Tammikuun luetut

Paula Havaste: Kolme käskyä

Kaksi rakkautta ja Yhden toivon tie -romaanien jatko-osassa on pääosassa Annan jo nuoren naisen ikään ehtinyt tytär Raija. Kahden edeltäjän tavoin kyseessä on nuoren naisen kasvutarina: miten löytää paikkansa muuttuvassa maailmassa? Sota-aika on jo jäänyt taakse, joten Raijan tarina on sävyltään Annan ja Oilin tarinoista poikkeava ja myös kevyempää luettavaa. Kolhuilta ei silti säästytä. Edeltäjiin yhdistää sujuva kerronta ja herkullinen ajankuva, jotka tekivät myös Kolmesta käskystä poikkeuksellisen koukuttavan lukukokemuksen. Harmiton spoileri: Raijan oppimat kolme käskyä tiivistetään kirjan loppupuolella. "Aseta päämäärä ja pyri siihen. Älä pyydä koko ajan anteeksi äläkä selittele. Tahdo." Ei huonot ohjeet pitää mielessä tässäkään maailmanajassa.

Antto Terras: Stockmann Yard

Stockan myymäläetsivän muistelmista oli aika kovat odotukset. Ei olisi kannattanut, petyin ja pahasti. Ehkä kirjoittajan tarkoituksena on olla piikittelevän hauska, mutta lopputulos on ainakin minun silmissäni sekä nais- ett'ä yleisemmin ihmisvihamielinen ja rehdin mu***u. Ja koska yleissävy korpeaa, korpeaa kaikki muukin. Terras kirjan alussa erikseen mainitsee, että osaa kirjoittaa, mutta en ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, joka olisi täynnä näin huonoa kieltä ja huolimattomuusvirheitä. Hyvälle kustannustoimittajalle olisi tässä ollut töitä. Vaan ei niin huonoa, etteikö jotain hyvääkin: kirjassa saarnaamisen lomassa runsaasti kuvattujen myymälävarkauksien kirjo on oikeasti hauskaa luettavaa. Ihmeellinen on ihminen.

Sari Pöyliö: Ihmisen veri

Piristävän omaperäistä uutta kotimaista kirjallisuutta! Ihmisen verestä on melkein mahdoton sanoa mitään ilman, että spoilaa kirjan ratkaisevaa käännettä. Rakkaudesta kirjoihin -blogi tiivisti kuitenkin jo olennaisimman varsin mallikkaasti yhteen lauseeseen: 

Ihmisen veri on pienisuuri romaani skenarioista, eräästä elokuvasta ja vanhenemisesta.

Kulo Taival on 83-vuotias lääkäri ja entinen elokuvaohjaaja, jonka ainoan pitkän elokuvan ainoa kopio on katoamisen myötä muuttunut Suomi-Filmin legendaksi. Yläkertaan muuttanut Ansa päättää etsiä elokuvan ja tarina kulkee vanhojen tuttujen etsimisen kautta arkistoihin Kulon muistellessa menneitä juonen edetessä. Pienieleinen ja synkän humoristinen romaani etenee vaivihkaa ja lukija pysyy kyydissä vaivatta. Välillä nokkela sanailu kävi hermoon, mutta pääasiassa teksti on oikeasti hauskaa luettavaa ja suupielet ovat hienoisessa hymyssä melkein koko ajan. Lopussa langat sidotaan yhteen huimaa vauhtia ja koko tarina muotoutuu lumipallon lailla. Lukija tuntee tulleensa huijatuksi, mikä on yksinomaan hyvä asia.

Renée Knight: Kenenkään ei pitänyt tietää

Catherine löytää yöpöydältään kirjan, jota ei muista hankkineensa. Catherine uppoutuu kirjaan ja huomaa sen kertovan menneisyytensä suurimmasta salaisuudesta - ja ainoa toinen asiasta tietävä on kuollut. Hyytävä alkuasetelma koukutti, mutta muuttui pian pettymykseksi, kun mysteerikirjan alkuperä paljastettiin mielestäni liian aikaisin, ihan alkumetreillä. Enempiä spoilaamatta kerron, että pettymys oli turha ja tilanne korjaantui nopeasti: tarinan varsinainen käänne paljastetaan vasta paljon myöhemmin. Kaiken kaikkiaan tämä oli kiinnostavaa kerrontaa ihmisen oikuttelevasta psyykestä, hajonneesta mielestä ja erilaisista valtasuhteista. Loppuratkaisu seurasi uniin asti. Kirjaa markkinoidaan trillerinä Gillian Flynnin ja Paula Hawkinsin faneille, eikä suotta, mutta Renée Knight seisoo kyllä vahvasti omilla jaloillaan.

Olen kansinirsoilija, joten isoin miinus tulee romaanin kannesta. Se näyttää mielestäni halvalta ja rumalta, vaikka itse kansikuva onkin tyylikäs. Fonttia pienentämällä olisi päässyt jo pitkälle. Nappasin lukusuosituksen kirjablogista ja hyvä niin. Tämän näköiseen kirjaan en olisi ikinä tarttunut kirjastossa. Toivottavasti se ei karkota muita potentiaalisia lukijoita.

Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta

Iida Rauman suorasukaisesta tyylistä ja teemoista tulee mieleen Laura Gustafsson, vaikka yhtä kivuliaan graafisia kuvia ei sarjatulituksena lukijan pään sisälle toimitetakaan. Kirja ei kerro pelkästään seksistä ja matematiikasta vaan lisäksi mm. vallankäytöstä, väkivallan eri muodoista, kipeistä perhesuhteista, ekokatastrofeista ja vammaisten asemasta. Siinä on paljon pureskeltavaa ja teemat jäävät pyörimään päähän tekemättä lukukokemuksesta kuitenkaan liian raskasta. Alkuun oli vaikea saada otetta päähenkilö(nä aloittaneesta) Erikasta, koska itse en hahmota maailmaa ollenkaan matemaattisesti. Jossain sadan sivun kohdalla pääsin tästä yli ja aloin uppoutua tarinaan. Ehkä juuri tästä syystä useamman toisiaan sivuavan tarinan ja kertojanäänen käyttö on hyvä ratkaisu. Piristävää myös lukea jotain näin heteronormatiivisuudesta rikkovaa teosta, jossa aiheella ei kuitenkaan mässäillä, vaan se asettuu luontaiseksi osaksi hahmojen persoonaa ja tarinaa. Lisää tätä.