toivelista

Muistin juuri, että hieno blogiperinne on päässyt sujahtamaan muististani. Onneksi on aikaa vielä korjata asia. Eli tässä se on: synttäritoivelista! Hahaa.

Joku voisi väittää, että alan olla niin aikuinen, ettei minulle tarvitse enää ostaa synttärilahjoja (toisinaan esim. salaa minä). Jos joku on kuitenkin asiasta eri mieltä, mutta ei keksi mitään ja sattuu vielä tätä lukemaan, ilahdun vaikkapa seuraavista asioista:

- leipävuoka

- lippu Pariisin kevään Joensuun keikalle synttäriviikolla

- leffalippu

- Lemonatorin uusi levy

- hyvä kirja

- vapaavalintainen itsetehty ruoka-asia

- jännä uusi mauste (minulla on vaan epäjänniä perusjuttuja kaapissa)

- laatuaika kivan tekemisen merkeissä

Kohta lähden seikkailemaan Tampereen yliopiston päätaloon. Minulle kyllä neuvottiin, miten luentosali A2a löytyy, mutta kuitenkin eksyn jonnekin ja apua! Vähän meinaa jännittää. Syön myös väkisin jättiaamiaista, etten nuupahda päivän aikana. Meille on varattu noin puolen tunnin lounastauko, eihän siinä ajassa ehdi syömään.

Eilen ostin Walkersin sipsejä, löysin (googlella) kivan brittipubin ihan Millan nurkan takaa ja menin nukkumaan yhdeltätoista. Erilainen Tampere-perjantai.

oi mikä ihana aamu

Ihana aamuni starttasi vaihteeksi raha-angstilla. Tiesin, että joudun maksamaan tänään isoja laskuja, joten yritin mahdollisuuksieni mukaan tehdä tilanteesta mahdollisimman kivuttoman. Laitoin päälle kivat vaatteet, Hehkumon soimaan ja söin laskutapahtuman alle herkkuaamupalaa.

Varotoimista huolimatta tuntui aika pahalta, kun 216 euroa lainarahaa sujahti tililtäni oikeille omistajilleen. Tiedostan, että olen nyt maksanut syksyn tanssitunnit ja ensimmäisen erän informaatiotutkimuksen opinnoistani (ja viime viikolla myös vuosijuhlan), mutta vähän meinaan taas kadota epätoivon syövereihin.

Siitä mustasta aukosta ei nimittäin ihan hevillä (tai kepeällä popilla, prrr-kish) takaisin kammeta, joten koitan tässä keskittyä muutamaan muistamisen arvoiseen faktaan:

- olen ennenkin selvinnyt mahdottomilta tuntuvista maksuista

- myös näistä visalaskuista

- luottorajani on vain tuhat euroa, joten ihan järjettömiä pankrotteja en sillä kykene aiheuttamaan

- olen ennenkin hallinnut itseni ruokkimisen minimirahalla

- elämässäni on tarpeeksi ihmisiä, jotka eivät anna minun kuolla nälkään

Toisaalta vaakakupissa toisella puolella painaa myös turhautuminen virastoihin. Tutkiskelin asiaa yksi ilta ja huomasin, että toimeentulotukea maksetaan nihkeästi avoimen opiskelijoille. Työmarkkinatukeakin varten piti laatia yksityiskohtainen selitys siitä, kuinka 25 opintopisteen opiskelu 15 kuukauden ajanjaksolla (keskimäärin 0,68op/kk) ei vastaa täysipäiväistä opiskelua (minimi 5op/kk). Sen tein mukisematta, mutta jos täydentävät tuet katkaistaan, niin halleluja. Kyllähän sitä motivoitunut opiskelija elää ihan hyvällä tahdollakin. Ystävällisin terveisin nimimerkki "työmarkkinatukeni on täsmälleen vuokrani suuruinen".

Myönnettäköön, että raha-ahdistus ei olisi ihan niin suuri, ellen olisi taas alkanut tylsistymään kotona. Tähän mennessä aika on kulunut ihan hyvin, mutta nyt kun olen siivonnut, leiponut ja hillonnut kuin pieni eläin jo jonkin aikaa, tarvitsisi taas päiviin muutakin sisältöä. Ihan siksikin, että saisin sen rytmin varjolla hoidettua myös muut lupaamani asiat.

Varmaan kaikki byrokratian ja lomakehelvetin keskelle joutuneet joutuvat tämän jossain vaiheessa toteamaan. Hyvinvointivaltiomme logiikka on merkillinen.

Jos makaa kotona ja turruttaa päätään telkkarilla tai valitsemallaan päihteellä, täydet tuet tulevat, kunhan vaan muistaa täyttää lappusia aina toisinaan. Vaan auta armias, jos aktiivinen ihminen yrittää pitää itseään järjissään hankkimalla harjoittelupaikan ja pysyä siellä yli kolmen kuukauden minijakson tai peräti opiskelemalla sivutoimisesti täydentävän pätevyyden mielekkääseen ammattiin. Johan ropisee sanktiota. 

Ja toki on oma vikani että haluan harrastaa lukemisen ohella luksusharrastuksia kuten ruuanlaittoa, siinä kun menee muitakin raaka-aineita kuin pottua ja makaronia joskus, ja kansalaisopiston maksullisia tanssitunteja. Enkä edes aloita esimerkiksi julkisen liikenteen maksuista työttömän näkökulmasta tai muista vastaavista vääryyksistä, ne jääköön seuraaviin räyhähetkiin.

Tietysti voisin ottaa Hesarin keskustelupalstan muinaisesta neuvosta vaarin eli lopettaa kaiken turhan valittamisen ja hankkia työpaikan. Kappas kun ei olekaan aiemmin juolahtanut mieleeni.

shake shake shake

Rönötin eilen illalla Katjan lattialla ja selailin puolihuolimattomasti Soundia. Silmiin tarttuu otsikko "Lemonatorin paluu."

Hanna: MITÄÄÄÄH?!??!

Katja: NIIN!

Lopetin uutisten seuraamisen reilu vuosi sitten, kun mitään paluuilmoituksia ei kuulunut ja aloin lannistua. Nyt se uusi levy on sitten tehty. Se on Spotifyssa. Sanat eivät riitä kuvaamaan riemuani. Tällä mennään syksyn kaamoksen yli, tiedän sen jo nyt. Taattua Lemonatoria, mutta rauhassa kypsyteltyä. Ja sietää ollakin, olen odottanut tätä neljä vuotta.

Hyvän sunnuntain ainesosat: aamu-unet, ulkona syöminen (etenkin tarjottu ruoka), röllöttely ja Monty Pythonin katsominen, havahtuminen siihen että kello on jo kuusi illalla ja jotain mielekästä pitäisi tehdä, jonka seurauksena tehokasta mutta kivaa kotona puuhastelua kolme tuntia.

En koe siis hukanneeni ihan koko päivää, sillä viimeinen kohta sisälsi pyykkäystä, kylppärin siivousta, imurointia, viimeisen omppuhilloerän keittämistä ja hiusten värjäämistä. 60-lukuhenkisen suomalaisen powerpopin säestämänä totta kai.

maailma kostaa

Suoritin tänään taas keittiössä ja tein järjettömän nälkätilan vallassa jääkaapin keräilyeristä ruokaa. Testataanpa sen kunniaksi tätä Bloggerin systeemiä kuvien liittämiseen.

Katkarapu-nuudeliwokki kaalilla, porkkanalla, sipulilla, inkiväärillä ja oliivilla. Mausteena valkosipulihunajaa, tuoretta limeä, chiliöljyä, kanelia, soijaa ja roimasti mustapippuria. Kaikkea summamutikassa heittelemällä. Jotenkin se vaan toimi, tuli ihan hullun hyvää, oikeastaan vain inkiväärin ja kanelin määrä kaipasi viilausta. Annoksen kaverina aamiaiselta jäänyt juustoteeleipä ja sitruunavissyä. Taustalla häämöttävä jälkkäribrownie jäi syömättä, sen verran tuhtia evästä oli tuo ruoka.

Kokeilin eilen illalla tosiaan viimeinkin Annikan kehuttua browniereseptiä. Ei hitto mitä parhautta (ei sovellu rasva- tai sokerikammosille). Tuunailin reseptiä vain ropsauksella murskattuja pähkinöiltä, seuraavaan satsiin voisi kokeilla jotain chilivivahdetta jotain. Sitten joskus kun taas uskallan tuota koittaa.

Tuli kyllä taas huomattua, ettei mikään tule ilmaiseksi ja maailmalla on tapansa kostaa herkkusuille ja pitää samalla siis huoli, ettei kivojen leivonnaisten tekeminen/popsiminen karkaa ihan lapasesta. Eilen brownieita paistaessani suhaisin vähän uunin pieleen ja nyt on vasemmassa kädessä melko näyttävän näköinen rakkula.  Ja Bebanthen on tietysti loppu, yhyy. Onneksi aloe veralla terästetty after sun -geeli auttaa tuohon jonkin verran myös.

