cardiff 2.-5.8.

Bristolista on vain tunnin bussimatka Cardiffiin, joten vaikka matkaan ei lähdetykään aamuvarhaisella, ehdimme lauantain puolellakin ihan kiitettävästä hahmottaa kaupunkia. Minä tykkäsin Cardiffista tosi paljon, Marko ei tainnut olla ihan yhtä fiiliksissä.

Myös Cardiffssa yövyimme Ibis-ketjun hotellissa, tosin tällä kertaa valinta oli Ibis Budget. Perushotellista se erosi lähinnä pelkistetymmällä sisustuksella ja vedenkeittimen puuttumisella. Jostain syystä myös lavuaari oli huoneen puolella eikä vessassa. Todella edulliseen hintaansa nähden kuitenkin aivan kelpo hotelli suht hyvällä aamiaisella. Ympäristö oli pirun karu, mutta kävelymatka oli lyhyehkö sekä keskustan että Bayn suuntaan eli meidän kannaltamme sijainti oli erinomainen.

Lauantai-iltana tutustuttiin vähän molempiin: paikannettiin keskustan turisti-info ja syötiin noutolounas linnan kupeessa olevassa Bute Parkissa. Illemmalla käveltiin Bayn ympäristössä sekä lähimaaston asuinalueilla ja palattin vielä keskustaan syömään. Suhteellisen lyhyistä välimatkoista siis puhutaan, vaikka illalla jalat olivat aika kakettina.

Linnan Animall Wall, aina yhtä ihana.

Bute Parkin portilla, takanani häämöttää Thai-festarit.

Cardiffiin oli ennalta vain yksi suunnitelma: minulla oli sunnuntaiksi lippu Baylla sijaitsevaan Dr Who Experienceen. Sen yhteydessä oli myös puolentoista tunnin opastettu kuvauspaikkakävely. Kierros oli minulle vähän pettymys, koska opas tuntui vähän mekaaniselta ja muutenkin tuntui olevan kauhea hötä päällä. Pientä triviaa tarttui sentään korvan taakse ja kannatti lähteä, koska Experiencen lipun yhteydessä kierrokselle tuli hintaa viisi puntaa. Samalla tul Bayn rakennukset ja maasto mukavasti tutuksi. Ehdottomasti parasta kierroksella oli kuitenkin mukana ollut viisivuotias, joka tiesi Dr Whosta enemmän kuin opas ja loppuryhmä yhteensä. "You know way too much about Dr Who for a 5-year-old", totesi pojan äiti ennen kierroksen alkua. Isä ei sanonut mitään, mutta hymyili polleana vieressä.

Kesätilpehööri peittää Roald Dahl Plassin repeämän ajassa ja avaruudessa.

Itse Experience oli ihan vekkuli, joskin sellainen paikka, jonka olisin mieluusti kokenut jonkun kanssa. Alun "interaktiivinen" osuus oli selvästi suunnattu lapsille, mutta kyllä aikuistakin hykerrytti hypätä Tardisin kyytiin, kun lattiat alkovat kallistua ja täristä. Ja puhuvia Dalekejakin oli, tui! Ilmesesti uuden Tohtorin myötä myös Experience regeneroituu, eli jos ikinä menen takaisin, vastassa onkin jo Capaldi.

Interaktiivisen osuuden jälkeen oli näyttely, joka koostui pääosin sarjan tarpeistosta. Vanhaa tavaraa on säästynyt jonkin verran, mutta pääpaino oli luonnollisesti viime vuosien esineistöllä. Sarjassa hirviöt ja muut örnyt lähinnä naurattavat, mutta kieltämättä ne olivat aika kuumottavia siinä ihmisen kokosina metrin päässä. Olisin toivonut ehkä enemmän videota ja muuta taustamateraalia, mutta onneksi sentään Delia Derbyshirestä eli alkuperäisen tunnarin soittajasta oli minidokkari tarjolla. Ihan mahtava! En ikinä ajatellut, että jo 60-luvulla on ollut mahdollista tehdä niin nykyelektron kuuloista musiikkia ties millä värkeillä. Aika teräsnainen se Derbyshire, sanon.

