Ensimmäiseksi haastekirjaksi valikoitui keittiöni uusin tulokas, joululahjaksi saamani Vege.
Vege: Herkullista kasvisruokaa
Gummerus 2014
"Kirjan reseptit ovat Voi Hyvin -lehden parhaita kasvisruokareseptejä."
Kirjassa oli melko simppeleitä perusruokaohjeita, mutta pienellä twistillä. Toisin sanoen linja ei ole tylsä ja tämä on ihan hyvä lisä keittiöön, vaikka omistaisikin jo muutaman kasviskeittokirjan. Mukana on sekä arkeen sopivia ruokia että vähän fiinimpiä, erikoisempia ohjeita.
Harkitsemiani reseptejä:
- Marinoitu papusalaatti
- Lämmin sienisalaatti ja valkosipulikastike
- Auringonkukansiemen-hampunsiemenlevite
- Pinaatti-pähkinäpiirakka
- Feta-kurpitsafalafelit ja paahdettu paprikadippi
- Juurespaisti
- Siemenkeksit ja paprikasalsa
Kaupasta saa vielä punajuuria ja minulla on kerrankin härkäpapuja, koska keitin niitä tiistaina pakastimeen, joten kokeiltavaksi päätyi seuraava resepti.
Punajuuri-härkäpapuröstit ja piparjuuritsatsiki
10 kpl
1 dl härkäpapuja
400 g punajuuria
5 cm:n pala purjoa
1 valkosipulinkynsi
½tl timjamia
1/4 tl salviaa
2 tl omenaviinietikkaa
1 tl suolaa
mustapippuria
2 munaa
Laita härkäpavut likoamaan yön yli tai vähintään 8 tunniksi. Huuhtele ja keitä 45-60 minuuttia. Anna jäähtyä.
Kuori ja raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi. Hienonna härkäpavut, purjo ja valkosipuli. Yhdistä ainekset kulhossa. Lisää mausteet ja omenaviinietikka ja sekoita joukkoon kananmuna.
Muotoile seoksesta pieniä röstejä. Paista niitä lettupannulla tilkassa öljyä miedolla lämmöllä ja hitaasti molemmin puolin. Voit tehdä röstit myös uunissa. Paista niitä silloin 225 asteessa 15-20 minuuttia.
2 dl raastettua kurkkua
1-2 rkl raastettua piparjuurta
1 valkosipulinkynsi
2 dl maustamatonta jogurttia
1 tl hunajaa
ripaus suolaa
mustapippuria
Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja valuta suurin osa nesteestä siivilässä. Raasta piparjuuri hienoksi raasteeksi. Purista valkosipulinkynsi. Sekoita kaikki ainekset. Mausta suolalla ja pippurilla.
Valmistus
Keitin pavut jo tiistaina ja ne porisivat kattilassa 30 minuuttia eli huomattavasti lyhemmän aikaa kuin tämä ohje opasti. Pavut eivät siis hajonneet niin hyvin kuin ehkä olisi ollut tarpeen, mutta ihan kelpo röstejä tuli silti. En vieläkään omista lettupannua, joten paistoin röstit isommalla pannulla sopivina kakkaroina (ei mitään uuniterveysruokaa vapaata vapaapäiviä edeltävänä perjantaina!). Tosin kuten kaikki tietävät "paista tilkassa öljyä" on huijausta: reseptissä olisi voinut ihan hyvin lukea rehdisti vaikkapa "paista reilussa lorauksessa öljyä". Mutta ehkä se ei sovi Voi Hyvin -lehden linjaan.
Lisukkeeksi tein kasviksilla ja fetalla höystettyä kuskusia, koska olen lisukeihminen ja ansaitsin sen, koska oli tyhmä päivä.
Arvio
Vähistä raaka-aineista huolimatta rösteissä oli täyteläinen maku ja pitkän paistoajan ansiosta yllättävän pihvimäinen koostumus, jos vertaa esim. aika samalla periaatteella tehtäviin Smitten Kitchenin kesäkurpitsafrtittereihin. Mieleen tuli vanhat suosikit, Elite Foodin Lindströmin pihvit, jotka kyllä maussa voittavat nämä vielä hienoisesti. Kuskus toimi parina hyvin, pottumuusin tai vastaavan kanssa olisi varmaan ollut liiankin tuhtia. Piparjuuritsatsiki oli huippua! Sitä ainakin teen lisää, vaikka en rösteihin heti palaisikaan.
"Hyvvee oli. V***n hyvvee", arvioi puolestaan kanssasyöjä.
Huomionarvoista on myös se, että tämä resepti on gluteeniton ja äärimmäisen helppo toteuttaa vegaanisena. Raaka-aineet ovat myös edullisia ympäri vuoden. Kalleinta ainakin näin kevättalvella oli piparjuuri, joka maksoi 2,5 euroa, enkä tiedä mihin muuhun sitä käyttäisin. Mutta palasesta riittää kyllä useampaankin ruokaan. Tästä ohjeesta tuli myös ruokaa ainakin neljälle syöjälle, joten oikeasti aika taloudellista sapuskaa.
| Tässä näyssä silmä lepää. Tasagrammojen tuoman tyydytyksen ylittää vain se fakta, että 400g punajuuria maksaa 0,44 euroa! |
Vege resepteineen oli kaikin puolin hyvä avaus tälle haasteelle ja rohkaisee jatkamaan eteenpäin. Lisäksi ainakin kirjan pinaatti-pähkinäpiirakka näytti niin törkeän hyvältä, että teen sitä todennäköisesti jo ensi viikolla, vaikka tämä kirja onkin nyt haasteen osalta suoritettu.


