perjantai 12. kesäkuuta 2015

Keittokirjahaaste 13: Kotiruoka

Viime sunnuntaina halusin tehdä viemisiä Buffy-maratoniltaan ja löysin pakastimesta pyörimästä vielä pari pussia viime kesän raparperia. Silloin kutsutaan avuksi suomalaisten keittokirjojen ehdoton klassikko.

Kaisa Isotalo, Raija Kuittinen & Ragni Tennberg: Kotiruoka
Otava 1999

"Keittokirja kotia ja koulua varten"

60. painos (täysin uudistetun 48. painoksen 13. painos)
Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 1908



Painosten määrä kertoo kaiken tarpeellisen. Oman käsitykseni mukaan Kotiruoka-kirjan joku (tai useampi) painos löytyy käytännössä jokaisesta suomalaisesta kodista - tai ainakin pitäisi löytyä! Kirja sisältää kaiken tarpeellisen suomalaisesta arkiruuasta, eikä parempaa perusteosta ole vielä tullut vastaan. Kotiruoka on se kirja, josta minäkin joka kerta tarkastan, missä lämpötilassa makaronilaatikko pitikään paistaa ja miten se peruspullan resepti menikään.

Haasteeseen päätynyt resepti toimii hyvänä esimerkkinä toisesta minulle tyypillisestä tavasta käyttää tätä kirjaa: kaapissa on jotain tiettyä raaka-ainetta, mutta päässä ei ole mitään ajatusta, mitä siitä tekisi. Nyt siis kaipasin innostavaa raparperiohjetta, eikä sitä tarvinnut kauan arpoa.




Raparperijuoma
1½ l raparperipaloja
1 kanelitanko
2 l vettä
2 dl sokeria
hiven inkivääriä

Pane raparperit, kanelitanko ja vesi kattilaan. Keito noin 10 minuuttia. Siivilöi juoma. Lisää sokeri ja inkivääri. Jäähdytä ja tarjoa kylmänä janojuomana.

Arvio
Eipä paljon helpompaa voisi kesäisen juoman tekeminen olla. Mehu oli makeaa, mutta maku silti mukavan raikas ja kirpsakka. Maku vahvistui päivien mittaan ja keskiviikkoaamuna viimeistä lasia juodessani jouduin jo laimentamaan mehua vähän vedellä. Samalla sekä makuun että väriin tuli syvyyttä ja itse ainakin tykkäsin muutaman päivän maustuneesta mehusta enemmän kuin sunnuntaina tuoreeltaan juodusta, jolloin kaneli puski vielä läpi vähän liikaa. 




Tein siis pakastetuista raparpereista, mutta koska työkaverini uhkasi tuoda minulle tulevalla viikolla säkkikaupalla raparperia, taidan kokeilla seuraavaksi tuoreilla. Samalla mukaan voisi lorauttaa vähän sitruunaa. Maustuneempaan mehuun myös vissy voisi olla hyvä lantrinki.

---

Raparperijuoman myötä keittokirjahaaste jää määrittelemättömälle tauolle. En tykkää luovuttaa, jos olen johonkin projketiin ryhtynyt, mutta nyt ei oikeasti jaksa. Tällä hetkellä kiinnostaa lähinnä juustoleipien syöminen, enkä saa itse reseptien selaamisesta oikein mitään irti. Ensisijainen tavoite olisikin saada nyt syöminen tavallisille urille ja jatkaa sitten ehkä kirjojen selailua.

Kevään aikana kolme kirjaa löysi jo uuden kodin. Seitsemän odottaa vielä kokkausta ja tarkempaa arviointia haasteen merkeissä sitten joskus.

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Toukokuun luetut

David Suchet: Hercule Poirot ja minä
Poirot-rakkauteni ei ole mikään salaisuus, eikä siis yllätä ketään, että laitoin David Suchet'n muistelmat varaukseen välittömästi kuultuani niiden olemassaolosta. Valloittava kirja, jossa sivutaan Poirot'n ohella näyttelijän muuta uraa. Oli ihana sukeltaa hetkeksi Suchet'n muistoihin ja ajatuksiin sekä ymmärtää, miten pieteetillä näyttelijä on kuuluisimman hahmonsa rakentanut - ja kuinka syvästi vuosien varrella Poirot'n kanssa yhteen kasvanut. Itse asiassa tätä lukiessa vasta ymmärsin, miten vahvasti rooli on omaan Poirot-tulkintaani oikeasti vaikuttanut. Olisinko minä löytänyt vakavamielisen belgialaisen kirjan sivuilta ilman Suchet'n ohjausta vai sortunut muun maailman tavoin pitämään Poirot'ta ensisijaisesti koomisena hahmona? Tiesin kyllä Suchet'n muunkin uran olevan mittava etenkin teatteripuolella, mutta silti jaksoin yllättyä positiivisesti aina, kun Suchet siirsi muistelmien painopisteen muihin rooleihin ja niihin johtaneisiin tapahtumiin. Huomasin myös, että esimerkiksi ihana Going Postal puuttui muistelmista kokonaan ja se herättää kysymyksen, kuinka paljon muuta Suchet sivuutti tätä kirjoittaessaan. Näyttelijän ja perheen takia toivon, ettei kovin paljon. Nytkin nimittäin välittyi vaikutelma, että kiire on ollut melko eeppisissä mitoissa vuosikymmeniä!

(Kuva)

Välillä tämän kirjan lukeminen oli valitettavasti raskasta toistavan rakenteen ja kielen takia. Koska en suostu uskomaan, että Suchet olisi tylsien maneeriensa orja, suomenkielisen version puuduttavimmat toistot laitan häpeilemättä kääntäjän piikkiin. Etenkin kun käännöksessä oli mielestäni yllättävän paljon ongelmia: ihan rehtejä virheitä oli jonkin verran, huolimattomuusvirheitä sitäkin enemmän. Harmittaa vähän, koska pitkälti Poirot'sta kertovan kirjan odottaisi olevan yhtä huoliteltu kuin mies itsekin. Hyvän mielen kirja joka tapauksessa.


Jari Nissinen: Paha mieli
Tässäpä osuvasti nimetty teos. Lukiessa oli nimittäin oikeastaan koko ajan ihan todella paha mieli. Bongasin tämän Lukutoukan kulttuuriblogista ja jo blogin sekä kirjan kansitekstin perusteella tiesin kirjan kertovan poikkeuksellisen ikävistä asioista. Silti jostain syystä lainasin sen - ja luinkin kokonaan. Keskiössä on Suomen pintaliitomaailma ja komeetan lailla kuuluisuuteen ampaissut nuori näyttelijä Jesse. Kirja on seurapiirisatiirin lisäksi kuvaus psykopatiasta ja narsismista, eikä siitä voi etäännyttää itseään, koska Jessen tarinaa kerrotaan ensimmäisessä persoonassa. Minä-kertojassa on myös ongelmansa: aina välillä teksti sortui rimmismäisiin sukkeluuksiin, jotka eivät toimineet kokonaiskuvassa ollenkaan, mutta en tiedä, onko niiden käyttäminen enemmän Jessen vai Nissisen vika. En ole lukenut mitään tämäntyyppistä aikaisemmin, joten sinällään suosittelen kyllä tutustumaan. Mutta en heikkohermoisille tai -vatsaisille. Myös psykoanalyyttiseen luentaan erikoistunut kirjallisuudenopiskelija minussa heräsi Pahaa mieltä lukiessa ja kiinnitti huomiota siihen, että näyttelijäpiirin tyypit edustivat kaikki erilaista, aika spesifiä julkkispersoonaa. Lisäksi kaikkien keskeisten hahmojen nimi alkaa J:llä (kuin myös näyttelijä-käsikirjoittajana tunnetummaksi tulleen kirjailijan oma nimi). Tutkielman paikka! 

S.E. Hinton: Vampyyrin palvelija
Luin Hintonin Me kolme ja jengi joskus lukiossa ja itkin silmät päästäni. Sen jälkeen en ole uskaltanut Hintonin kirjoihin koskea: ne eivät mitenkään voi olla yhtä mukaansatempaavia ja taianomaisia kokemuksia kuin Me kolme ja jengi aikanaan oli. Tämä Bookcrossing-kirja on kuitenkin istunut hyllyssäni hävettävän monta vuotta ja kun Pahan mielen jälkeen kaipasin kevyttä nuortenkirjaa, otin sen lukuun. Muuten hyvä, mutta kevyt nuortenkirja Vampyyrin palvelija ei ole. Aikuisisältöä on jonkin verran ja täysin pirstaloituneen mielenterveyden kasaaminen pala palalta varsin raskas aihe. Tematiikasta huolimatta tätä oli mukava lukea. Kerronta oli sujuvaa ja ymmärtäväistä, päähenkilö Jamieen kasvoi kiinni ongelmineen kaikkineen. Loppu vähän latisti lukukokemusta, mutta onneksi vain vähän. Ehkäpä viimeinkin uskallan ottaa lukuun Hintonin muutkin nuortenkirjat. Tai ainakin lukea Me kolme ja jengi uudestaan.

Tätä kirjoittaessa minulle selvisi, a) että Vampyyrin palvelija on Hintonin ensimmäisiä aikuisemmalle yleisölle suunnattuja kirjoja ja b) että Susan Eloise Hinton on äärimmäisen mukavan näköinen nainen, eikä mielikuvieni nahkapusakkainen, ikääntymätön jenginuorukainen. Maailmani ei kuitenkaan järissyt Carolyn Keene -tasolla.

Sari Peltoniemi: Kummat
Mitä tapahtuukaan, kun viidelle lukiolaistytölle ja yhdelle pojalle kasvaa häntä? Tykkäsin kovasti kirjan perusajatuksesta, mutta en aina sen toteutuksesta. Erilaisuuden hyväksymisen ja syleilemisen teema ei ole kovin tehokkaasti peitelty, mutta minusta nuortenkirjassa ei tarvitsekaan olla. Häntien ja muuttuvan kehon lisäksi käsitellään tyttöjen välisiä ystävyyssuhteita sekä kykyä tulla toimeen keskenään ja ympäristön kanssa. Tuttuun tapaan Peltoniemi yhdistelee vanhaa ja uutta maailmaa, tekee tutusta kuvastosta uutta ja omanlaistaan. Kirjassa on myös kirjailijalle ominaisesti arkisissakin tapahtumissa viehättävän satumainen tunnelma. Kummat ei edustanut ainakaan minulle parasta Peltoniemeä, mutta tämä oli harvinaisen tervetullut lukukokemus edeltävien raskaampien kirjojen jäljiltä.

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kunnon kevät

Tykkään kovasti liikunnasta ja etenkin sen jälkeisestä olotilasta. Ryhmäliikunta on minulle se toimivin ratkaisu, koska tarvitsen jonkun tsemppaamaan ja kertomaan, mitä pitää tehdä. Porukassa tehdessä en myöskään kehtaa liiemmin hiimailla ennen kuin oikeasti on kunnon puolesta pakko. 

Ostinkin tammikuussa uuden ryhmäliikuntapaikan kausikortin. Kirpaisi ihan pirusti sitä maksaessa: en ole ikinä laittanut yhteen harrastukseen kerralla niin isoa rahasummaa.

Laskeskelin kuitenkin alkuvuodesta, että jos käyn tammi-toukokuussa keskimäärin kahdesti viikossa tunnilla, kausikorttiin panostaminen kannattaa. Tuolla tahdilla kevään aikana kertyisi yhteensä 40 jumppakertaa. Itse asiassa jo 34 kerran myötä siirryin voiton puolelle kymmenen kerran sarjalippuun verrattuna.

Ja niinhän siinä kävi, että tänään sunnuntaina oli kausikortin viimeinen voimassaolopäivä ja 42. jumppakerta, vaikka välissä on ollut flunssailusta ja milloin minkäkin ärtyneen raajan lepuuttelusta johtuvia taukoja.

Tietysti olisi voinut ottaa kortista kaiken riemun irti ja käydä enemmänkin, mutta olen ihan tyytyväinen tähänkin - etenkin kun olen liikkunut myös Kuntokikan ulkopuolella. Ulkoisessa olemuksessani kevään aktiivisuus ei juurikaan näy, mutta ainakin hankittu peruskunto on pysynyt yllä. Olen myös kehittänyt ensimmäistä kertaa elämässäni esimerksiksi ihan näkyvät pakaralihakset, koska kaikki ohjaajat tuntuvat rakastavan kyykkäystä. Eli ei valittamista.

Myös vierastus ja paikoin jopa suoranainen kammo joitain lajeja kohtaan on hälvennyt. Olen edelleen enemmän tanssillisen liikunnan ihminen, mutta tänäänkin viimeisenä kävin veivaamassa voimatankoa muokkauksessa. Jos joku olisi joskus sanonut, että käytän joskus täysin vapaaehtoisesti (ja säännöllisesti) sunnuntai-iltojani lihaskuntojumpassa, jossa kaiken kukkuraksi käytetään välineitä, olisin nauranut poloisen suohon. Mutta näin kävi. Olen silti huojentunut, että tangon ja steppilaudan yhdistelmä tuli koettua vain yhden kerran.