Myös Matt Smith -vahaukko oli aika kuumottava. Ja yllättävän lyhyt!

Tästä puhumattakaan. Kääk!

Ilman seuralaista kokemus jäi siis aavistuksen hengettömäksi, mutta olen tosi tyytyväinen, että menin. Onneksi ystävällinen sielu nappasi minusta kuvan Tardisin kanssa, kun tarpeeksi keräsi rohkeutta. Ylipäätään huomasin, että noin viikko vaaditaan siihen, että kielitaito palautuu perustasolta siihen, että pystyy tuottamaan lauseita kuten "Excuse me, would mind taking my picture with the Tardis, please? I'm here alone and would really like one." Tämä taitaa koko reissulta olla myös se hetki, josta olen eniten ylpeä.

Muuten kivan päivän päätteeksi söin sunnuntai-iltana söin reissun ankeimman aterian, kun Marko halusi kebabia ja valikoidun chip shopin valikoimaan minulle sopivia vaihtoehtoja oli tasan kaksi. Tykkään kyllä fish & chipsistä, mutta annos ei ollut parhaasta päästä ja muutenkn upporasvassa paistetut asiat alkoivat tulla korvista ulos. Onneksi bongattiin Tesco Express, niin sain vielä tuoreuksia iltapalaksi.

Maanantaina hypättiin taas junaan ja suunnattiin kohti Merthyr Tydfiliä, joka sijaitsee noin tunnin bussimatkan päässä Cardiffista. Walesin keskellä sijaitsee pinta-alaltaan noin Iisalmen kunnan kokoinen luonnonsuojelualue Brecon Beacons, johon Marko ehdottomasti halusi käydä tutustumassa. Valitettavasti Cardiffista kulkeva Brecon Bus on lakkautettu tänä vuonna, joten alueelle pääseminen ilman omaa autoa on huomattavan hankalaa. Merthyr Tydfil on kuitenkin Brecon Beaconsin reunamilla ja sieltä käsin on pääsy mm. Brecon Mountain Railwaylle ja muutamille patikointireiteille.

Itse olen kovin fiiliksissä höyryjunista ja luulin, että Mountan Railway matkakohteena oli jo sovittu. Edellisenä iltana Marko alkoi kuitenkin pohtia "miten sinne metsään pääsee". Ilmoitin suostuvani vaihtoehtoiseen matkasuunnitelmaan, jos Marko selvittää miten sinne pääsee. Tarkin suunnitelma oli mennä (sattumalta myös) Merthyr Tydfiliin junalla, "ettii toi golfkenttä ja suunnata mestoille". Koska tarkempaa tietoa sen enempää golfkentän kuin kyseisten mestojen sijainnista ei Markolla ollut, valitsimme höyryjunan. Perillä huomasimme, että samainen bussi 35 olisi kuljettanut meidät myös golfkentälle, sillä se sijaitsi aivan Pantin aseman vieressä. Päätimme silti mennä junalla ja palata takaisin tutkimaan kävelyreitit ajelun jälkeen.

Juna itsessään oli ihan mahtava, mutta reitti hienoinen pettymys. Mentiin siis samaa rataa 35 minuuttia yhteen suuntaan ja sitten palattiin samaa reittiä 35 minuuttia takaisin. Juna Cardiffista Merthyr Tydfiliin oli maisemallisesti melkein hienompi kokemus! Onneksi olin siis ihan fiiliksissä itse höyryjunasta. Samassa vaunussa ollut poika hihkui koko menomatkan "oh, this is so much fun!" Jaoin tunteen, mutta aikuisen tyynesti - eli hihitellen ja napsien loputtomia kuvia junan ikkunasta. Reissuun sisältyi kaksi pysähdystä jaloittelulle, valokuville ja toisella pysäkillä myös kahville. Olisimme myös voineet jäädä vaeltamaan välipysäkeille ja palata illan viimeisellä junalla, mutta koska lähtöaseman lähellä oli näkynyt hienompia maisemia, menimme suoraan takaisin samalla junalla.

