for anyone who has ever dumped, been dumped or lived in a dump

"The kind of sparkling conversations everybody wishes they were witty enough to have in real life."

Publishing News

Ihana asia elämässäni on pilalla: Mike Gayle on mennyt rikki.

Luin Gaylen ensimmäisen romaanin My Legendary Girlfriend noin kahdeksan vuotta sitten. Sain sen kämppikseltäni. Ideana oli kierrättää hyvää kirjallisuutta: lue kirja, laita nimi ja päivämäärä kanteen, lahjoita kirja eteenpäin. Tykkäsin kirjasta valtavasti, se oli hauska ja kevyt mutta kuitenkin erilainen, koskettava ja yleispätevyydessään uskottava.

"Full of belly laughs and painfully acute observastions."

Independent of Sunday

Viime kesänä hyllyttäessäni vieraskielisiä kirjaston aikuistenosastolla silmiini tarttui Gaylen uusin, The Life and Soul of the Party. Luin sen matkalla Provinssiin ja olin taas ihan myyty: sama nokkeluus, hauskuus ja kevyt tyyli, mutta vakava aihe ja uskottavia henkilöhahmoja. Olin jo kovaa vauhtia julistamassa Gaylen nerokkuutta tietämättömälle ulkomaailmalle.

Seutukirjaston kokoelmista ei löydy koko tuotantoa, mutta kahden jo luetun lisäksi sieltä löytyi A Brand New Friend. Varasin sen ja odotin innolla. Ja petyin.

Sama nokkeluus ja hyvä aihe olivat edelleen läsnä. Paitsi että nyt nokkeluus tuntui väkinäiseltä ja ärsyttävältä. Hyvän asetelman (miten vaikea yli kolmekymppisen on tutustua uudessa kaupungissa ihmisiin, jos työyhteisöä ei ole) loppuratkaisu oli kertakaikkisen kamala. Koko kirjan ajan oli yritetty todistaa, että mies ja nainen voivat olla ystäviä ilman mitään romanttista asetelmaa. Lopussa kaikki käännettiin päälaelleen: tietystihän nainen huomasi, ettei asetelma olekaan mahdollinen ja loppujen lopuksi molemmat osapuolet etsivät omaa sukupuolta edustavia uusia ystäviä, lopettivat yhteydenpidon ja olivat tyytyväisiä elämiinsä tahoillaan. Turhautti ja suututti.

Viime viikolla näin pitkästä aikaa kirjaston hyllyssä My Legendary Girlfriendin. Kaipasin laadukasta hömppää ja mikä sopisikaan siihen paremmin kuin tuo vuosien takainen lempikirjani. Hyvä kirjahan tunnetusti kestää useamman lukemisen.

"Comic ... fizzy. Here comes the male Bridget Jones."

Mirror

Ja voihan nyt pepatti. Tuo ylistetty nokkeluus on ihan hermoja raastaavaa. Ihan kuin olisi jumissa Frendeissä paitsi että nyanssit puuttuvat ja Chandler olisi masentunut akateemikko, joka turvautuisi puujalkavitsien sijaan jatkuvasti omaa koulutettua asemaansa korostaviin ylimielisen pikkunokkeliin kommentteihin. Mihin hävisi se valloittava uskottavuus, josta 20-vuotias minä oli niin innoissaan? Se siitä hyvän kirjan kestävyydestä. En tosin tiedä, johtuuko ärsytykseni siitä, että olen tälle kirjalle jo liian vanha, opiskellut liikaa, lukenut liikaa tai sitten vain lukenut liikaa Gaylea.

Itsepäisesti kuitenkin tahkoan romaania läpi (onneksi se on nopealukuinen), koska loppu ei muistaakseni ollut ihan niin turhauttava ja kaikesta ärsytyksestä huolimata päähenkilö onnistuu jollain tasolla minut tavoittamaan. Will Kelly, tuo englantia ja elokuvatutkimusta opiskellut, akateemiseen uraan pettynyt, opettajuuteen ajautunut, masentunut ja sarkasmia viljelevä täysin rahaton ikuinen valittaja. Ihan kaikki uskottavuus ei taida olla kadonnut.

lokakuun viimeinen

Heräsimme tänään aamulla kellonsoittoon Futuramaksi, mutta telkkaristapa ei tullutkaan kivoja animaatiosarjoja 90-luvun lopulta vaan Jamie Oliverin ruokasotaa. Ehkä ensimmäistä kertaa aikuisiällä olin autuaan tietämätön kellojen kääntämisestä. Voi sitä unenpöpperöistä hämmennystä ja nolostelua. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Sai rönötellä tunteja peiton alla kahvimukin ja aamiaisjugurtin kanssa telkkaria tuijotellen ja silti kello oli vasta alkuiltapäivä, kun lopulta sain itseni liikkeelle.

