helmikuun kirjat

Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli

Kerran englanninopiskelija, aina englanninopiskelija. Toisin sanoen laitoin Mazzarellan kirjan varaukseen sillä sekunnilla, kun kuulin sen olemassaolosta maan mainiosta Lukuneuvoja-blogista. Kirja kertoo Mary Shelleyn elämästä, Frankenstein-romaanin synnystä ja sen myöhemmistä vaikutuksista populaarikulttuuriin. Kiinnostavaa! Niin kovin monella tasolla! Enimmäkseen tykkäsin myös Mazzarellan tavasta käsitellä Shelleyn elämää ja sen eri nyansseja. Tosin koko alkuosan kuulin päässäni Johnin äänen hokemassa "Frankenstein's creature! Not monster!" (ks. kappaleen aloituslause). Onneksi jossain sivun 96 korvilla Mazzarellakin alkaa käyttää hirviön sijaan sanaa olento. Kiitos siitä. Suosittelen tätä teosta kyllä, jos kirjallisuudenhistoria, naisasialiike, 1800-luvun ajankuva ja kirjailijoiden väliset suhteet kiinnostavat. Tai jos olet sielultasi englanninopiskelija.

Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani

Lyhyydestä huolimatta tämä kirja oli aika hengästyttävä tapaus. Hawking oli onnistunut tunkemaan 124 sivuun pääpiirteittäin elämänsä tärkeät tapahtumat monilla hassuilla anekdooteilla ja runsailla kuvilla höystettynä. Sille on varmaan joku hieno fysiikan termikin, kun valtaisa massa täyttää näennäisesti pienen tilavuuden. En valitettavasti tiedä juuri mitään fysiikasta, vaikka vahingossa sitä tämänkin kirjan sivuilta luin - ja samalla tulin oppineeksi asian jos toisenkin. Lapsuusvuosista kertovat luvut kuvituksineen olivat suosikkejani, mutta ihan kaikkia osuuksia höysti Hawkingin kutkuttavan kuiva huumori, itseironia ja viiltävä kynä. Kaikin puolin viehättävä kirja! Ymmärrän kyllä, että kirjoittaminen on Hawkingille hidasta puuhaa, mutta ihan mielelläni olisin vielä vaikka 30 sivua lukenut miehen elämästä ja pureutunut yksityiskohtiin. Sitä varten on onneksi toiset elämäkerrat.

Stephen 12v. (Kuva.)

Amy Tan: Luutohtorin tytär

Annalla on tapana aina silloin tällöin iskeä käsiini kirja saatesanoilla "sun pitäisi lukea tää". Ikinä en ole kannen perusteella ymmärtänyt, miksi juuri minun ja miksi juuri se kirja, mutta eipä ole Anna ikinä ollut väärässä: tällä metodilla muistan lukeneeni ainakin Riikka Pulkkisen Totta ja Martina Lewyckan Meidät kaikki on tehty liimasta. Myös Luutohtorin tytär päätyi minulle Annalta ja se pyöri hyllyssä monta kuukautta, koska amerikankiinalaisia ja historiaa ja jotain luutohtoreita, mitäs minä niistä. Mutta kun sitten viimein Tanin romaanin avasin, en malttanut laskea sitä käsistäni. Luutohtorin tytär on älyttömän mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä tarina eri sukupolven naisista,  muuttuvasta maailmasta ja sukupolvien välisestä kuilusta. Yksittäisten ihmisten tarinat heijastuvat kulttuurista katsomatta universaaliin mittakaavaan eli tarttumapintaa löytyy kolmekymppiselle suomalaisellekin. Samalla saattaa oppia vahingossa asioita Kiinan historiasta (hävettää miten vähän tiedän Aasian maiden vaiheista). Ymmärtääkseni nämä ovat kaikki Tanille tyypillisiä teemoja, joten ehkäpä tästä löytyikin uusi kirjallinen aarrearkku. Tai vähintäänkin kiinnostava kirjailija, jonka tuotantoon tarttua myöhemminkin.

Grégoire Delacourt: Katseenvangitsijat

Alkuasetelma on sopivan absurdi: parikymppisen, poikkeuksellisen komean, mutta vähän yksinäisen nuoren miehen oveen koputetaan yllättäen. Arthur avaa oven ja sen takana seisoo Scarlett Johansson. Sitten seurataan parivaljakon vaiheita viikon verran. Kirjan kerronta on sujuvaa, ilmaisut mukavan nokkelia ja popkulttuuriviittaukset riemastuttavia, mutta tarina sisältää paljon ihan vakavaakin pohdintaa, eikä siis tunnu hutulta. Silti Katseenvangitsijoita vaivasi vähän sama kuin muutakin lukemaani ranskalaista nykykirjallisuutta: unohdin sen heti luettuani. Näin viikkoa myöhemmin en enää meinaa keksiä tästä sanottavaa. Lokeroitakoon kategoriaan "oivaa matkalukemista".