lontoo 5.-8.8.

Olen jo seonnut laskussa, kuinka monta kertaa olen käynyt Lontoossa. Yli viisi, alle kymmenen? Tällä kertaa reissu oli kuitenkin oikeasti erilainen, sillä olin ensimmäistä kertaa matkalla seurassa, joka oli käynyt Lontoossa aiemminkin. Toisin sanoen näin siis Big Benin kyllä etäältä ja täytin arvontalipukkeen Leicester Squarella, mutta muuten ns. normaalipysäkit jäivät väliin.

Eväät matkustavat Lontooseen Megabusissa. Pikkujuustot pihistetty hotellin aamiaiselta.

Hotellimme Montana Excel valikoitui sijainnin sekä hinnan perusteella ja olin pitkin kesää vaihtamassa majoitusta, kun erinnäiset sivustot olivat pelästyttää minut kuoliaaksi. On kuulemma huono palvelu, todella epähygieeninen paikka ja alue turvaton ja meluisa, viereinen puistikkokin huumediilereitä täynnä. Onneksi en vaihtanut. Vastaanotossa ollut puolalainen nainen otti meidät ystävällisesti vastaan, huone oli todella siisti, samoin jaetut vessat. Korttelin päässä olevan asema-alueen häly ei kantautunut hotellille. Argyle Squarella ei myöskään nähty mitään epäilyttäviä diilereitä, lähinnä vaan harmittomia vanhoja setiä, joita ei suomalaisturistin läsnäolo voisi vähempää kiinnostaa.

Hotellin miinuksena todettakoon, että ilmastointia ei ollut, joten minulla oli fyysisesti aika paha olla huoneessa, kuten kosteassa ilmassa aina. English breakfast -buffetaamianen olisi varmasti ollut isompi hitti matkan alku- eikä loppupuolella. 

King Cross on alueena kätevä, koska asemalta on helppo pääsy käytännössä minne vain. Tiistai-iltana tosin valittiin jalat: syötiin lähella olevassa tapasravintolassa, käyskenneltiin Regent's Parkiin (miten en olekaan onnistunut menemään sinne ennen?) ja jatkettiin siitä vielä Camdenin Brewdogiin. Rakastin Camdenia teininä, nykyään High Street on minusta lähinnä pelottava. Sivukujilta löytyy kuitenkin vaikka mitä mainiota, ja ilta-aikaan market-aluekin on kiinni ja liikkeellä lähinnä paikallisia. Suosittelen siis iltavisiittä Camdeniin, jos se on vielä kokematta. Melkoisen erlainen meininki päivän turistimassoihin verrattuna.

Tältä ilmesesti näyttää epäsiisti ja turvaton hotelli.

Camino ja astetta parempi illallinen.

St John's Lodge Garden Regent's Parkissa.

Matkan ainoa, sittemmin käsitteeksi muodostunut Brewdog-kuva otettin Camdenissa. 

Näin jälkikäteen reissun suhteen harmittaa eniten, etten päässyt teatteriin. Aloitin psyykkauksen jo hyvissä ajoin, mutta kun lopulta sain myöntävän vastauksen teatterikaiholleni, kaikki toivelistalla olevat näytelmät olivat jo loppuunmyytyjä tai sellaisissa hintaluokissa, ettei kannattanut lipuista enää haaveilla. Osallistuttiin myös arvontaan, jossa olisi voinut voittaa edullisemmat liput The Book of Mormoniin - peruslipuista halvin kun on 49,50 puntaa - mutta valitettavasti onnetar ei nyt suosinut matkailijaa.

Museossa sentään käytiin. Keskiviikkona Marko halusi viedä minut South Kensingtoniin ja nohevana tyttönä muistin, että Victoria & Albert Museum sijaitsee kivenheiton päässä asemalta. Sinne siis. Menneistä matkailuista viisastuneina ei edes lähdetty harhailemaan sattumanvaraisesti, vaan valikoitiin ne tärpit, jotka halusimmekin nähdä. Victorian ja Albertin tarjonnasta suunnattiin siis katsomaan Japani-kokoelmaa ja edesmenneen teatterimuseon esineistöä, joka nykyään majailee V&A:n tiloissa. Matkalla tilasta toiseen tuli toki nähtyä paljon muutakin. Itse olisin halunnut nähdä myös hääpukunäyttelyn, mutta erillisliput olivat sen hintaiset, ettei niitä siinä nälkätilanteessa kannattanut maksaa.