Ja sitten tärkeään tiedotukseen: Sinkkunaiset, huomio! Suippokorvat ovat ilmeisesti kuuminta hottia. Tämä on empiirisen tutkimuksen tulos. 

Pyörähdin eilen kekkereillä ja Palaverissa moisissa koristuksissa (kiitos vielä lainasta, Maija) ja olen saanut viimeksi näin paljon ns. ulkopuolista huomiota kesällä 2005. Silloin pukeuduin Armi Aavikoksi ja käyskentelin Karkkilan yössä vaaleassa kiharaperuukissa, piukassa paidassa ja tolppakoroissa. Suippokorvat ovat vain Armi-asustusta vaivattomammat ja mukavammat. Kyseessä taitaa olla samankaltainen kollektiivinen innostuksen aihe kuin jos mies omistaa kissanpennun. Huomiota heruu. Sitten vaan itse kukin päättämään, miten siihen suhtautuu. Itse päädyin keskustelemaan tuntemattoman herrashenkilön kanssa, kuinka ravitsemusliike on vulkanilaiselle hyvä areena tarkkailla ihmisten kulttuuria vapaassa ympäristössä, oma kansa kun tuppaa olemaan järjestelmällisepää ja jäyhempää. Käy se näinkin.

Hassuja aikoja. Tuntuu kuin en tekisi mitään tai näkisi ketään. Päällimmäisenä on turhautuminen verkko-opintojen "keskusteluihin," työttömyystylsyyteen ja siihen, ettei Vinhan nettisivukoodi taivu tahtooni, vaikka kuinka väännän. 

Silti noin puolentoista viikon aikavälillä olen muun muassa ollut Jennan luona kreikkalaishenkisellä illallisella (rima aika korkealla, jos Arvosta mun illallista -teemailta kotiini vielä joskus rantautuu), käynyt tanssaamassa Holikin levyjulkkareissa, nähnyt uutukaisen Facebook-elokuvan, lukenut Westön järkäleromaanin (Älä käy yöhön yksin, lukaiskaa ihmeessä) käynyt teatterissa (Kullervo.Nyt, menkää ihmeessä) ja kaksissa naamiaisissa. Ja viettänyt monta hiljaista koti-iltaa neuloen kuin pieni säärystineläin.

Uusi säästäväinen minä riemuitsee näissä tekemissä etenkin siitä, että  ne eivät maksaneet monia rahoja.  Jenna tarjosi ruuan, leffassa kävin synttärinä saadulla lahjakortilla. Teatteriin sain taas omaisnäytöksen ilmaislipun ja  Katja tarjosi kultturellin punaviinilasin väliajalla. Molempiin naamiaisiin oli eri asut, jotka löytyivät lainaksi ystävien varastoista. Siispä riemu - ainakin aina kun sen muistan. Ehkä se on tuo ulkona vallitaseva tukahduttava harmaus, joka pyyhkii kivat tekemiset, ihmiset ja asiat jonnekin mielen muistamattomiin. Lääkkeeksi kaamosta vastaan määrään värikkäitä irtokarkkeja ja ihania juuresruokia ja Scrabblea ja pussailua ja laadukkaita rakkauselokuvia ja rentouttavia liikuntakokemuksia ja hyvää teetä ja lisää neulomista

Anttilassa on taas nerokkaasti rakennettu levyale. Se uusi säästäväinen minä itkee katkeria kyyneleitä. Vanha minä iloitsee kahdeksan euron Robbie-levystä.

juhlaa!

Lumi, tule jo!

Syksy on ollut tosi lyhyt, joten en vielä oikeastaan kaipaa talvea. Mutta nämä aamut ovat murhaa. On niin pimeää, etten jaksa tehdä aamuisin mitään. Haluaisin tehdä päivän opiskelu-urakat alta pois aamupäivisin, jotta iltapäivän voisi hyvällä omallatunnolla vaikka lukea tai ulkoilla tai mitä ikinä, mutta silmäni eivät kykene tarkentamaan tarpeeksi ja päähän sattuu ja on muutenkin tiedonhaun menetelmistä harvinaisen epäinspiroitunut olo.

Ellei tämä ole vieläkin sitten kaikuja vuosijuhlasta. Nyt on kyllä viimeinkin hyvästelty nuoruuden päivät, en kykene enää valvomaan. Selvisin jatkojen jälkeen nukkumaan puoli kuuden aikaan ja suuntasin  pakotettuna sillikselle ja aamusaunaan jo yhdentoista jälkeen. Unet jäi vähälle, mutta onneksi oli Marko patistamassa liikkeelle. Silli-suolakurkku-paprikaleivät, mehu, jääkaappikylmät karkit ja sauna nimittäin takasivat sen, ettei ollut ihan maailmanlopun olo, vaikka loppupäivä menikin hyvin tehokkaasti peiton alla. Vedin myös  seuraavana yönä melkein 12 tunnin yöunet, mutta silti maanantai meni ihan sumussa - jopa niin sumussa, että ostin vahingossa 400g Ingmanin rasvatonta raejuustoa tavallisen sijaan (virhe jota en tee enää ikinä). Nyt siitä kumi-ihmeestä kärsitään sitten koko viikko.

Jälkikäteen seuranneista väsymystilasta ja niska-hartiajumista huolimatta hienot kekkerit.

Jäykistelyä ennen kuin poseeraamiseen tottui. Pihistin kuvan Maijalta.

"Look how pretty everyone looks! Even the girls!" totesi Kentsu saapuessaan.
Ei ollutkaan Sannan kanssa sama mekko, kelpaa siis naureskella. Piian kuva.

Aina pitää olla ainakin yksi näitä. Huomaa Virpin rouheat
korut (myös minulla).

Alan hiljalleen tykätä Piian tyylistä kuvata vähän eri kulmasta
kuin se tyyppi, jolle ihmiset poseeraa. Parhauskuva.

Ruoka oli hyvää (salaatit! pähkinät!) ja ihmiset hyvällä tuulella. Käytännössä kaikki näyttivät ihan älyttömän hyviltä ja hienointa olikin ehkä juuri se, että kerrankin oltiin panostettu ulkonäköön omana itsenä, ei siis naamiaisasuun. Alkukankeuden jälkeen juttu lensi ja ohjelmakin toimi. Ja jatkoilla kollektiivinen rakkauden tunne valtasi ihmiset aiheuttaen vauhtia ja hämmentäviä tilanteita. Jos minua ei talutettu kädestä pitäen kotiin, olisin varmaan jäänyt viettämään aikaa Janin iPodin kanssa tanssilattialle aamuun asti. En silti sano, että lisää näitä, koska tämä oikeasti vei kaikki mehut. Mutta hienoa oli kuitenkin.

Sen kyllä sanon, että useamminkin voisi viettää pynttäys/hemmottelupäivää. Oli ihan mahtavaa varata tunteja siihen, että käy rauhassa suihkussa, hoitaa ihoa, lakkaa kynnet, makoilee piikkimatolla, kihartaa tukkaa ja meikkaa huolella. Sisäinen tyttöni alkaa oikeasti päästä valloilleen ja se onkin oikeastaan ihan ok. Tämän valaistumisen kunniaksi aion osallistua chick lit -lukupiiriin ensi kuussa. Tykkään muutenkin lainata aina "oikeiden" kirjojen lisäksi kevyttä hömppää, miksi en siis tekisi niin seurassa (ja vielä vähän tieteen nimissä - täällä suluissa puhuu vielä vanha, epävalaistunut minä).

Uusi VHB-single tuli kuunteluun internetin ihmemaahan eilen. Osittain tykkään, osittain olen varautunut ja ihan vähän pettynytkin. Vanhalle tuotannolle uskollinen, mutta onko jopa liiaksi. Äärimmäisen hieno, munakas basso. Mutta voisiko noita Mikon lauluosuuksia laskea edes vähän edes joskus? Toisaalta muistelin eilen sitä hetkea, kun kuulin Kiss a Wishin ensimmästä kertaa ja ajauduin pienimuotoiseen mutta kovaääniseen kriisiin siitä, etten oikein tykkää Mikon äänestä. Kuurouduin asiaan silloinkin, ehkä siis nytkin.

in and out of consciousness

Maailman paras juttu tällä hetkellä on Robbie Williamsin uutukainen kokoelmalevy.

En oikeasti ymmärrä, miten olin taas kyseisen artistin painanut jonnekin mielen taka-alalle, mutta onneksi tämä (suht osuvasti nimetty) levy on ollut tehomainonnassa viimeisen viikon. 38 raitaa silkkaa onnea. Eniten edelleen uppoaa Sing When You're Winning -ajan Robbie, koska silloin mies oli mielestäni laulajana parhaimmillaan. Toisaalta olen huomannut lämmenneeni täysin myös Escapologyn jälkeiselle tuotannolle (muullekin kuin Tripping ja Advertising Space) - eilen jo jammailin Rudeboxiakin ja etenkin sen levyn muita ralleja ihan innoissani. Robbie on ihana. I-ha-na.

Niin että nyt hyvän melodisen popmusiikin ystävät levykauppaan tai Spotifyn syövereihin.

Toinen parhaus on Jani, joka piipahti tänään ovellani hakemassa vara-avaimensa ja tuomassa samalla ne kolme Beatles-levyä, jotka lupasin ostaa pois joskus loppukesästä. Ja hupsista, laukusta ilmaantui myös kaksi bonuslevyä ihan ilmaiseksi, Janilla kun ei ole kuulemma niille enää tarvetta. Olen nyt siis Leonard Cohenin The Futuren ja Prodigyn singlekokoelman onnellinen omistaja. Arjen ystävälliset teot kunniaan.

Huomenna vuosijuhlat. Jännittää vähän valmistautumiset ja hiusten kihartumisen onnistumiset ja jutut. Koitan kuitenkin olla panikoimatta liiaksi yksityiskohdista. Jätin suurimman osan ylellisyystuotteista kauppaan, mutta investoin kuitenkin uuteen kynsilakkaan ja luomivärisiveltimeen (tuplapäällä). Ehkä silmämeikkini pysyy naamalla ilman pohjustusvoiteitakin. Ja ehkä maailma ei kaadu siihen, että minulla ja Sannalla taitaa olla melkein samanlaiset iltapuvut. Onneksi se on hieno.

kulutuksen kamaluus

Muutaman päivän sisään on tullut useammassakin paikassa vastaan huomautuksia siitä, kuinka Atria, Myllyn Paras, Valio, Kesko ja S-ryhmä ovat mukana rahoittamassa uuden ydinvoimalan rakentamista.

Perkele.

Eettinen kuluttaminen, tai mikään sinne edes etäisesti viittaava, tehdään kyllä taas tallaajalle ihan hiton hankalaksi. Atria tai Myllyn Paras eivät kovin usein muutenkaan löydy ostoskoristani, mutta nuo kolme viimeistä tuottavat kyllä ongelmia. En voi käydä enää missään lempikaupoistani tuntematta pistosta omassatunnossani. Ainoa Lähikaupan omistama kauppa ruutukaavalla on Valintatalo, joka on kukkarolleni turhan tyyris ja valikoiman rajallisuuskin tulee usein vastaan. Ja jos kauppaan lähtee, kylmähyllyllä iskee seuraava pulma. Ingmanin tuotteiden enimmäkseen kadottua valikoimista valinta ei ole nykyään kotimaisten ja ulkomaisten maitotuotteiden välillä vaan pitääkin valita, ottaako ulkomaalaista maitoa ja vie toimeentulon suomalaisilta tuottajilta vai tukeeko eettisesti epäilyttävää toimintaa ostamalla ydinvoimamaitoa. 

Punnitse ja säästä -kauppa ja tori ovat toki mukavia paikkoja, mutta en minä niistä ihan kaikkea saa.  Lopetan kohta syömisen, loppuu sillä nämäkin huolet.

Pinnan venymistä koetellaan nyt muutenkin, koska jostain syystä nettini ei ole muutamaan päivään toiminut iltakuuden jälkeen. Netin varassa toimii tällä hetkellä työnhakuni, opiskeluni, talkootyöni ja ikävän suuri osa sosiaalisesta elämästäni eli sanomattakin selvää, että olen ollut vähän turhautunut tilanteeseen. Ehkä Elisa tekee asialle jotain lähipäivinä, muuten joudun soittamaan sinne. Voin jo kuvitella, kuinka puhelun päätteeksi jotenkin saan käännettyä asian niin, että tämä on ehkä sittenkin omaa tyhmyyttäni ja mitäs sitä netillä edes iltaisin tekee, kun voi vaikka lenkkeillä

Eli toivon, että ongelma korjaantuu itsestään. Sillä aikaa koitan keskittyä esimerkiksi tekemään asiat valmiiksi päiväsaikaan. Ja vaikka iloitsemaan kivoista asioista elämässäni, esimerkiksi:

- selvisin viime viikonlopun Tampereen-reissusta loppupeleissä melko pienin kustannuksin

- sain ostettua uusia lautasia ja kulhoja (+ kaksi ihanaista, jättimäistä viinilasia) ja keittiössä pyöriminen on taas inspiroivaa

- sain Play.comista neljällä eurolla tilaamani That Mitchell and Webb Look DVD:n (ensimmäinen kausi) eilen

- Rokumenttiin on tulossa huippuja elokuvia, eikä esittelyiden kääntäminenkään ole ollut toistaiseksi ihan pyllystä

- olin sunnuntaina 32-vuotiaan synttärisankarin lastenkutsuilla, jossa oli ongintaa, sushia ja skumppaa

Ai niin! Lisäksi lähdin eilen etsimään maustehyllyksi kelpaavaa ratkaisua, että saisin keittiöön lisää säilytystilaa. Ei löytynyt, mutta sen sijaan löytyi piikkimatto superalennuksesta. Sisäinen sulovilén otti vallan ja näin taipui epäeettinen kuluttajamme heti asioimaan Keskon tytäryrityksessä. Se oli oikeasti edullinen. Selkä ja niska-hartiaseutu kiittävät Suloa.