kukkahattu maailmalla

Maija kirjoittelikin Tallinnaan suunnatusta kevätlomasesta kaiken informatiivisen. Itse voinkin siis keskittyä enemmän tunnelmiin ja valokuviin. Ei haittaa.

Minä osaan navigoida vieraissakin paikoissa aika hyvin. Tallinnan vanhassakaupungissa taitoni ei kuitenkaan toimi, vaikka siellä on jo useamman kerran tullut reissattua. Onneksi Maija handlaa sen, en ollut koko ajan eksyksissä. Hotellikin valittiin järkevästi vanhankaupungin itäiseltä laidalta, joten uudempi keskusta oli lähellä ja satamaan lyhyt matka. Hotelli oli simppeli ja siisti, sänky taivaallinen. Viisi yötä kehnosti nukkunut ja aamujunalla kotoaan lähtenyt matkaaja kiitti kovin. Nyt haaveilen hotellilomasesta ihan vain nukkumisen takia. Ja hotelliaamiaisen, tietty.

Taanilinna Hotelin aamiaishuoneessa. Bongaa turistit peilistä.

Yritin tällä kierroksella olla tutkimatta liikaa tekemisiä etukäteen. Toki keikat ja muut menot tarkastin, mutta itsenäisyyspäivän jäljiltä kaupungissa oli hiljaista. Ainoa etukäteen sovittu meno oli varaus Kassikohvik Nurriin, joka sattumoisin sijaitsi aivan Robbie-reissumme asumuksen naapurissa. Voi niitä kissoja! Yksi oli ehkä kuuro ja sillä on jäänsiniset silmät. Yksi oli ihan pentu. Yksi tuli Maijan syliin ja vaihtoi sieltä pöydän ali minun polvilleni. Yksi paheksui ilmeellään kaikkea, mutta kellahti ruokalistani päälle ennen kuin ehdin reagoida.

Käymisen arvoinen paikka siis, mutta suosittelen lounastamaan muualla ja keskittymään kahvilassa juustokakkuun ja juomiin. Vähän tyyriiltä tuntui kaupungin hintatasoon nähden vierailumaksun, salaatin, teen ja kakun yhdistelmä. Toisaalta salaatissani oli reippaasti hyvin maustettua kvinoaa, arvostan. Kun se saataisiin täkäläisiinkin kasvisruokiin vakkarirooliin, tanssisin riemusta. Naapuripöydän suomalaistädit joivat tyylikkäästi sherryä. Vielä joskus olen sellainen täti.

Koska harmaa päivä ei houkuttanut bussiseikkailulle Piritan suuntaan, Nurriin viralliset visiteerauskohteet jäivätkin. Haahuiltiin enimmäkseen ympäri kaupunkia ja kauppoja, tutustuttiin Telliskiven alueeseen ja pysähdyttiin Must Puudeliin päiväkaljalle. Hyvä oli Põhjalan IPA, hummusbruschetoista puhumattakaan.

Ehti jo nolottaa, kun hämmennyksessäni kerroin hotellissa ensimmäistä päivää töissä olevalle pojalle, että meistä kaikki tuntuu Virossa liiankin halvalta ja se on outoa, kun hotellista lähtiessä tuli puhetta Suomen hintatasosta. Sitten tietysti ahdistuin miettiessäni, että olenko ollut tökerö tai muuten epäkohtelias.

Mutta ihan tosi. Vegaaniravintola V:ssä sain illallisen, joka saattoi hyvinkin olla yksi parhaista ikinä syömistäni ravintola-annoksista. Se sisälsi maustettua tofua, grillattua ananasta, jättimäisen kasan kvinoaa höysteineen ja kermaista maapähkinäkastiketta, jälkkärinä suklainen karamellipallo piparminttukreemillä. Lisäksi iso lasi ei-halvinta punaviiniä, haudutettua rooibosta ja vähän överihintaista pullovettä, laskun loppusumma 18,95. Se tuntuu oudolta. Ja vähän rikolliselta. Kyllä, jätin tippiä.

Tapananihan ei tietysti ole salakuunnella, mutta esimerkiksi ensimmäisenä iltana Peppersackissa nelihenkisen perheen pöydästä kuului lausahduksia kuten "jos mä jätän vaikka tän euron? tai nää hilut?". Ei ihme, että suomalaisia pidetään kitsaina tippaajina. Eihän se suomalaisen kulttuuriin kuulu, mutta 10% tipin laskeminen ei ole kovin vaikeaa edes humanistimatikalla ja noilla hinnoilla ei myöskään nosta loppusummaa kohtuuttomasti. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta olen saanut Tallinnassa vain hyvää palvelua, joten mielelläni siitä myös maksan.

Tippaus toki oli vain yksi kuvainnollisen kukkahatun katalysaattoreista matkan aikana. Valitsinkin matkaseurani hyvin: sain rauhassa ihmetellä huonosti käyttäytyviä ihmisiä ja kaveri oli koko ajan kartalla. Lisäksi käytettiin laittautumiseen ja lepäilyyn suurin piirtein sama aika, eikä kumpikaan paheksunut, jos toinen halusi pysähtyä syömään tai oluelle. Perfect.

Rennosti drinkkibaarissa, feat. appletini.

Keskiviikkona kaupunkiin saapuessa oli aurinkoinen kevätpäivä, samoin perjantaina. Torstaille osui harmaa ja kostea sää, mutta urheasti taivalsin hameessa aamusta iltaan. Toisaalta muistelin viime vuoden kevätmatkaa, joka ajoittui maaliskuun puoliväliin, ja silloin tuli räntää vaakatasossa. Eli ihan hyvä näin. Sitä paitsi nyt oli syy käydä lämmittelemässä Viru-keskuksessa, jonka jättimäisessä kirjakaupassa haahuilu on aina viehättävää, vaikka kuinka olisi päättänyt olla ostamatta kirjoja.

Takaisin seilattiin Baltic Queenilla ja sen aiheuttamista kukkahatuista en edes aloita. Tehtiin ovela peliliike ja paineltiin ihmisiä pakoon lounasbuffetin toiseen kattaukseen, eikä poistuttu kasariestetiikan kehdosta ennen kuin paatti oli turvallisesti satamassa. Toivon tämän ratkaisun poistaneen myös ruotsinlaivakaihon systeemistäni. Aika näyttää.

Joku unohti kertoa perjantaiselle Tallinnalle, että helmikuu on vielä talvikuukausi.

Oma ilmeeni oli alkupalalautasen edessä vähintään yhtä muikea.

Olin jo aikeissa uhota, että nyt on Tallinnan-reissut hetkeksi tässä, mutta Piritan luostarin rauniot jäivät kaivelemaan. Lisäksi ostin - kun en kirjoja kerran voinut - Markolle tuliaisiksi Niguliste-kirkon Danse Macabre -maalaukseen perustuvan pelin, joten nyt hotsittaisi nähdä maalaus ihan livenä. Ja ettei kuulostaisi liian kultturellilta, myönnettäköön, että Telliskivi Loomelinnak, F-Hoone ja se V:n ruokalista huutelevat nimeäni edelleen.

Jo Tallinna itsessään olisi ollut onnistunut irtiotto, mutta totta kai tehoilijan piti tunkea samaan reissuun muutakin, kun kerran itärajalta poistui. Perjantaina minua odottivat siis vielä Don Huonot, Egotrippi ja Maj Karma jäähallilla. Mutta niistä tarkemmin huomenna.