Kookos tapaa jakaa ihmiset kahteen leiriin.
On niitä, jotka vihaavat kookosta yli kaiken, eivätkä siedä sen häivääkään lähimaastossaan. Sitten on minunkaltaisiani ihmisiä, jotka suihkuttelevat aamuisin kookoksista body sprayta ennen töihin lähtöä ja elelisivät mieluusti Bountyilla hamaan loppuun asti.
Rehellisyyden nimissä mainittakoon, että olen myös kuullut sellaisista ihmisistä, jotka pitävät kookosmaidosta ruuassa, mutta muuten ei kookoksen maku tai koostumus napostele. Menee minulta melkein yhtä yli hilseen kuin kummalliset kookokosenvihaajat.
Ei ole ikinä ollut epäilystäkään, ettenkö olisi intohimoinen kookoksenrakastaja. Ryppyä rakkauteen ei ole vieläkään ilmaantunut, vaan päivänpolttava kysymys kuuluu, että miten halvatussa olen unohtanut kookosmaidon elämästäni. Tai lähinnä ollut ymmärtämättä sen moninaisuutta.
Alkuviikosta mieleni teki tomaattikeittoa ja ostin hetken mielijohteesta pitkästä aikaa purkin kookosmaitoa sen sekaan. Puolet menikin keittoon, mutta lopulle piti keksiä innovatiisempi käyttötarkoitus. Eilen tein aamiaiselle ehkä maailman parhaan smoothien, johon tuli banaania, mustikoita, kookosmaitoa ja vettä (ja spirulinaa). Yön yli turvottelin täksi aamuksi chiapuuron - myös mustikoilla ja kookosmaidolla (ja spirulinalla). Ah, mitä luksusta!
Tosin ensi kerralla laitan puuroon enemmän vettä suhteessa kookosmaitoon, vähempikin kermaisuus kun olisi aamun alkajaiseksi riittänyt. Mutta eipähän jäänyt nälkä, sen verran tuhtia evästä oli.
Suluista voikin päätellä, että kookos myös peittää spirulinan maun alleen aika tehokkaasti! Hyvä huijaus, kunnes totun spirulinan makuun. Jos ikinä. Juttelin nimittäin viikonloppuna yhden super-superfoodistin kanssa. Tämäkin yksilö nauttii spirulinansa runsaan veden, sitruunan ja suolan kanssa.
Kokeilujen innoittamana päätin alkaa pitää kookosmaitoa vakituisemmin kotona, helposti järjestettävä luksus kun on arkeen enemmän kuin tervetullutta.
Kunhan en vaan jumahtaisi näihin samoihin ruokiin. Jos lukijoista löytyy kaappikookostelijoita, saa ilmoittautua kommenttiboksissa. Smoothie ja chiapuuro kun taisivat valitettavasti olla innovatiivisuuteni huippukohta.