Victoriasta & Albertista edettiin Markon suunnitelman mukaan South Kensingtonin katuja kohti Kensington Gardensia. Pakollisena pysähdyksenä oli High Streetin Whole Foods Market, josta ei ollutkaan poistuminen ihan pian. Sanat ei riitä kertomaan niitä kierroksia, joilla silmäni pyörivät kaupan kahdessa kerroksessa kuopissaan (enkä edes mennyt erilliseen juustohuoneeseen). Mahat kuitenkin olivat sen verran täynnä lounasleipää ja kakkua, että selvisimme etapista vain 18 punnalla. Eväät paperikassissa siis Kensington Gardensiin, Led Zeppelinit soimaan, guacamole, nachopussi ja luomuolut auki.

Hanna yrittää kuvata suuria rakennuksia liian läheltä, vol 1.

Hanna yrittää kuvata suuria rakennuksia liian läheltä, vol 2.

Tuntemukset liikkuvat akselilla "miksi meillä ei ole tällaista?" -
"onneksi meillä ei ole tällaista."

Takuuvarma vinkki Britannian tallaajalle: vaikka tekisi mieli sipsiä ja kaljaa,
muista AINA ostaa evääksi myös purkki sekalasia hedelmiä. Et kadu.

Itsehän toki meinasin vähän stressata, mitä kaikkea siinä puistossa käytetyssä puolessatoista tunnissa olisi ehtinyt tehdä, mutta taisi tulla istuskelu Markolle tarpeeseen. Itse pääsin avustamaan jotain maisemarasteja suorittavaa tyttöä ottamalla valokuvia, joten en sentään ollut täysin hyödytön.

Puistohengailun päätteeksi käytiin ihmettelemässä vähän Bayswaterin turistiryysistä ja suunnattiin sitten tutkimaan Notting Hillin meininkejä. Toiveena oli löytää mikä tahansa puistoläntti, jolle istahtaa lepuuttamaan jalkoja, mutta Notting Hill tosiaan on surullisen kuuluisa yksityisistä, lukituista puutarhoistaan. Ilkivallan takia edes kirkon pihalle ei ollut turistilla asiaa. No, tulipahan käytyä Notting Hillin huipulla ja syötyä oikeassa italialaisessa ravintolassa gnocchia. 

Torstain korkkasin Quentin Blaken näyttelyllä, joka sijatsi vain vartin kävelymatkan päässä hotellilta Kings Crossin aseman toisella puolella. Kävi sitten ilmi, että siellä toisella puolella sijaitsi käsittämättömän viihtyisä aukio, jossa oli gallerioita, veneranta, yliopiston kuvataiteen laitos, aurinkotuoleja ja etnistä ruokaa. Eikä Marko tietenkään ollut mukana! Miksi ne kaikkein hienoimmat löydöt tekee aina yksin? Näyttely itsessään oli aika ihana, mutta kovin suppea. Blake oli valinnut yhdeksän kirjaa (vain kaks Dahlia), joiden kuvitusten syntyä itse avasi ilahduttavan eloisissa teksteissä. Noottia silti House of Illustrationille: Blake on eittämättä yksi brittien rakastetuimmista kuvittajista, eikä myyntiin oltu teetetty yhtään printtejä! Tai pinssejä! Kirjoja oli paljon, mutta niiden lisäksi valikoimista löytyi vain muutama kuivakka postikortti ja ylihintanen kangaskassi. Sääli. Olisin mieluusti kehystänyt seinälleni Blaken tai pari.

Mikä tämä on? Missä minä olen?

Näyttelyssä ei saanut kuvata, mutta tässä vaiheessa en vielä tiennyt sitä.

Näyttelystä suunnattiin pettymään West Endin lippuluukuille ja pienen marttyyrihetken jälkeen tallattiin urheasti Southbankille etsimään Tate Modernia. Ottaen huomioon, miten äänekkäästi Marko kammoksui Cardiff Bayta, minusta on hauskaa, miten hyvin Marko viihtyy Southbankilla. Minun mielestäni ne ovat paikoin hyvinkin samanhenkiset. Vaan mikäs siinä strollaillessa alkuiltapäivän auringossa ja löytyi se Tatekin lopulta. Alan ymmärtää, miksi kaikki siellä käyneet tutut ovat fiilistelleet Tate Modernia jo vuosia, ihana museo! Ja toisin kuin monet Lontoon jättimuseot, olisi teoriassa mahdollista käydä läpi iltapäivän aikana. Itse jaksoimme käydä läpi kaksi kokoelmakerrosta eli nähtävää jäi vielä seuraavallekin kerralle. Mieluusti menen takaisin.