Koska en keksinyt, mikä olisi N Syncin tyylistä poppia, mutta parempaa kuin N Sync, päädyin kuuntelemaan N Synciä. Hyvä valinta. Koti on taas puhdas ja innostuin heittämään vanhaa roinaakin pois sen verran, että sain siivottua yli vuoden kestäneen valokuvaprojektini piiloon laatikkoon keräämästä pölyä. Ehkä tämän kaiken hyvistelyn jälkeen olen ansainnut vielä yhden brownien.

paska

Ainejärjestön tutustumisilta on tänään ja minä jäin kotiin. Jäin toki kotiin viime vuonnakin, koska olin kipeänä, mutta silti on outo olo. Tiedän kuitenkin, että vaikka olisinkin pyllyyntynyt Palaveriin, siellä olisi ihan yhtä lailla outo ja tyhmä olo. Parempi näin.

Sijaistekemisenä leivoin perunarieskoja, kaurasämpylöitä ja Empun ohjeella timjamileipätikkuja (suosittelen, ohjeen saa minulta tarvittaessa). Om nom nom. Tuhottiin Nooran kanssa leipomuksiani kiitettävällä tahdilla parisen tuntia ja nyt olen pallo. Loppuillaksi voisin tarttua vaikka Dahlin Nilviöihin, en ole lukenut sitä kirjaa oikeasti varmaan yli viiteentoista vuoteen.

Nilviöt valitsin tietoisesti hömpäksi väliin. Samu tunki minulle käteen alkuvuodesta Irvine Welshin Mestarikokkien sänkykamarisalaisuudet. Olin kirjasuosituksesta vähän ihmeissäni, mutta sain sen kuitenkin luettua. Trainspottingin luin parikymppisenä, mutta muuten ikäisilleni tyypillinen Welsh-buumi ohitti minut käytännössä kokonaan. Mestarikokkeja lukiessani innostuin tietysti hyvin kirjoitetusta tekstistä (olenhan minä) ja hapatin kaikki kumoon innostuksissani.

"Kävin läpi Welsh-kauden joskus, älä missään nimessä lue Paskaa," kommentoi Katja hapatukseeni.

"Luin noita joskus, Paska kannattaa ehdottomasti lukea," kuului Markon vastine.

Vastaavanlainen kahtiajako ilmaantui oikeastaan kaikilta tahoilta.

Eli nyt puolisen vuotta asiaa kypsyteltyäni päätin tarttua toimeen ja lukea Paskan ihan itse ja päättää kantani. Viimeisen viikon olen siis tahkonnut kyseistä opusta ja luin sen loppuun tänään aamulla. En nyt tiedä, olenko helpottunut vai pettynyt. En nyt väitä, että se olisi missään nimessä sama kirja kuin Mestarikokit, mutta yhtäläisyyksiä löytyy rutkasti.

Yhteiskunnan moraalinen rappio henkilökohtaisesta näkökulmasta. Vastuullisessa työssä verrattain korkealla pallilla istuva mieshenkilö, joka on sovinisti/misogynisti/egoisti/rasisti. Mukana kompulsiivinen, ylikorostonut ja turmeltunut seksuaalisuus, päihteiden hanskasta karannut sekakäyttö (myös työaikana), yltiöroisi kielenkäyttö, inhorealismi ja yleinen irstailu. Naisen lähtö ja sen seuraukset. Seksuaalinen hyväksikäyttö, ihmisten tuhoaminen omaksi huviksi ja työkavereiden asemalla pelaaminen. Hämmentynyt identiteetti, solmussa olevat perhesuhteet, olematon isäsuhde ja sen tuomat ongelmat.  Kaksoishahmon muunnelma. Tavallaan yliluonnollinen tekijä. Onneton loppu.

Lähinnä pointtina se, että koska selvisin ihan hyvin Mestarikokkien sänkykamarisalaisuuksista, Paskakin oli tavallaan helppo lukea. Loppupeleissä kaikki inhottavuus on kuitenkin rakennettu taidokkaasti kirjoitettuun tekstiin, olkoonkin enimmäkseen sellaista kieltä, että kainostelija jättää tässä nyt kuvailematta. Vaikka tämä olikin pelättyä pienempi pala purtavaksi, kirja aiheutti taas vähän samanlaisen olon kuin Anthony Bourdainin elämäkerta viime vuonna. Eli nyt haluan lukea jotain, missä kukaan ei kiroile, edes haaveile seksistä tai käytä minkäänlaisia päihteitä. Viimeksi valitsin Kotiopettajattaren romaanin, nyt olkoon siis Nilviöiden aika. Onneksi olin kaukaa viisas.

Ansaitun nilviöhömpän jälkeen ajattelin menettää yhden parhaista mä en oo koskaan -valteistani ja lukea ensimmäisen Pratchettini. Jännät paikat.

// edit: On jotenkin hupaisiaa katsahtaa tuohon oikealla olevaan palkkiin ja nähdä seuraava:
Blogiarkisto 

 ▼ 2010 (7)
  ▼ syyskuu (1)
       paska