistajan kuin maistajan.
Kaikki kunnia ystävien vegaanisille leivoksille, monet ovat olleet tosi hyviä, mutta aina niissä tuntuu olevan jotain ihan vähän vinksallaan kuin Willy Wonkan ateriapurukumissa konsanaan. Itse en ole edes uskaltanut kokeilla, kun olen pelännyt vegaanisen leipomisen olevan salatiedettä. Vaan tässä kuppikakussapa olikin kaikki kohdallaan.
Leivoksen rakenne oli ihanan pehmeä ja mehevä, päällä oli kunnon kermainen kuorrutus. Ja tämmöisen kookoksen rakastajalle iloinen yllätys: siinä oli oikeaa kookosta, ei mitään esansseja! Melko äkkimakea leivos kuitenkin oli, eikä asiaa auttanut, että maha oli täynnä pikaintialaista. Onneksi Niia's myy myös pienempiä maisteluversioita! Osaan siis olla viisaampi tulevaisuudessa.
Koska kaikki eivät ole kookosfaneja kuten minä, voin kertoa, että makuja oli montaa laatua ja kaikki näytti ihan yhtä viekottelevilta siellä vitriinissä. Synttärisankarille kuljetin Hämeenlinnaan lahjaksi mansikkaversion, mutta siitä en ole vielä kuullut kommentteja. Ehjänä kuitenkin kulki leivos, joten toimivat myös matkaeväänä Helsingistä pois suuntaaville.
ps. Voisiko brunssikulttuuri jo rantautua Joensuuhun? Ihan oikeasti. Haikaillen katsoin lauantaina Fannyn notkuvia pöytiä. 17 euroa oli kuitenkin jopa kunnon brunssista pitkään haaveilleelle tässä hetkessä melko suolainen hinta, joten päädyimme kahviin/latteen/kaakaoon. Niiden lomassa oli mainiota aikaa poseerata asiallisesti brunssia nauttivien Punavuoren hipstereiden keskellä.
Peukku Riialle (jonka suosikkiotos monista juuri tämä oli): takuuerinomaista seuraa elämässäni jo vuodesta -97. Ja Emiliankin treffasin ekaa kertaa kymmeneen vuoteen. Minne ne vuodet katoaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti