Alan olla aika harjaantunut siihen tunteeseen, kun on pitkään innolla odottanut jotain tiettyä arjen piristystä ja sitten se peruuntuu/siirtyy viime hetkellä. Silti se harmittaa joka kerta ihan vietävästi. Nyt kaikki peukut pystyyn ja taikatalismaanit esiin, ettei pienen pojan kuume enää nouse ja perhe pääsee lomareissulle, vaikka vähän myöhässä. Hanna-täti odottaa jo!
Muutoin tällä viikolla on ollut jotenkin ihan poikkeuksellisen hyvä dynamiikka. Paitsi että töissä on ollut harvinaisen viihdyttävää ja haastavaa, olen ehtinyt liikkumaan, lukemaan tenttiin, viettämään omaa aikaa siivouksen ja telkkarin parissa, näkemään ystäviä, käymään keikalla ja viettämään parisuhteen laatuaikaa, katsomaan kolme elokuvaa, teettämään ison kasan valokuvia ja jollain ilveellä nukkumaankin ihan hyvin.
Jos saan jotenkin kiinni siitä, miten tämä kaikki tapahtui, patentoin konseptin ja rikastun. Jos en, ei voi mitään. Ero reilun viikon takaiseen olotilaan (jolloin en ylikierroksiltani edes muistanut, mikä viikonpäivä on menossa) on joka tapauksessa melkoinen.
Näinhän se on, vaikka tähän ikään luulisi jo tottuneen siihen, ettei kaikki mene niin kuin odottaa, pettyy silti. Hyvä, että viikkosi muuten sujui kuin tanssi, samanlaista kaipaisin tännekin. äiti
VastaaPoista