maanantai 30. kesäkuuta 2014

kuinka pelastaa kukkaro ja maailma

Olen viime aikoina kevyen kesälukemisen sijaan jostain syystä lukenut Jonathan Safran Foerin kirjaa Eating Animals sekä Laura Honkasalon uutusteosta Nuukaillen.

Vaikka ne näennäisesti käsittelevät eri asioita, ihmisen oikeutta syödä lihaa ja penninvenyttämistä arjessa selviytyäkseen, yhteneväisiä teemoja on paljon. Nuukailemalla ja syömällä kasvipitoisempaa ruokaa säästää paitsi omia rahojaan, myös luonnonvaroja. Honkasalon kirjan alaotsikko "eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman" pätee siis yllättävän hyvin molempiin.

Molemmat kirjat sisältävät painavaa asiaa, mutta minulle loppupeleissä aika vähän uutta tietoa. Omat tuntemukseni kiteytyvät siihen, että olen alkanut uudestaan kyseenalaistaa kalansyönnin (Safran Foer) ja sen sijaan, että miettisin rahaa normaaliin tapaani paljon, mietin sitä nyt koko ajan (Honkasalo).

Koska en oikeasti halua jättää kalaa pois ruokavaliostani, keskityn nyt murehtimaan rahasyyllistymistä.

Olen lähipiiriltä kuullut viime aikoina monesti, että olen poikkeuksellisen hyvä rahojeni kanssa. Paljon mahdollista. Sitkeää opettelua se on kuitenkin vaatinut.

En voi millään muotoa väittää, että olisin taianomaisesti aina pärjännyt omillani. Sekä yhteiskunnan että vanhempien taloudellinen tuki on tullut ehdottomasti tarpeeseen vuosien varrella. 

Kun lopultakin sain palkkatöitä, karkasi työttömänä opeteltu kurinalaisuus jonnekin taivaan tuuliin ja huoleton rahankäyttö karkasi hetkeksi täysin lapasesta. Toisin sanoen viimeistään viikkoa ennen palkkapäivää tili huusi tyhjyyttään ja minimaaliset ruokaostokset piti tehdä luotolle, jonka sitten maksoi pois palkan tultua - ja kierre oli valmis.

Huolellisen budjetoinnin opin nimenomaan työttömyysaikana ja niitä taitoja olen hiljalleen kaivanut naftaliinista.

Ihan ideaali tilanne ei toki ole vieläkään. Nykyään palkkapäivän alla tili on edelleen useimmin nollilla, mutta ei ennen kuin kaapissa on ruokaa viimeisillekin päiville. Eri tarkoituksiin säästettävä raha on siirretty ulottumattomiin toiselle tilille jo paljon aiemmin. Minulla on puskurirahasto. Toisaalta tarpeellisten hankintojen kyljessä tulee edelleen helposti ostettua paljon ylimääräistä, vaikka kotona tuntuukin toisinaan pelkältä tavarakaaokselta. Viikonloppuna totesin omistavani tuhottoman määrän kivoja mekkoja, mutta viimeksi tänään kävin haaveilemassa Zalandon sivuilla Desigualin alessa uusia - Desigualejahan on kaapissani vasta yksi.

Siksi syyllistynkin Honkasalon kirjaa lukiessani vähän väliä, vaikka oikeasti tiedän kotitekoisten pullien olevan ihan hyvin uunissa.

Melkein puolitoista vuotta joka ikinen ostokseni on kulkenut taulukkolaskentaohjelman kautta. Se tietysti vaatii viitseliäisyyttä ja pienen vittuilun kestämistä sekä tutuilta että tuntemattomilta (viimeksi viime viikolla minulle napistiin siitä, että kuitit tuhoavat luontoa). Se on kuitenkin kummankin arvoista, sillä tiedän täsmälleen, mihin rahani valuvat. Yllätys ei ole, että (vuokran ja laskujen lisäksi) isointa lukua näyttävät ruokakaupan ja ravintolan sarakkeet.

Oikea nuukailija söisi vähemmän ulkona ja kotonakin varmaan enemmän kaurapuuroa, mutta olen ihan liian hedonisti siihen. Kotona kokkaaminen on ihanaa, ja osaan oikeasti tehdä edullisista - ja yleensä melko eettisistäkin - raaka-aineista hyvää perusruokaa. Mutta olisinko silti vaihtanut lauantaista ystävän kanssa vietettyä Amarillon burgerihetkeä mihinkään muuhun? Tuskinpa vain.

En ole vielä lukenut Honkasaloa loppuun, mutta toivon, että viimeisiltä sivuilta paljastuu taikakikka siihen, miten syyllistymisen kanssa eletään tai tullaan sinuiksi. Koska kaiken keskellä jopa minun järkeni sanoo, että olen rahojeni kanssa ihan hyvä, eikä minun tai maailman talous kaadu ketjuravintolassa nautittuun vuohenjuustohampurilaiseen.

Tasapainoksi ja vaihtelun vuoksi tänään ohjelmassa on ystävän kanssa kotona kokkailua, ruokalistalla tofua maapähkinäkastikkeessa. Minun tofuni on GM-vapaata. Maapähkinävoi on sitä hyvää ja halpaa Lidlin versiota. Sisäiset safranfoer ja honkasalo saavat puolestani pitää vapaaillan ja nostaa vaikka jalat ylös.

2 kommenttia:

  1. Näkisin myös, että palkankasvun jälkeinen pieni hurluttelun kausi on ihan tervettä ja luonnollista. :) Toki se voi jäädä päälle, mutta toinen ääripää on sitten se ihmistyyppi, joka käy ulkona kusella, ettei sisällä kulu vettä, vaikka rahaa on ihan tuhottomasti (erään paikkakunnan autokauppiaan veli kuulemma oli tämmöinen...).

    Ihan ilman vittuilua, minkä verran siulla menee aikaa tuon taulukkosysteemin kanssa? Merkkaatko ihan joka rahkapurkin ja huulirasvan erikseen, vai tyyliin ruokaostokset, kosmetiikka, vaatteet?

    VastaaPoista
  2. Ennen kuin tästä tuli rutiini, meni enemmän aikaa, kun kuitit oli aina hukassa ja sekaisin. Nykyään yritän muistaa edes pari kertaa viikossa käydä kuitit läpi, jolloin siihen menee ehkä kymmenen minuuttia kerrallaan - jos on kuitteja hukassa, muuten vähemmän. Jos en ota kuittia, yritän kirjoittaa mahdollisimman pian taulukkoon tiedot, ettei unohdu.

    Enkä siis tosiaan erittele jokaista tuotetta erikseen, vaan kertaostokset (joita saatan niputtaa esim. leffa+karkit, illan baarikiekan kaikki etapit tai kaikki kerralla maksetut laskut, jotka kyllä avaan erikseen siihen viereen tyyliin "liitto, puhelin, sähkö").

    Sarakkeita on kuusi: vuokra, laskut, kauppa, matkat, ravintola ja muut. Muut-sarakkeeseen menee siis kaikki vaateostoksista hiuslakkaan, jumpan kausikorttiin ja keikkalippuihin. Matkat ei ollut mukana alusta asti, mutta reissaan niin paljon, että osoittautui järkeväksi lisätä. Eli kokeilemalla löytyy se systeemi, mikä toimii itselle (olen kuullut myös paljon tarkemmista seurannoista). Eikä tällainen seuranta varmaan toimi kaikilla ollenkaan, mutta kun itse sattuu tykkäämään listoista, taulukoista ja budjetoinnista, systeemi on erinomainen.

    Nythän OP mainostaa koko ajan, että voisin ladata Pivon puhelimeeni ja sovellus hoitaisi seurannan puolestani. Käytän paljon käteistä ja muutenkin vierastan ajatusta - ainakin vielä. Ehkä Pivo tai joku muu vastaava joskus menee silti vielä testiin :)

    VastaaPoista