Lev Grossman: The Magicians
Taas yksi Pinterest-löytö (Books To Read If You Loved The “Harry Potter” Series tai jotain sinne suuntaan). The Magicians kertoo fiktiivisiin Fillory-fantasiakirjoihin hurahtaneesta Quentinistä, joka saavuttaa unelmansa pääsemällä velhojen yliopistoon. Se ei kuitenkaan riitä, vaan Quentin synkistelee tilanteesta toiseen kuin Feeniksin killan Harry konsanaan. Kirjallisuuskriitikko Grossman tietää, ettei liiku millään muotoa omaperäisellä alueella ja kirja viliseekin viihdyttäviä viittauksia tunnetuihin fantasiaklassikoihin (Narnia ja Potterit etunenässä). Toisaalta kirjailijan asiantuntemuksesta on myös haittaa, sillä ainakin minusta The Magicians tuntui jopa liian valmiilta paketilta. Vaikka tarinassa uitiin synkissä vesissä ja Quentinin persoonassa oli epätasaisuuksia, tarinaan kaipaamani särmä loisti poissaolollaan. Seksuaalisuus, syrjähypyt, kiroilu, holtiton ryypiskely ja muut "aikuisten" teemat eivät aukkoa paikkaa. Ehkä siksi en erityisemmin valloittunut tästä, vaikka lukemisen ajan kirjan parissa oikein hyvin viihdyinkin ja jaksoin seurata Quentinin seikkailuja mukisematta viimeiselle sivulle saakka.
The Magicians on tietysti tehty jo TV-sarjaksi. Saatan katsoa joskus, kun jumitan kipeänä sohvan pohjalla.
Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
Kahteen osaan jaetun pienoisromaanin molempien puoliskojen kertoja on ikääntynyt Tony: alussa keskiössä ovat Tonyn kouluaikojen ystävyyssuhteet, erityisesti superälykäs nuoruudenystävä Adrian, ja opiskeluvuodet sekä ensirakkaus Veronica. Jälkimmäisellä puoliskolla liikutaan lähempänä nykypäivää ja kerronta alkaa hetkestä, kun Tony saa yllättävän perinnön Veronican äidiltä. Tony päätyy lähestymään nuoruutensa tapahtumia uudesta näkökulmasta. Voiko mihinkään, edes kirkkaimpiin muistoihin, ikinä luottaa? Enempää tästä kirjasta ei voi kertoa spoilaamatta tärkeimpiä juonenkäänteitä. Alku on verkkainen, mutta se kannattaa ehdottomasti kahlata läpi. Lisäksi Kuin jokin päättyisi on varsin akateeminen romaani, lähinnä siksi että se pakottaa lukijan analysoimaan. Lämmin suositus, eikä vähiten siksi, että eri teorioiden ja tulkintojen googlettaminen oli lähes yhtä viihdyttävää kuin itse kirjan lukeminen.
Dean Koontz: Odd Thomas: Hiljaisten kaupunki
Yliluonnollisuuksia, vauhdikasta menoa, Elviksen haamu, oh my! En sinällään ihmettele, miksi Odd Thomas -sarjasta on tullut hitti. Teksti on nopealukuista, tarina ei juuri junnaa paikallaan ja sen verran vakavuutta on mahdutettu mukaan, ettei ihan höttöisimmän sarjassa painita. Hyvä myös tietää, että Sookie-kirjojen loputtua on toinen kirjasarja odottamassa hömppähetkiin!
Gillian Flynn: Paha paikka
Kuten Barnesin romaanissa Pahan paikan keskiössä on muistin ja muistojen (epä)luotettavuus. Flynn kirjoittaa todella hyvin, mutta tämä tarina oli niin kamala, että aloin taas miettiä, miksi kaikkea pitää ylipäätään edes yrittää lukea. Libby Day on kolmekymppinen tuuliajolla oleva nainen, jonka siskot ja äiti on murhattu raa'asti 25 vuotta aiemmin. Isoveli istuu Libbyn 7-vuotiaana antaman todistajanlausunnon takia murhista elinkautista. Rahapulassa Libby päätyy tonkimaan muistojaan ja aiemmin mielestään torjumiaan tapahtumia uudestaan. Ihmissuhdevyyhdistä alkaakin paljastua jos jonkinlaista. Tunnelma on painostava ja kerronta raakaa, minkä lisäksi Pahassa paikassa ei ole mukavia ihmisiä. Päähenkilöön kyllä kiintyy loppua kohden, mutta etenkin alkupuolella Libby itse tekee parhaansa, ettei näin pääsisi käymään. Hengästyttävää, inhottavaa ja silti kirja, jota ei malta laskea käsistään.
Angela Carter: Maaginen lelukauppa
Maaginen lelukauppakin päätyi lukulistalleni Pinterestistä. Sitä missään nimessä sekoittaa Dustin Hoffman -elokuvaan muutaman vuoden takaa. Tiesin, että kyseessä ei ole lapsille tai edes nuorille suunnattu teos, mutta Maagisen lelukaupan julmuus ja ahdistavuus tuli silti yllätyksenä. Kehoonsa juuri heräävä ja etuoikeutettua elämää elänyt, lähes 16-vuotias Melanie jää orvoksi ja muuttaa sisaruksineen tyrannimaisen leluseppäenonsa luo. Parisataasivuisen romaanin koko juoni on käytännössä tiivistettävissä tuohon lauseeseen, mutta tarina kantaa ihmissuhdekuvauksen ja Melanien alati kasvavan ymmärryksen varassa. Teksti on helppoa lukea, mutta ei sulattaa. Teinitytön maailma on mustavalkoinen, mutta sekä Melanie että lukija joutuvat väkisin pohtimaan, mikä on oikein, mikä väärin, kuka hyvä ja kuka paha, mikä jää harmaalle alueelle niiden väliin. En ole varma, oliko loppu tarkoitettu katarttiseksi, mutta jos oli, minulle se ei toiminut. Olo oli muutaman päivän raskas ja alakuloinen. Tekstin tehoa ei siis käy kieltäminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti