pää kolmantena jalkana

Viimeksi mainittu toukostressi on kasvanut jo liki eeppisiin mittoihin. Kestän kiireen töissä ihan hyvin, jos vapaa-ajalla on hiljaista. Jos kuitenkin kaikki mukavat sosiaaliset tapahtumat ja hoidettavat asiat kasautuvat samoihin hetkiin, on katastrofin ainekset kasassa. Tämä on sellainen viikko.

Mutta mistä luopua? Kaupungissa on ystäviä satojen kilometrien päästä. Moni lähipiirissä on saanut gradun palautettua ja sitä sietää juhlia. Hartaasti odotettu ja viikkoja suunniteltu korttipeli-ilta käsillä. Kasapäin pieniä mutta tärkeitä hankintoja tehtävänä, ennakkoäänestys käynnissä ja lukupiirin seuraava kirjakin noudettava. Pääkin alkoi muistuttaa lähinnä harakanpesää, joten kampaamokäynti oli tosiasia. Hyvä valinta, hierova tuoli oli ehkä rentouttavin kokemus koko viikolla.

Olen siis lähinnä juossut pää kolmantena jalkana pitkin Joensuuta ja ehtinyt tällä viikolla itse asiassa koukata Etelä-Karjalankin puolelle. 

Töissä vuoden isoin rutistus alkaa taas olla hiljalleen kasassa, joten kun tärkeimmät oli vapaallakin hoidettu, uskaltauduin perjantaina vähän hölläämään. Tässäpä tärkeimmät.

Perjantaiolut pizzan jälkkäriksi.

Marrying Mr Darcy, odotuksen arvoinen.

Pelasin sekä Jane Bennetiä että Charlotte Lucasia. Molemmat päätyivät
nappaamaan Dennyn. Pistän Austenin uusiksi! 

Ukkosmaine 10v.

Rumasta pizzastani en ottanut kuvaa. Tällä viikolla on kyllä rehdisti pitänyt tunnustaa, että noutoruoka ja einekset naisen tarvittaessa tiellä pitää.

Hölläämisestä huolimatta eilen kamelinselkä kuitenkin lopulta katkesi. Toisaalta onko se ihmekään, jos on menossa yhteen menoon 7.30-01.40? Eilen illalla - tai siis yöllä - päätinkin, että tämän illan harvinaiset matkaajat jääköön välistä. Kurvasin töistä kaupan kautta kotiin, laitoin ruokaa, pesin pyykkiä, imuroin ja pesinpä vielä olkkarin ikkunatkin. Istuin alas ja kirjoitin blogia. Seuraavaksi suunnitelmissa on viinirypäleet ja Netflix, myöhemmin suihku ja Gaimanin uusin. 

Koti-ilta on tullut enemmän kuin tarpeeseen ja ikkunanpesukin on tuntunut lähinnä katarttiselta. Ehkä sen avulla suoritan vielä viimeisen työpäivän ennen lyhyttä lomaa. Sitten nukun.

huhtikuun luetut

Toukostressi on vetänyt minut syövereihinsä, eikä päässä liiku työajan ulkopuolella mitään. Tämäkin postaus on ollut kesken jo viikon. Mutta nyt kyllä tempaisen, hitto vie.

Outi Pakkanen. Macbeth on kuollut

Useampi lähipiiriissäni on viime aikoina innostunut Outi Pakkasen dekkareista, joten tartuinpa minäkin sellaiseen. Yleensä teatterimaailmaan sijoittuvat kirjat uppoavat minuun kuin häkä, mutta ehkä Macbeth on kuollut oli minulle nyt huono valinta. En saanut tarinan henkilöistä kiinni, eikä minua jaksanut lopulta hirveästi kiinnostaa, kuka murhasi sankarinäyttelijä Arttu Jaalan. Kieli oli kuitenkin sujuvaa ja juonikin eteni klassisen dekkarikaavan mukaisesti, joten en tätä lyttääkään. Ei vain tällä hetkellä napannut. Pitänee tarttua Pakkasen kirjoihin myöhemmin, dekkarit ovat muutenkin minulle enemmän syyskauden kirjoja.

Jo Baker: Longbournin talossa

No mutta, tämä oli paras kirja pitkään aikaan! Viime kuussa Havasteen romaanin myötä löytämäni innostus arkikuvauksiin sai kyllä nyt hemmottelua osakseen, vaikka esimerkiksi pyykkikohtauksissa pompahdettiinkin paikoin jo inhorealismin puolelle. Luulin kirjan kertovan Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinan palvelijoiden näkökulmasta, mutta ilahduttavasti keskiössä oikeasti olivatkin palvelijat omine ongelmineen. Benneteihin ja muihin Ylpeyden ja ennakkoluulon hahmoihin viitattiin lähinnä silloin, kun se oli palvelijoiden kannalta olennaista. Tarinassa oli kuitenkin sen verran yhtymäkohtia Austenin romaaniin, että tarinaa pystyi seuraamaan kahdella tasolla, vaikka en uskokaan Ylpeyden ja ennakkoluulon tuntemisen olevan välttämätöntä tästä kirjasta nauttimiselle. Suosittelen siis paitsi Austen-faneille, myös kaikille pukudraaman ystäville, jos haluaa kerrankin nähdä sen fiinien leidien elämän toisenkin puolen.

Helen Fielding: Bridget Jones: Mad About the Boy

Luin ensimmäisen Bridgetin parikymppisenä ja silloin kolmekymppisen sinkkunaisen maailmaan oli paljon helpompi samaistua kuin nyt kolmekymppisenä viisikymppisen leskiäidin maailmaan. Kirja oli kuitenkin sitä tuttua huttua: vaikka maailma ja elämätilanne ovatkin muuttuneet, Bridget on ilahduttavasti entisensä. En tiedä, johtuiko alkukankeus minusta, Fieldingistä vai vanhojen päiväkirjojen synkistä sävyistä, mutta tuntuu, että kirja pääsi kunnolla vauhtiin vasta puolivälin paikkeilla. Minusta tämä oli ihan kelvollinen jatko-osa edellisille Bridgeteille, vaikka monien muiden tapaan jäinkin kaipaamaan väliin jääneitä vuosia.

Reidar Palmgren: Tunneli

Valitsin vanhan suosikkikirjani luettavaksi lukupiiriin ja tartuin siihen siis myös itse ensimmäistä kertaa noin viiteen vuoteen. Kyllä, tykkäsin tästä edelleen. Kirja oli silti huomattavan erilainen kuin muistin: tapahtumat olivat saman, kieli tuttua ja tunnelma kiireetön mutta painostava. Mielikuvissani romaani oli kuitenkin paljon pelottavampi ja yliluonnollisempi kuin nyt lukiessa koin. Edellisellä kerralla en pystynyt nukkumaan, koska kirjan herättämät visuaaliset mielikuvat valtasivat pääni ja valvottivat tunteja. Nyt laitoin  kannen kiinni mielissäni siitä, että kirja oli edelleen hyvä ja menin nukkumaan.Ykköstoiveenani tällä lukukierroksella oli saada lopultakin kiinni lopun tapahtumista. En onnistunut. Toivottavasti lukupiiri avittaa tässä.

Marja Holli: Kyllä Öhmanska tiätää

Näin tutusta hahmosta kertovasta kirjasta on vaikea sanoa mitään järjellistä. Olen ollut niin kauan pois Karkkilasta, että tekstin rytmiin pääseminen vei aikansa, mutta sitten kirja humpsahtikin melkein yhdeltä istumalta. Vaikka useimmat jutut olen kuullut moneen kertaan, tuntuivat ne kirjan sivuilla uusilta ja joitain tuttuakin tutumpia taas kestosuosikkeja tuli tervehdittyä kuin vanhaa kaveria. Kuulin kirjoittajalta, että myöhemmin kirjoitetut tekstit tunnistaa kyllä laadusta. En minä vain mitään huomannut.

päiväreissu pirkanmaalle

Käytiin työporukan kanssa eilen kulttuuriretkellä Tampereella. Kyllä, päiväreissulla. Torin kupeesta lähtevässä bussissa piti olla aamulla klo 6, paluu Joensuuhun koitti lopulta 23.35.

Nyt väsyttää.

Virallisessa ohjelmassa oli Vapriikki ja Sara Hildénin taidemuseo. Kuudessa tunnissa ei ihan hirveästi muuta ehdikään, mutta ennätettiin sentään tippaleivälle ja limulle Amurin helmeen.

Vapriikin Afroditen valtakunta ei oikein minuun kolahtanut, mikä oli vähän yllättävää, koska odotin sitä kovasti ja aihe on kiinnostava. Tai ehkä olin vain liian nälkäinen. Tekstit olivat onneksi hyvät ja informatiiviset, mutta sopivan lyhyet, maha mouruten kun en jaksanut enää ruukkujen ja korujen katselusta pelkästään innostua.

Eniten huomiota jaksoin antaa kaikenlaisille tuttuakin tutummille käyttöesineille: kajalin (tai kohlin) levitysvälineille, pienille meikkirasioille, peileille ja muille kutkuttaville turhamaisuuksille. Opin myös, että pinsetit ovat ainakin 4000 vuotta vanha keksintö ja ovat vähintään viimeiset parituhatta näyttäneetkin melko samalta.

Myös korvikset ja kaulakorut ovat olleet yllättävän samannäköisiä Mesopotamiasta asti. Niitä en kuitenkaan kuvannut. Enkä kirkkaalla värillään ilahduttanutta turkoosinsinistä penislamppua, jonkalaista en ole kyllä missään nykypäivänä nähnyt.

Välissä söin Valssissa keittolounasta ja ihan liikaa maailman parasta ruisleipää. Sitten jaksoikin tutkiskella Vapriikin muuta tarjontaa. Aloitin polkemalla tätä hienoutta.

Opasteteksti sanoi, että yltääkseen kunnolla polkimiin pitää olla vähintään 160 senttiä pitkä. Protestoin. 166-senttisenä jouduin varpailla hipomaan polkimia. Pari senttiä pois ja jalat olisivat roikkuneet ilmassa. Hauskalta silti tuntui, vaikka aika keikkumista taisikin olla. Kymmenisen senttiä pitempi kollega näytti pyörän selässä jopa ihan järkevältä.

Kenkä- ja Lelumuseo olivat aika lailla ennallaan, vaikka edellisestä visiitistä taitaa olla jo kahdeksan vuotta. Enemmän jaksoinkin keskittyä Innovaatioihin ja niiden takaa vahingossa löytyneeseen Rudolf Koivu -näyttelyyn. Lisäksi spurtattiin Luonnontieteellisen museon läpi ihmettelemässä ja kauhistelemassa pieniä täytettyjä kavereita. Elukkavaaka kertoi minun olevan harmaahylje. Protestoin tätäkin. En sentään usko eilen painaneeni yli sataa kiloa, vaikka paljon sitä ruisleipää naamaani ahdoinkin.

Vapriikista hypättiin takaisin tilausbussiin ja kurvattiin Särkänniemen tietämille. Siellä oli vain yksi ennalta päätetty ohjelmanumero.

Olen onnistunut näkemään Warholin näyttelyn ennenkin ja bongannut monia töitä useista yhteisnäyttelyistä. En siis ollut ensimmäisen kerroksen Brio-laatikoista ihan yhtä fiiliksissä kuin 17-vuotiaana. Kollaasikokeiluna syntynyt Mick Jagger -sarja oli siellä omakuvien lisäksi minulle parasta antia.  Alakerrassa olikin sitten esillä harvinaisempia ja erityylisiä töitä, joten töllisteltävää olisi riittänyt pitemmäksikin aikaa. Seurueen kahvihammasta kuitenkin kolotti jo pahemman kerrna, joten kovin tarkkaan en ehtinyt syynätä. Hetken harmitti, mutta pakko myöntää, että Laitilan veriappelsiinilimu auttoi nestehukkatuntemuksiin huomattavasti.

En ollut ennen käynyt Sara Hildénissä. Hauska tila. Tuli ihan mieleen Louisiana-museo eri tasoineen, ikkunoineen ja vesistömaisemineen. Vinkki edullisten ulkomaanmatkojen markkinointitoimijoille: koe Kööpenhaminan lähiöt keskellä Tamperetta!

Viimeinen tunti päätettiin tappaa ekskursiolla Näsinneulaan. Ulkotasanne ei valitettavasti ollut auki, mutta hauskaahan se oli yrittää hahmottaa Tamperetta lasinkin läpi. Ensin en meinannut löytää mitään rakennuksia, mutta hiljalleen kerrostalojen keskeltä alkoi tulla esiin tuttuja muotoja. Suunniteltu skumppa maisemanäkymällä jäi juomatta, mutta ehtiihän tuota täällä kotonakin. Näkyyhän esimerkiksi Surakan baarin ikkunastakin jokimaisema.

Hauskasti sekä Afrodite- että Warhol-näyttelystä oli arvostelu tänään Hesarin kulttuurisivuilla. Ollaan sitä ajan hermolla täällä itärajallakin, vaikka sitten monsteribussireissulla, jos ei muuten! Kaiken kaikkiaan mielestäni siis hyvä ja kannattava reissu, mutta näin äkkiseltään en haluaisi lähteä uudestaan. 

Tänään herääminen oli nimittäin vielä huomattavasti eilistäkin tuskaisempaa.

3/5

Nyt seuraa ravintolaraportti.

Perjantaina oli tarkoitus käydä syömässä pitemmän kaavan kautta juhlatunnelmissa. Vaihtoehdoiksi valikoituivat Kielo, Aada ja Teatteriravintola. Mustana hevosena kisaan päätyi myös Utran uittotuvan pop up -ravintola, jossa tällä hetkellä on tarjolla venäläistä ruokaa. Menun lukuisten herkkujen johdattamana sinne tie lopulta veikin.

Venäläisen ravintolan puuttuminen Joensuun katukuvasta on mietityttänyt minua vuosien varella monet kerrat. Odotukset olivat siis asetelman ja suositusten perusteella korkealla.

Tutkin ruokalistaa useamman kerran etukäteen, mutta silti runsaudenpula iski tilausta tehdessä. Alkupaloina jaettiin lopulta zakuska-annos, mikä osoittautui ihan hyväksi ratkaisuksi. Sen verran isoksi osoittautui, että olisi yksinään käynyt pääruoasta. Jaettuna alkupalana toimi myös erinomaisesti, eikä mikään ollut pahaa, mutta suosikkini oli ehdottomasti paahdettu munakoiso saksanpähkinätäytteellä. 

Pääruoaksi valitsemani paistettu kuha ja kuningasrapuvoi osoittautui kuitenkin kunnon hudiksi. Kuhaa nyt on vaikea pilata, mutta päällä ollut rapuvoikönttä oli niin jäässä, ettei sulanut itsekseen kalan päälle, kuten ilmeisesti olisi ollut tarkoitus. Levittelin sen sitten pienempinä palasina kalalle ja lopputuloksena oli hileistä rapuvoita ja kylmää kuhaa. Lohkoperunatkin oli pakastepussista. Nurinaa.

Sen sijaan Markon valitsema Taigan lihapaistos oli ilmeisesti erinomaisen hyvä, vaikka juustoa ja lihaa olikin annoksessa niin paljon, että osa jäi - ennenkuulumatonta! - syömättä.

Olin myös haaveillut kunnon hatsapurista päiväkausia, mutta pop upin "hatsapuri" ei ollut sellaista nähnytkään. Alkupaloja syödessä itse asiassa luulin, ettei ravintolassa ole tajuttu hatsapuriin kuuluvan juustokuorrutuksen ideaa, mutta Markon pääruoasta se kuitenkin löytyi. Mystistä.

Jälkkärinä otimme suklaakakkua rommi-kirsikkahillolla ja kermavaahdolla. Hyvää oli, mutta sen verran tuhtia tavaraa, etten kokonaista olisi pystynyt syömään mitenkään.

Pop upissa on ilmeisesti tarkoitus vaihtaa listaa aika ajoin. Toivoisin silti, että henkilökunta koulutettaisiin kulloiseenkin listaan, sillä ainakin meidän tarjoilijamme oli onnellisen pihalla annosten sisällöstä ja ehkä muutenkin tarjoiluetiketistä. Kummallista oli myös, ettei paikasta löytynyt sen enempää englannin- kuin venäjänkielistäkään ruokalistaa. Meitähän tämä ei tietysti haitannut, mutta naapuripöydässä oli enemmän ongelmia.

Hintapuoli oli kuitenkin mielestäni suurinpiirtein kunnossa, yhteensä ruoille tuli hintaa viineineen kaikkineeen 82 euroa. Tosin sillä rahalla olisin odottanut oikeita pottuja.

Loppuarvio: ihan ok paikka, heikohko 3/5. Moni asia harmitti, mutta en vielä täysin lannistunut. Olen vilpittömän iloinen, että Joensuusta saa viimeinkin venäläistä ruokaa ja ainakin tattijulienne sekä kalakulibiak jäivät vielä huutelemaan nimeäni. Hyvinkin saatan siis mennä paikalle uudemmankin kerran, odotukset tosin ehkä vähän alempana. Samoin odottelen mielenkiinnolla, minkä teeman ympärille rakentavan seuraavan ruokalistan.

Kuvia illasta ei ole, koska olimme juhlimassa kihlasormusten saapumista, eikä puhelimen räplääminen sopinut tilanteeseen. 

Kyllähän tuo rinkula ihan hyvin käteeni istuu, vaikka vähän totuttelemista vielä vaatiikin.

En tosin oikeasti tiedä, mitä mieltä olen siitä, että kihlasormus laitettiin sormeen ensimmäistä kertaa Yrjö Laakkonen oy:n tiloissa.

säästösuunnitelma

Minulla on loppuvuodelle suunnitelmia. Ne liittyvät matkoihin, ja kyllä, nyt puhutaan monikossa.

Toki suunnittelen ja odotan kaikkea jo innolla, mutta kieltämättä nyt kysytään myös pitkäjänteisyyttä raha-asioissa. Olen ihan kiitettävän hyvä venyttämään penniä yllättävänkin pitkälle, mutta nyt venytystaitoa pitäisi kehittää entisestään.

Ei ihan vielä kesä.

Viikonloppuna humputin. Kävin ystävän kanssa salaatilla ja oluella, toisen kanssa viinilasillisella. Maanantain vapaapäivän kunniaksi piipahdettiin vielä pyörälenkin päätteeksi Tuulaakissa ja ostin pullan. Vaikka kotona olisi ollut niitä pakastimessa! Ei se yksi pulla tietysti maailmaa kaada ja tässä oli kyseessä aärimmäisen tervetullut sosiaalinen toiminta ja tuulettuminen, mutta lupasin itselleni tehostetun startin arjen alkaessa.

Terassilla tarkeni jo kumminkin ilman takkia.

Maailma, miksi olet niin täynnä houkutuksia? Onneksi lukeminen on ilmaista. Tänään kotimatkalla poimin Eskoilta mukaani uuden Ukkosmaine-kirjan, jonka ystävällinen kuriiri oli sinne nimelläni jättänyt. Osallistuin mesenoimiseen, joten tuntuu mukavalta pitää kirjaa hyppysissäni. Vielä mukavammalta tuntui huomata, että joskus muinoin nappaamani keikkakuva oli päätynyt koristamaan kirjan sivuja.

Bridget mukana kuvassa, koska olen viimeinkin päässyt sen rytmiin kiinni. Hurraa!

Koska en voi istua nenä kirjassa hamaan tulevaisuudeen, hyviä säästövinkkejä otetaan vastaan. Tai lähinnä itsekurin kasvatusvinkkejä. Hyvällä alulla olen jo, sillä Googlen Drivesta löytyy ihan kelvollinen säästösuunnitelman luonnos. Ehkä sen avulla pystyy vielä toteuttamaan ne vähän haihattelevammatkin suunnitelmat. Tai edes osan.