[ɡɛ̃sbuʁ]

Vuosia Rokkiin odottamani Charlotte Gainsbourg on tänä vuonna Helsingin Garden Partyssa, viikko juhannusaaton jälkeen. Sannan ystävällisellä avustuksella sain päätettyä, että niin olen minäkin - huolimatta kesäkuun huomattavasta junamatkustelumäärästä, uhkaavasta vararikosta, vaikeuksista sovittaa työkuviot kaikkeen mahdolliseen ja muista nuivista aikuisasioista.

Korjaus: olen siellä, jos sieltä suinkin ehtii vielä edes yöbussilla kotiin. Huono Garden Party, miksi et julkaise aikataulujasi nyt, kun ihmisillä olisi vielä mahdollisuus saada inhimillisen hintaisia junalippuja ja järjestää asiansa? Raha-ahdistus iskee muutenkin, saati jos täysi hinta pitkää matkailustakin maksaa.

Eli nyt kun päätös on (melkein, aag!) tehty, pitää enää sovittaa taloudelliset kuviot siten, että asia myös järjestyy. Ehkä seuraavan kuukauden säästeliäisyys lievittää raha-ahdistustakin niin, etten vallan murru sen alla. Olen kuitenkin saavuttanut tavoitteita nyt keväällä ja siksi ansainnut palkinnon, eikö niin? Pakko olla.

Toisaalta.. Palkintoa tai ei, voin olla valmis toistaiseksi kituuttamaankin, jos lopputuloksena on mahdollisuus päästä paikalle. Koska Charlotte on ihana. Annos anglo-ranskalaisen eteeristä piristysruisketta horisonttiin, kiitos!

leipärakkaus

Tämä on uusi vähemmän kiireisten aamujen lemppariaamiaiseni.

Voilà!

Kiitos toastin saapumisesta elämääni kuuluu Kodin kuvalehden äitienpäiväaamiaisideoille. Koska kaikki potentiaaliset avokadon ystävät omassakaan tuttavapiirissäni eivät todennäköisesti Kodin kuvalehteä lue, on syytä laittaa resepti jakoon. Yhden hengen annokseen tarvitset:

2 palaa hyvää paahtoleipää

2 tl pestoa (lehden mukaan myös hummus käy, en ole testannut)

0,25 - 0,5 avokadoa

n. 1 tl siemeniä (seesamin, auringonkukan tai pinjan)

2 tl margariinia/voita

Molemmat leivät voidellaan pestolla. Pieneksi pilkottu avokado ladotaan toiselle puolikkaalle ja siemenet ripotellaan päälle. Leipäpalat laitetaan yhteen ja ulkopuolet voidellaan margariinilla. Paistetaan keskilämmöllä pannulla rapeaksi. Syödään välittömästi. Kaveriksi sopii esimerkiksi kirpsakka hedelmä, smoothie, hyvä mehu tai kaikki edellä mainitut.

Leipä on sinällään melko energiapitoinen, mutta sisältää ruoka-asioita silmällä pitäville mielekkäitä juttuja, kuten hyviä rasvoja ja kuitua. Tuli myös testattua, että huonoina/laiskoina ruokapäivinä se pitää mahan täynnä yllättävän pitkään. Lisäksi se maistuu ihanalta ja mikä parasta, pannulla paahdettu leipä tuntuu aina pari astetta enemmän luksukselta kuin paahtimessa tehty kuiva lirpake. Suosittelen.

tapaus oz

Kävin viime viikolla katsomassa kaupunginteatterin uuden Ihmemaa Ozin. Näkökulmani poikkeaa sikäli ns. normista, että näin klassikkofilmatisoinnin vasta 29 vuoden kypsässä iässä. Sen sijaan kirjasarjan ensimmäinen osa on kuulunut elämääni niin kauan kuin jaksan muistaa ja luen sen edelleen vähintään parin vuoden välein.

Lastennäytelmissä on aina se riski, että itselle vakavista asioista tehdään lapsihuumoria. Tämä tapahtui myös kaupunginteatterin Oz-versioinnissa. Toisaalta siinä oli lapsuuteni rakkaus Tinamies (tässä suomennoksessa Peltimetsuri) lausumassa Shakespearen sonetteja, joten en nyt ihan hirveästi osaa valittaa.

© Stefan de Batselier/kaupunginteatteri

Lentävien apinoiden korvaaminen kahdella modatusti kiroilevalla variksella oli mielestäni pahin rimanalitus. Lentävät apinat voivat toki olla turhan haasteellisia toteuttaa näyttämöllä, mutta jotain vähän arvokkaampaa sijaista olisin niille kaivannut. Muutoin häikäisevä lavastus takasi sen, etten jaksa valittaa, vaikka ylinäyttelemiseen sorruttiin ja toinen puolisko välillä hieman laahasikin.

Itselle todella tutun teoksen näkeminen näyttämösovituksena on parhaimmillaankin haasteellista. Myös fantasiateoksen siirtäminen lapsiystävälliseen näyttämömuotoon on vaikeaa, etenkin kun tekstissä on mukana paljon todella pelottaviakin asioita. Monet ratkaisut oli tehty tyylillä (pohjoisen hyvä noita ei ollut yksi niistä), mutta joskus kuvitukselle - saati mielikuvitukselle - ei vain pärjää. Vannon, ettei lännen ilkeän noidan sulamista ole koskaan toteutettu häiritsevämmin kuin hyllystäni löytyvässä romaanissa. Pelkäsin kuvaa vuosia.

Ehkä vähän vieläkin.

Kaikin puolin silti suositeltava teos sekä lapsille että aikuisille. Nopeasti se pari tuntia hurahti ja visuaalisuus on enemmän kuin kohdallaan.

Hei hetkinen, miten en tiennyt Tin Man -minisarjasta? Katselulistalle välittömästi.

sonetti 116

Let me not to the marriage of true minds
Admit impediments. Love is not love
Which alters when it alteration finds,
Or bends with the remover to remove:

O no! it is an ever-fixed mark

That looks on tempests and is never shaken;
It is the star to every wandering bark,

Whose worth's unknown, although his height be taken.

Love's not Time's fool, though rosy lips and cheeks
Within his bending sickle's compass come:

Love alters not with his brief hours and weeks,

But bears it out even to the edge of doom.

If this be error and upon me proved,
I never writ, nor no man ever loved.

huhtikuun lukupäiväkirja

Huhtikuu meni turhan nopeasti, mutta kirjarintamalla se jostain syystä tuntui kestävän ikuisuuden.

Paul Auster: Illuusioiden kirja
Ovela ja kerrassaan oivallinen kirja! Ehkä postmodernein ikinä lukemani opus olematta silti ollenkaan postmodernin tuntuinen. Olisi hienoa tietää, huomaavatko yliopiston penkit (tai ainakin humanistiset tieteet) välttäneet lukijat lukevansa täysveristä tieteellistä analyysia täysin kuvitteellisesta näyttelijästä ja tuotannosta? Itseltä hujahti kymmenen sivua huomaamatta ja vieläkin sydämeni meinaa särkyä ajatuksesta, ettei Hector Mannia ole oikeasti olemassa. Suosittelen ehdottomasti elokuvaihmisille ja kirjallisuudentutkijoille sekä matkalukemiseksi kaikille, jotka eivät jaksa lukea pelkkää hömppää. Tosin Illuusioiden kirjan lukeminen aiheuttaa myös pakottavan tarpeen kuunnella tätä levyä.

Nicholas Sparks: Kuuntele vain muistojasi
Ottaen huomioon, miten paljon rakastan Notebook-elokuvaa, tuntuu vähän omituiselta, etten ole koskaan edes ajatellut lukevani kirjaa, johon se perustuu. Nyt luin. Harmi. Jotenkin stereotyyppisesti oletin, ettei miehen kirjoittamassa rakkausromaanissa olisi sitä kammottavaa "Noahin miehekkäät lihakset pullistelivat seksikkäästi hänen kireän ja märän paitansa alta"-huttua, joka yleensä tulee minun ja muuten kelvollisten rakkausromaanien väliin. Mutta oli siinä. 186 sivun pituuteen nähden vielä huomattavan paljon. Yhyy. Ei muutenkaan niin intensiivinen ja koskettava kuin olisin odottanut.

Myös elokuva-Noahin lihakset pullistelevat
märän paidan alla.

 

Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen

Klassikkoprojekti etenee hyvällä ja tärkeällä kirjalla. Koska olen ilmeisesti elänyt tynnyrissä, en ollut varautunut asioiden käsittelemiseen lapsen näkökulmasta, mutta se oli itse asiassa melkeinpä välttämätöntä takaamaan, ettei kirjaa lukiessaan ahdistunut kuoliaaksi. Mustien hahmojen kuvaus jäi varsin latteaksi, mutta luulenpa kirjan olevan tehty ensisijaisesti valkoisen väestön silmiä avaamaan ja siinä se onnistuu. Päällimmäinen tunne onkin loppujen lopuksi aika sama kuin Paistettujen vihreiden tomaattien kohdalla: onneksi en syntynyt sata vuotta sitten syvään etelään. Lisäksi pohdin, onkohan tästä tehty uutta suomennosta Maija Westerlundin vuoden 1961 suomennoksen jälkeen. Käännöksessä ei ollut mielestäni mitään vikaa, mutta pieni modernisointi saattaisi tuoda kirjalle uutta lukijakuntaa nuoremmista.

Tuomas Kyrö: Miniä
Mielensäpahoittaja on parin kesän takainen hittituote myös minulle, joten pakkohan tämä oli viime viikolla kirjan ja ruusun päivänä saada. Samasta syystä tosin suhtauduin Miniään aika skeptisestikin: mennäänkö nyt sieltä, mistä aita on matalin? Melkein yhdeltä istumalta kirjan kuitenkin luin. Ei kirjassa eikä usein arkielämässäkään ole hyviä eikä pahoja ihmisiä, on vain erilaisia ihmisiä. Mielelläni minä tämän hyllyssäni jatkossakin säilytän, ellen sitten lahjoita seutukirjastolle.