Nyt kuitenkin jännittää, mitä löytyneelle ahterilleni, muille lihaksilleni ja jaksamiselleni tapahtuu kesän aikana. Kesäkorttia ei kannata ostaa, kun en ehdi sitä hyödyntää. Sarjalipulla ja kahdella vaparilla pääsen kyllä kerran, kahdesti viikossa jumppailemaan, mutta riittääkö se? Olenko taas sohvaan juurtunut laiskamato, kun heinäkuu taittuu elokuuksi?

Harkitsin jo juoksukoulun aloittamista uudestaan, mutta eilisen sighseeing-lenkin jäljiltä kipeytyneet nivelet äänestävät sitä vastaan.

Hyviä neuvoja otetaan vastaan.

ps. Huomionarvoista on myös, että jumppapaikan naapurissa on Hese, enkä ole käynyt siellä kertaakaan koko keväänä. Taikuutta ilmassa.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Keittokirjahaaste 12: Frantsilan yrttitilan kasviskeittokirja

Tuli vieraita Etelä-Suomesta. Ehtoisa karjalaistunut emäntä päätti, että vähintäänkin yhtä fiinimpää leivonnaista pitää olla perustarjottavien rinnalla. Teoriassa hyvä.

Virpi Raipala-Cormier: Frantsilan yrttitilan kasviskeittokirja
WSOY 1998

"Herkullisia, vaivattomia ja edullisia yrtein maustettuja ruokia ja leivonnaisia jokapäiväiseen ruoanlaittoon."



Sain tämän suomalaisen kasviskeittokirjallisuuden klassikon Frantsilan Kehäkukkaan ihastuneelta sedältäni peruskoulun päättymisen kunniaksi kesällä -98. Tänään vasta tajusin kirjan olleen silloin ihan uunituore tapaus. Aika hieno lahja!

Olen aina ihmetellyt kirjan kuvitusta, mutta tänään sekin selvisi kansilehdeltä: "Puupiirrokset Joh Gerardin kirjasta The Herbal or Generall Historie of Plantes (1636)". Ehkä vielä hienompaa!

Niin paljon kuin lahjaa eleenä jo teininä arvostinkin, olen kokenut kirjan aina tosi pelottavaksi. Tapanani onkin ollut sanoa, että tässä kirjassa on muuten hyviä ohjeita, mutta joka ikisessä on joku ainesosa, jota saa Intiasta täydenkuun aikaan. Haahaa, olinpa hauska.

Fakta kuitenkin on, etten vuonna 1998 kyllä oikeasti tunnistanut puoliakaan kirjassa käytetyistä yrteistä. Tai esimerkiksi tiennyt mitä on lehtikaali. Mielikuva oli kuitenkin harvinaisen sitkeä ja nyt olikin pysäyttävä tajuta, että ihan tuttuja juttuja tässä on. 

Nyt kun vähän sopeutuneemmin silmin tutki kirjaa, niin mielenkiintoisia reseptejä on vaikka kuinka. Esimerkiksi...

- Papulevite
- Porkkanavoi eli aurinkovoi
- Kurpitsa-basilikachutney
- Omena-minttuhyytelö
- Väinönputkilevite
- Hapankaalikeitto
- Lehtikaalikeitto
- Bernice Cormierin kasvis-omenakeitto eli Mulligatawny
- Linssimureke
- Hasselpähkinäpihvit
- Gluteenin eli vehnävalkuaisen valmistus & gluteenipaistos
- Lehtikaalikääryleet
- Kehäkukan yrttipullat (makea leivonnainen)
- Taatelileivokset
- Banaani-pähkinäleivokset
- Ruusuinen marjalikööri

Nohevimmat huomasivatkin sanat "gluteenin eli vehnävalkuaisen valmistus". Eli jos oikeasti en olisi pelännyt tätä kirjaa, seitan olisi tullut elämääni huomattavasti aiemmin kuin 2008 ja saattanut pelastaa monen monta hetkeä. Toisaalta olisinko uskaltanut yrittää tehdä mitään niin epäilyttävästi nimettyä silloin? Epäilen.

Mutta koska oli tosiaan tulossa vieraita, päätin leipoa. Ja lahjan antaja kun on Frantsilan lisäksi innoissaan ranskalaisesta kulttuurista, valinta oli helppo.




Ranskalainen hunajakakku
2 dl pehmeää hunajaa
1 1/2 dl voita tai öljyä
2 dl kermaviiliä
3 1/2 dl vehnäjauhoja, osa täysjyväjauhoja
2 tl inkivääriä
1 tl neilikkaa
2 tl pomeranssinkuorta
1 tl soodaa

Sekoita hunaja, rasva ja kermaviili keskenään. Sekoita myös kuivat aineet keskenään ja lisää rasvaseokseen. Sekoita tasainen taikina ja levitä se voideltuun kakkuvuokaan. Kypsessä kakkua 175-asteisessa uunissa 1 1/2 tuntia.

