Primaveran pyörteissä

Festarikesä on nyt avattu Portugalissa. Tämä oli alkuperäisessä kesäsuunnitelmassani ainoa festari, mutta niinhän se on, että nälkä kasvaa syödessä. Nyt harkinnassa on 1-3 festaria loppukesälle ympäri Suomea, saa nähdä kuinka käy.

NOS Primavera oli kyllä hieno kokemus. Ulkomaalaisille festareille matkaamisessa näyttäisi minun kohdallani olevan etenkin se hyvä puoli, etten ota paineita nähdyistä aristeista. Matka on jo elämys, keikalta toiseen liikkuminen ihanaa bonusta.

Ainoat pakolliset esiintyjät omalla listallani olivat Algiers ja edes muutama biisi Brian Wilsonia. Niiden lisäksi tuli nähtyä kunnolla Sigur Rós, Deerhunter, PJ Harvey, Dinosaur Jr, AIR ja Shellac sekä sivukorvalla kuunnellen monia muita, joista päällimmäisinä jäivät mieleen Linda Martini ja Chairlift.

Kaikki ohimennen kuullutkin vaikuttivat oikeasti aika hyviltä bändeiltä. Käytännössä ainoa negatiivinen kommentti tuli ekana iltana liikennevaloissa tavatuilta festarikavereilta, jotka onnistuivat päätymään huonolle keikalle. Lisäksi annan miinusta ensimmäisessä kuvassa näkyvän "pikkuteltan" volyymista: siellä pärisi bassovoittoiset asiat niin kovalla, että tulpat päässäkin pelotti.

Kolmen päivän lippu maksoi helmikuussa 90 euroa, mutta aiemmin sen olisi saanut vielä halvemmalla. Ja koska lippu oli hankittu jo hyvissä ajoin - ja olin lomalla! - rahanmenoa ei jaksanut kauheasti viikonlopun aikana murehtia.

Eikä siellä alueella ihan hirveästi saanut rahaa menemäänkään. Kaikkien bongaamieni ruokien hintahaitari oli 3-8 €. Juomien ekomukin pantti maksoi 2 euroa ja sen sai halutessaan takaisin. Tuopit palautettiin, viinilasit pidettiin. Mukin hankkimisen jälkeen kaikki juomat (olut, siideri, sangria, mitä näitä nyt on) maksoivat 3,50 € - paitsi sitrussiideri 2 €, fiinimpi viini vitosen ja oikeat drinkin 4-5 €. Suhteessa kalleinta oli näilläkin festareilla vesi, joka maksoi alueella 1,50 €. Kurjaa oli myös se, ettei vesipullojen korkkeja saanut pitää eli käytännössä vesi oli juotava kerralla pois. Paitsi jos oli ovela kettu ja salakuljetti korkin alueelle taskussaan.

Hölmöjen sattumusten takia reissun ainoa portviini juotiin festarialueella,
mutta mikäs siinä! Yksi yhteinen lasi oli enemmän kuin tarpeeksi.

Toki Marko onnistui myös jotenkin hankkimaan meille puolen litran caipirinhat, joille tuli hintaa 9 euroa kappaleelta. Ne oli hyvät juomat ne. 

Mutta voi mitä ruokia söinkään! Perusliharuokaa oli tarjolla toki runsaammin, mutta ei tarvinnut tälläkään ruokavaliolla nälässä olla. Ensimmäisenä päivänä en tajunnut kiertää kojuja etukäteen ja olin tietysti nälkäinen samaan aikaan kuin kaikki muutkin. Lautaselle päätyi siis vegelettu, joka oli inan liian pieni, vaikkakin ihan hyvän makuinen. Muina päivinä olin viisaampi ja sain syödäkseni hummuswrapin kokonaisilla maustetuilla uusilla perunoilla, tofutäyteleivän, avokadosämpylän ja - mikä parasta - tuoretta hedelmäsalaattia. Suomessakin ollaan tultu viimeisen kymmenen vuoden aikana festariruokien suhteen jättiharppauksin eteenpäin, mutta kyllä Portossa näkemäni valikoima lämmitti mieltä. Jossain tuoksui myös koko ajan viekottelevasti tuore popcorn.

Tee- ja macaronkärrit päälavan edustalla. Tietenkin.

Järjestelyt olivat paikoin tiukemmat, paikoin höllemmät kuin kotona. Hyvä ruokavalikoima selittyi osin sillä, ettei alueelle saanut viedä mitään, edes keksejä, energiapatukoita tai niitä hedelmiä. Portilla oli ensimmäisenä vastassa järkkäri, joka tarkasti rannekkeen. Seuraavana odotti poliisi, joka tutki laukun ja taputtelin kropan. Kolmantena oli vielä toinen, kortinlukijalla varustettu järkkäri, joka tarkasti rannekkeen uudestaan ja piippasi lippuna toimivan pienen, muovisen kortin - myös poistuessa!

Toisaalta taas kaljaa sai kaikkialta ja sen kanssa sai kaikessa rauhassa mennä kaikkialle. Lavojen edustoilla oli järkkäreitä, mutta ei uhkaavana vallina. Shellacin keikalla yksi itse asiassa diggaili bändiä ja poltteli tyynenä tupakkaa. Josta muistuikin mieleen, miten iloinen olen ollut telttatupakointikiellosta Suomen festareilla viime vuosina.

Tunnelma oli pääasiassa iloisen leppoisa. Lapsia oli paikalla vielä reilusti puolen yön jälkeen ja ihmiset perinteisiin suomalaisiin festareihin nähden hyvässä kunnossa, tosin viimeisenä päivänä lasittuneita katseita oli kyllä bongattavissa jo huomattavasti enemmän. Yhtään tappelua tai edes kärhämää en nähnyt.

Street food -alue pimenevässä illassa viinibaarilta katsottuna.

Bajamajoja oli koko alueella ehkä 20, loput olivat liikuteltavia vesivessakontteja. Se oli ensimmäisenä iltana mahtavaa, mutta kahtena jälkimmäisenä päivänä bajamajojen käyttö oli peliliike. Niitä ei juuri kukaan muu käyttänyt, mutta vesivessat olivat aika karussa kunnossa, elleivät kokonaan tukossa illan pimetessä. Vessoja kyllä siivottiin koko ajan, mutta reilu 70 000 myytyä lippua tekee kyllä tehtävänsä. Arvostan kuitenkin suunnattomasti käsienpesumahdollisuutta.

Itse alue oli kaunis puisto ja tarpeeksi iso, että sai halutessaan olla rauhassa, mutta sen verran pieni, ettei lavalta toiselle ollut ihan mahdottoman pitkä matka. Kolme neljästä lavasta sijaitsi vieläpä rinteissä eli kauempaakin näki lavalle todella hyvin. Ääni alkoi särkyä tuulessa vasta rinteen päällä.

Silti ehkä kaikkein paras oivallus liittyi käsiohjelmaan. FNACin kautta lippunsa tilanneille oli muun oheissälän lisäksi tarjolla avainnauhassa roikkuva ohjelmavihkonen, jossa oli myös mm. aluekartta ja paikallisliikenneinfo, mutta minäkin onnistuin kalastamaan sellaisen ensimmäisenä päivänä ylimääräisiä kappaleita jakelevalta pojalta. Se oli pelastus monta kertaa.

Huippukätevää, näkisin vastaavia mieluusti useammissakin tapahtumissa!

Loppuun vielä erityishehkutus Algiersille, jonka löysin joskus alkukeväästä, kun selviteltiin, mitä kaikkia bändejä festareilla esiintyykään. Etelän gospelin, New Yorkin noiserockin ja elektron yhdistelmä uppoaa minuun kuin häkä. Toistaiseki bändiltä menee vielä vähän liikaa aikaa biisien välissä tekniikan kanssa härppäämiseen, mutta uskoisin, että muutamassa vuodessa se sulautuu osaksi biisejä ja sitten ollaankin kultakaivoksen äärellä. Ah.

Laulaja, kiippari ja kitaristi kävelivät ohitsemme, kun siemailtiin mainittuja tuplakokoisia caipirinhoja Chairliftin soittaessa. Oli pari sekuntia reagointiaikaa, enkä uskaltanut mennä juttusille. Ehkä vielä joskus tulee uusi tilaisuus.

5/5 menisin NOS Primaveraan uudestaankin. Algiersin perässä hyvin muuallekin.