Kolmekymppinen

"Kolmekymppisyys on siunaus", vapaa-ajattelijana tunnettu kaverini totesi eilen illalla.

(Henkinen) kolmekymppisyys konkretisoitui kahdessa puhelussa viikonlopun aikana. Ensimmäinen tuli Markolle perjantain ja lauantain välisenä yönä 01.24, kun soittaja kaiketi haikaili seuraa baariin. Marko ei vastannut, olimmehan jo nukkumassa. Toinen tuli minulle lauantaiaamuna 10.06, kun soittaja tiesi, että minulla on työputken jälkeen ensimmäinen vapaapäivä. En vastannut, olinhan spinningissä. Kuvio on niin kuvaava, että naurattaa.

Näin lapsettomana kolmekymppisenä on ihan ok mennä aikaisin nukkumaan. Baari-ilta voi tarkoittaa yhtä, kahta olutta ennen puoltayötä. Hiljaisuus on toisinaan valttia. Asuntosäästäminen ja omaan hyvinvointiin panostaminen ovat tunnustetusti hyödyllisiä rahankäyttökohteita.

Varjopuoli on se, että kahtena peräkkäisenä iltana keskustelu on pyörinyt stressin ja loppuunpalamisen ympärillä. Koko ajan ollaan menossa, lomaa ei ole pidetty pariin vuoteen, mielenkiintoisia projekteja pukkaa liikaa, eikä niistä voi tietenkään kieltäytyä ja vapaa-ajallakin tehdään työhommia, koska "ei se tunnu työltä". Valitettavasti kroppa ja pää eivät kestä menoa enää samalla tavalla kuin parikymppisenä.

Nykypäivän työelämä on armoton, mutta itsensä alle kolmevitosena tieten tahtoen piiputtaville ei juuri heru täältä ymmärrystä. Tiukkaan sävyyn käskin pitää lomaa, vaikka sitten pätkissä jos pitempi vapaa ei ns. korvaamattoman työntekijän kohalla ole mahdollinen.

Aika usein tuntuu, että työpaikkani on reliikki. Töissä ollaan TES:n määräämä aika, eikä siitä jousteta kiireiden tai kiireettömien kausien mukaan. Etätöitä ei tehdä, työnkuvia ei kummemmin muokata kiinnostuksen ja osaamisen mukaan, palkankorotuksista ei turhaan neuvotella. Pienehköä palkkaa vastaan pitää handlata kaikenlaista näppylähanskahommista edustustehtäviin ja yleissihteerin tontilta oman alan asiantuntija-asioihin.

Mutta on siinä puolensakin. Kaikille minun työni säännönmukaisuus ei tietenkään sovi, mutta kavereiden juttuja kuunnellessa tuntuu siltä, että oman luonteeni valossa olen sitten kuitenkin vetänyt pitemmän korren. Voin jättää työpuhelimen ja sähköpostit työpaikalle, kieltäytyä hoitamasta mitään työasiaa vapaa-ajalla. Ja vaikka vastuita on kasattu minullekin sen verran, että helposti voisin kuvitella olevani ainakin vaikeasti korvattavissa, kaikki lomapäivät tulee kyllä pidettyä. Aina.