Tate Modernin aula oli jo itsessään varsin vaikuttava.

Kahvilan terassin näkymissä ei myöskään ole valittamista.

Kun emme voittaneet lippuja Book of Mormoniin, poikekesimme Sohoon oluelle ja pohtimaan illan kuvioita. En tiedä, mikä aivopieru se oli, mutta jostain syystä päätettiin suunnata ihan China Townin kupeesta takaisin Southbankille syömään. BFI:ssä oli meneillään Dr Who World Tour ja muutenkin alueella tapahtui yhtä jos toista eli suomeksi sanottuna ei oikeasti mahduttu yhtään mihinkään. Southbank tuntui loputtomalta. Oltiin jo luovuttamassa London Bridgen kohdalla ja hyppäämässä metroon, kun noin 50 metriä ennen asemaa Marko bongasi pienen intialaisen. Nälkäkiukun ja epätoivon aiheuttaman riidan sijaan lopputuloksena olikin siis huippuhyvä korma-annos, joten ei sitten kuitenkaan voine valittaa. Osataan se curry muuallakin kuin Brick Lanella.

Viimeinen päivä pyhitettiin Itä-Lontoolle. Pyörittiin Spitalfieldsin kojuilla etsimässä viimeisiä tuliaisia ja päätettiin kuluttaa viimeiset tunnit kävelemällä Shoreditchiin tutkailemaan katutaidetta. En ollut aiemmin käynyt Shoreditchissa, hauskaa aluetta. Vielä vähän rupuista, mutta kovasti trendistymässä. Pahoin pelkään, että muutaman vuoden sisällä sielläkin näyttää Camden High Streetiltä, mutta vielä toistaiseksi Shoreditchissä voi käydä aistimassa urbaania estetiikkaa. Sattumalta bongasin vielä Brewdogin ennen kuin kurvattiin takaisin tubelle ja näin istahdettiin rauhalliselle päiväkaljalle vielä ennen Heathrow'n hirveyksiin lähtemistä.

Portal - CitizenKane - 2014. Dedicated to my late son Joe who took
his own life a year ago today June 21 - 2013. Hare Krsna.

Shoreditchin Brewdog, sisustuksellisestii suosikkini.

Kaiken kaikkiaan siis oikein hyvä reissu, mutta tosi rankka. Aika vähän tuli paikallisten kanssa jutusteltua ja kierreltiin erikseen minimaalisen vähän eli käytännössä vietettiin pari viikkoa 24/7 toistemme seurassa. Tsempattiin tosi hyvin koko matkan ajan, mutta kuten asiaan kuuluu, Helsinki-Vantaalla sitten räjähti ja matka Joensuuhun oli vähän kauhea. Suomea kuultiin ensimmäisen kerran tubessa matkalla Heathrow'lle, joten vaikka puhuttiin valitettavan vähän englantia reissun aikana, ei tullut sentään puhuttua ylimääräistä suomea.

Säiden kanssa sattui järjetön tuuri: isoin sade tapahtui bussimatkalla Cardiffiin ja vaikka perillä vielä sateli, se lakkasi ennen kuin ehdittiin hotellista uudestaan ulos. Sateenvarjon avasin kai kerran, etsiessäni pesulaa Bristolissa. Brittien hömppäohjelmaputket pelastivat väsyneet matkailijat iltaisin, ja vaikka ymmärränkin, että paikallisia yhteisöjä ahdistaa isojen ketjujen ylivalta, Tesco Express on iltapalaa haikailevan matkailijan paras ystävä.

Olen tosi tyytyväinen Bristoliin ja Cardiffiin matkakohteina, joskin olen vakuuttunut, että Wales ansaitsisi ihan kokonaan oman reissunsa. Seuraavalla saarivisiitillä voisin kuitenkin keskittyä pohjoiseen ja Skotlantiin, tai ehkäpä Cornwalliin. Ja Lontoon teatteriliput varaan etukäteen, tuli seuralta hyväksyvää mielipidettä tai ei.

Britannia tuntuu oikeastaan jo toiselta kodilta ja siellä on ihana käydä. Tämän viikon olen kuitenkin viettänyt okein tyytyväsenä pääasiassa omassa kodissani Joensuussa ja iloinnut juomakelpoisesta kahvista, vetävistä vessoista ja oikeudestani kävellä käytännössä mihin tahansa haluamaani puistikkoon ja metsikköön ihan mieleni mukaan.