Paluun jälkeen huomasimme olevammekin yhtäkkiä ihan sippejä. Patikoinnin sijaan seikkailtiin siis hetki Pantin todella hienolla vanhalla hautausmaalla ja palattiin bussilla keskustaan ja junalla illaksi Cardiffiin.

"Illaksi Cardiffiin" tarkoitti joka ilta käytännössä ruokaa ja poistumista ajoissa paikallisten alta pois. Ei siis ehditty todistamaan mitään rähinöitä, mutta sellainen kutina jäi, ettei walesilaisten maine aggressivisena baarikansana ole ihan tuulesta temmattu. Brewdogissa käytiin sentään lauantaina sampleri testaamassa ja matkan neljästä Brewdogista Cardiffin baari oli ehdottomasti suosikkini. Mahtavaa palvelua ja erinomainen tunnelma. Samplerin oluet valittiin enemmän Markon makumieltymysten mukaan, mutta hauska kokemus silti.

Cocoa Psycho, Jackhammer, Brixton Porter, Hardcore IPA

En välttämättä haluasi Bayllakaan käyskennellä myöhään yöhön, sen opin pikasesta alkuillan pubipysähdyksestä lauantaina. Muuten Bay tuntui lähinnä valtavalta karnevaalilta, jota korosti Roald Dahl Plassille rakennettu tivolin ja hiekkarannan yhdistelmä. Minusta Bay oli mainio, mutta Marko kuvaili sitä useampaan otteeseen kauheaksi turistipaikaksi. Epäiltiin tosin, että se on se paikka, johon kaikki lähialueiden ihmiset tulevat viettämään iltaa perheen ja kavereiden kanssa. Ainakin minä kuulin hämmentävän vähän mitään muuta kieltä kun englantia. Lapsia näkyi myös tosi paljon kaikkialla ja itse asiassa sekä Dr Who Experiencessä että höyryjunassa olin vähän kummajainen, kun olin liikenteessä ilman lapsia.

Ehkä älyttömin paikka.

Nyt jälkíviisaana totean, että Cardiffissa kannattaa viipyä ainakin kolme päivää. Yhtenä koluaa keskustan, toisena Bayn ja kolmantena vaikka Penarthin, Caerphillyn tai jonkun muun lähellä olevan paikan. Mehän teimme sen virheen, että yritimme kävellä Penarthiin sunnuntaina, kun olin ensin tallannut nelisen tuntia Dr Who -asioita. Tarvottua tuli varmasti kymmenisen kilometriä, mutta Penarthin keskustaan ei koskaan päästy ennen uskon loppumista. Illalla hotellihuoneessa muistin, että minulla olisi ollut kartta laukussa.

Penarthin satamasta Cardiff Baylle menevä silta oli silti kokemus itsessään, joten ei missään nimessä mennyt hukkaan tämä reissu. Seuraavalla kerralla menen perille asti. Silloin saatan myös käyttää bussia.

Penarth häämöttää kukkulalla, mutta sen taaimmalla laidalla.

Tämä EI ole Penarthn keskusta. Huippu paikallisten ukkojen asuttama pubi
löyty kuitenkin kulman takaa. Siellä joivat sunnuntaikaljaa ja fiilistelivät
Beatlesia. Kolalla ei päässyt ihan samoihin tunnelmiin.

Penarthin sataman ja Bayn väli on 1,5 mailia siltaa ja rantaa. Melko eeppiset maisemat.

ps. Koska annoin Bristolistakin telkkarivinkin, todettakoon, että kolmen jakson perusteella Torchwoodin Cardiff on ihanan tunnistettava, joskin mnun Cardiffiani asteen tummempi ja synkempi.