  • Kakku on hyvin säilyvä. Samalla ohjeella saat myös täytekakun pohjan. Vähennä tällöin vehnäjauhojen määrää 3 dl:aan ja käytä vähemmän mausteita.
  • Kokeile myös hunaja-porkkanakakkua. Lisää tällöin 1 1/2 dl porkkanaraastetta ja käytä mausteiden tilalla 1/2 tl muskottikukkaa.

Moni kakku päältä kaunis.



Arvio

Kuten ohjeista voi päätellä, kakku oli ihan idioottihelppo tehdä. Vaikeinta oli saada hunaja, öljy ja kermaviili sekoittumaan edes suurin piirtein nätisti. Unohdin tarkastaa, onko kaapissa neilikkaa. Ei ollut, joten laitoin tilalle kardemummaa ja muskottipähkinää. Maustekombossa ei ollut mitään vikaa, mutta kakku oli ihan överiäitelä, vaikkei tavallaan ollutkaan makea. Kummallinen kokemus. Asiaa ei auttanut, että varotoimenpiteistä huolimatta oudosti toimiva uunini poltti pohjan ihan kivikovaksi, mutta kakun sisus oli osittain vähän liian raaka. Harmittaa.

Nam nam!

Keskustelu:
- Onko se syötävää?
- On.
- Onko se pahaa?
- Ei.
- Onko se hyvää?
- En kommentoi.

Yhdessä mietittiin, että tuorejuustokuorrutus olisi voinut piristää kakkua kummasti. Porkkanavariaatiokin olisi varmaan kokeilemisen arvoinen. Onnistuneena versiona tämäkin olisi voinut hyvinkin olla omaan suuhun sopiva. Toinen vieraista otti nytkin lisää. Mutta loput taitaa valitettavasti mennä suoraan biojätteeseen kulkematta lähtöruudun kautta.

Vaikka kakku ei ollutkaan menestys, niin kyllä tämä kirja vielä käyttöön jää. 



Kiitos, Jaska-setä! Parempi 17 vuotta myöhässä kuin ei milloinkaan.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Elämä on juhla

Tai ainakin viime aikoina on juhlia piisannut. 

En olisi jättänyt sen enempää graduistujaisia, valmistujaisia, synttäreitä kuin euroviisuvalvojaisiakaan pois, mutta kieltämättä mielessä kävi tänään, että olisi lähitulevaisuudessa mukava viettää vapaa sunnuntai niin, että olisi nukkunut kunnon yöunet alle.

No, ehkä ensi viikolla. Jos kaukaa saapuvilta vierailtani maltan.

Muuten olo on yllättävän keveä. Olen valitettavan huono luopumaan materiasta, mutta ylitsepursuavat tavaramäärät ovat aiheuttaneet henkistä ahdistusta jo pitemmän aikaa. Eilen yritin myydä tavaraa siivouspäivän kirpparilla. Harmillisen pieni osa löysi uuden kodin, mutta ne tärkeimmät kuitenkin: lahjaksi saadut mutta vyötäröltä puristavat ihanuusfarkut sekä kaksi vanhaa rakasta bändipaitaa saivat arvoisensa kodin ja Seppo noukki mukaansa vielä Buffy-romaanitkin! Ja vaikka itsekin vähän ostostelin, jäin sentään kympin plussalle, joten ei mennyt päivä ihan hukkaan kuitenkaan.

Siinä nelisen tuntia vanhoja vaatteitani järjestellessä ja katsellessa sain sitä paitsi etäännytettyä itseäni niistä harvinaisen hyvin. Kirjat ja käsilaukut kannoin takaisin kotiin, mutta loput roinat sitten raaskikin antaa tuntemattomille hyötykäyttöön.

Kuvan 60-lukuhenkinen pallomekko etsii vielä uutta omistajaa!

Toisin sanoen sain tänään viimeinkin kannettua kuukausia (vuosia) nurkissa pyörineet "nää voisi vaikka kirpparille viedä"-osaston vaatteet Fidan laatikkoon. Niitä oli viisi kassillista.

Eilen jo kannoin säkillisen kierrätykseen kelpaamatonta roinaa suoraan roskiin. Ja heti on helpompi hengittää.