En edes muista, kuinka monta vuotta putkeen olen viettänyt kaupunkijuhannusta. Sillä on ehdottomasti puolensa, mutta on myönnettävä, että vaihtelu virkisti.
Juhannusviikonloppuna nukuin aamuisin pitkään, siivosin tuntikaupalla, kuurasin pihasaunaa, testailin uutta höyrypuhdistinta eri pintoihin, kestitsin useampaa erää vieraita, saunoin kolmesti, heitin talviturkin, pesin perintövillamattoni painepesurilla, sain kiljoona hyttysenpuremaa, kävin Suomen korkeimmalla vapaana virtaavalla koskella, pelasin Heitä sikaa ja join kaiken kaikkiaan neljä olutta.
Aikeissa oli myös lukea, katsoa elokuvia ja blogata Portugalin reissusta, mutta kaikkea ei voi ehtiä.
![]() |
| Huomaa kottikärryt! |
Vaikka olikin tosi mukava viikonloppu, kolikon tummemmalla kääntöpuolella on syy, miksi sitä vietettiin. Pirun raskasta on koko ikänsä samassa paikassa asuneen ihmisen jäämistön setviminen, vaikka eihän se yllätyksenä tullut. Oikeasti ollaan tehty vasta pintaraapaisu ja todellinen savotta on vasta edessä. Hirvittää jo nyt. Mutta tavara kerrallaan kohti valmista.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti