Kävin viime viikolla katsomassa kaupunginteatterin uuden Ihmemaa Ozin. Näkökulmani poikkeaa sikäli ns. normista, että näin klassikkofilmatisoinnin vasta 29 vuoden kypsässä iässä. Sen sijaan kirjasarjan ensimmäinen osa on kuulunut elämääni niin kauan kuin jaksan muistaa ja luen sen edelleen vähintään parin vuoden välein.
Lastennäytelmissä on aina se riski, että itselle vakavista asioista tehdään lapsihuumoria. Tämä tapahtui myös kaupunginteatterin Oz-versioinnissa. Toisaalta siinä oli lapsuuteni rakkaus Tinamies (tässä suomennoksessa Peltimetsuri) lausumassa Shakespearen sonetteja, joten en nyt ihan hirveästi osaa valittaa.
 |
| © Stefan de Batselier/kaupunginteatteri |
Lentävien apinoiden korvaaminen kahdella modatusti kiroilevalla variksella oli mielestäni pahin rimanalitus. Lentävät apinat voivat toki olla turhan haasteellisia toteuttaa näyttämöllä, mutta jotain vähän arvokkaampaa sijaista olisin niille kaivannut. Muutoin häikäisevä lavastus takasi sen, etten jaksa valittaa, vaikka ylinäyttelemiseen sorruttiin ja toinen puolisko välillä hieman laahasikin.
Itselle todella tutun teoksen näkeminen näyttämösovituksena on parhaimmillaankin haasteellista. Myös fantasiateoksen siirtäminen lapsiystävälliseen näyttämömuotoon on vaikeaa, etenkin kun tekstissä on mukana paljon todella pelottaviakin asioita. Monet ratkaisut oli tehty tyylillä (pohjoisen hyvä noita ei ollut yksi niistä), mutta joskus kuvitukselle - saati mielikuvitukselle - ei vain pärjää. Vannon, ettei lännen ilkeän noidan sulamista ole koskaan toteutettu häiritsevämmin kuin hyllystäni löytyvässä romaanissa. Pelkäsin kuvaa vuosia.
 |
| Ehkä vähän vieläkin. |
Kaikin puolin silti suositeltava teos sekä lapsille että aikuisille. Nopeasti se pari tuntia hurahti ja visuaalisuus on enemmän kuin kohdallaan.
Hei hetkinen, miten en tiennyt Tin Man -minisarjasta? Katselulistalle välittömästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti