keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Uusia leluja

Marko osti noin kuukausi sitten itselleen reilulla viidelläkympillä Steam-ohjaimen. Olin vähän ymmälläni, mutta se oli kuulemma tärkeä ostos: tietokonepelejä voi pelata langattomasti sohvalta ja Netflixiäkin käyttää ahteria nostamatta (toki minulla oli jo jälkimmäisen mahdollistavat läppäri ja puhelin, mutta mitäs pienistä).

Vähän erilaiset lelut meillä. Itsehän nimittäin sijoitin viime viikolla 56 euroa höyrypuhdistimeen. 

Puhdistin pääsi tänään aamulla testiin, kun iloisesti hihitellen yritin puhdistella sillä hellan ja kylpyammeen pinttyneimpiä kohtia. Lopputulema: ihan pätevä peli perussiivoukseen, mutta vaikeimpiin kohtiin täytynee keksiä jotain järeämpää avuksi.

Luonnollisesti kumpikin hankinta on ollut toisen mielestä ostaessa turhake.

Toisaalta pelailin King's Questiä tässä joku päivä mukavasti sohvaan hautautuneena, enkä meinannut malttaa nousta edes syömään. Vastavuoroisesti Marko tutki tänään innoissaan puhdistimen laatikkoa selvittääkseen, mitä suuttimia sen mukana tuli.

Ah, materialismi. Varmasti tämänkin 110 euroa olisi voinut käyttää paremmin, mutta edellä mainittujen todisteiden valossa väittäisin, ettei hankinnat loppupeleissä siitä huonoimmastakaan päästä ole.

torstai 19. toukokuuta 2016

Kenkäkauppoja

Haluaisin olla sellainen ihminen, jolta löytyy sopivan tyylikkäät, hauskat tai erikoiset kengät tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Ongelma 1: En kestä kaapeista pursuilevaa roinaa.
Ongelma 2: Inhoan kenkien ostamista.

Jälkimmäinen ongelma taitaa olla se ratkaisevampi. 

Inhottavaa kenkäostostelusta tekee jo se, että minulla on ärsyttävän tavallinen kengänkoko, 40/41, joten kivoimmat mallit ovat yleensä jo ehtineet mennä ennen kuin havahdun kenkätarpeisiin.

Lisäksi minulla on vaikeat jalat. Lapsesta asti olen tiedostanut vaivaisenluun riskin ja vasemmasta jalasta sellainen jo löytyy. Holvikaari on molemmista jaloista laskeutunut jo pykälän, ellei parikin.

Kuuden vuoden takainen molempien nilkkojen niveltulehdus sekä nuorempana vaivanneet - ja edelleen aika ajoin oirehtivat - toistuvat akillesjänteen ja kantakalvojen tulehdukset myös asettavat omat vaatimuksensa.

Esteettisen ja fyysisen ongelman välimaastosta löytyvät vielä nilkat, jotka ovat minulla sattumoisin varsin sievät ja sirot. Eli niiden kanssa melkein mikä tahansa nelikymppinenkin kenkä näyttää helposti pellejalkineelta. Argh.

Luonnollisesti jos löydän jalalleni todella hyvän ja silmää miellyttävän mallin, se yleensä poistetaan tuotannosta viimeistään seuraavana vuonna (Ristomatti Ratia -tennarit, never forget!). Tai sitten jalan muoto elää juuri sen verran, että edellisenä talvena hyvin palvelleet luottokengät aiheuttavat seuraavana infernaalisia nivelkipuja (El Naturalistat, never forget). Toisaalta niitä ei kannata laittaa mäkeenkään, koska seuraavana vuonna ne voivat taas olla aivan passelit (El Naturalistat nämäkin).

"Jee."

Rakastin Ratia-tennareita niin paljon, että halusin ne kuvana postaukseen.
En näemmä juurikaan kuvaa kenkiä. Kuvassa juuri ja juuri tunnistettavat
Ratiat Suomenlinnassa kesällä 2008. Omistin samat kengät myös oranssina.

Yleensä siis ratkaisen tilanteen vähemmän viisaasti niin, että ostan uudet kengät vasta ehdottoman pakon edessä, kärsin kunnes ne muotoutuvat jalkoihini sopiviksi ja käytän niitä niin kauan, kuin ne suinkin pysyvät edes suurin piirtein kasassa.

Tänä keväänä olikin vastassa se hetki, että kaikki kesäkenkäni - mystisesti neljä vuotta vanhoja Tokmanni-sandaaleita lukuun ottamatta! - olivat ihan luokattoman huonossa kunnossa. Pakko oli nöyrtyä kaupoille.

Ensimmäinen ja tärkein etappi: tennarit tai vastaavat. Ei ihan lenkkarit, mutta mahdollisimman hyvät kävellä. Kiersin, kokeilin, tuskastuin. Vierastin ensin Riekerin memory foam -kenkien lenkkarimaista ulkonäköä, mutta ne ovat taivas jaloille ja olen päättänyt, että ne menevät mekonkin kanssa. Maksoivat alessa viisikymppiä.

Seuraava etappi: ballerinat, arkeen ja vähän siistimpäänkin kontekstiin. Ballerinoja on kaikkialla, mutta harvoin niitä voi kengiksi kutsua. Näistä muotoutuikin projektin suurin murhe. Mitään ihan rimpulaa ei jaloilleni voi enää ostaa ja kunnon kengistä oli jo ennen vappua koot loppu (ks. tekstin alku). Pitkän etsimisen ja turhien Zalando-seikkailujen jälkeen lopulta löysin tyydyttävän parin Anttilasta. Maksoivat neljäkymppiä. Toistaiseksi voin käyttää niitä vain parina päivänä putkeen, sillä remmi painaa vielä liikaa.

Kolmas etappi: korkkarit, hyvät seisoa ja kävellä, mutta sopivat myös juhlavampaan kontekstiin. Ballerinoja ostaessani löysin itse asiassa Anttilasta elämäni korkkarit, mutta Riekerin viime vuoden mallista ei ollut enää kokoa (ahem). Kävin voivottelemassa ongelmaani Joen kengässä, jossa sanottiin suoraan, ettei vanhasta mallista tällä koolla kannata edes haaveilla - mutta mites olisi tämä melkein samanlainen, mutta huomattavasti halvempi Mode Erikan kenkä? Mukaan lähti. Hinta 39 euroa.




Mitä ihmettä? En ole vielä täysin vararikossa, nyt on kenkä joka (arki)tilanteeseen ja kahdet niistä ovat vieläpä törkeän hyvät jalassa. Riekerit ovat toistaiseksi suosikkini, mutta korkkarit ehdottomasti paras löytö. Jaksoin niissä viime perjantaina aamukahdeksasta puoli neljään, ja vielä olisi mennyt toinen mokoma. Toivottavasti ballerinatkin päätyvät vielä luottokengiksi, kunhan maltan kärsiä sen verran, että ajan ne kunnolla sisään.




Väri-ilottelusta ei näissä ostoksissa voi puhua, mutta se olisikin ehkä ollut liikaa vaadittu. Pinkit luottotennarit ovat sitä paitsi vielä melkein käyttökunnossa, jos huomioväriä kaipaa.

Ja nyt voikin alkaa psyykata itseään syksyä varten. El Naturalistan kävelykengät vetelevät jo viimeisiään.

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

J'ai cherché

Vähemmän yllättäen viime aikoina minua on puhutellut lähinnä unenomainen, surumielinen musiikki. Olen muun muassa kaivanut M. Heavenlyn vuosien tauon jälkeen hyllystä ja Ed Sheeranin Bloodstream on soinut repeatilla viimeiset pari viikkoa.

Siitä huolimatta - vai ehkä juuri siksi? - Ranskan aurinkoinen euroviisu pyyhkäisi mukanaan kuin lempeän kesäinen tuulenpuuska. Voi valloittavasti hymyilevä hammaslääkäri Amir Haddad, minkä teit.




Oli siellä toki muitakin suosikkeja, Georgian mahtava Midnight Gold etunenässä. Mutta Amir on se, jota popitin pitkin sunnuntain työpäivää, että sain yliväsyneenä klikkailtua palikoita InDesignissa paikoilleen.

Edes englanninkielinen kertsi muutoin oivallisen ranskaksi lauletun rallin keskellä ei haittaa. Tämä on kesäbiisini 2016.

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Huhtikuun luetut

Diane Setterfield: Bellman & Black
Ihastuin Setterfieldin Kolmanteentoista kertomukseen niin kovin, että kävin varta vasten ostamassa tämän Lontoon-lomalla alkuvuodesta. 10-vuotias Will Bellman onnistuu vastoin kaikkien odotuksia tappamaan ritsalla variksen. Näennäisen sattumanvarainen tapaus määrittää koko Willin elämän suunnan. Bellman & Black on yhdistelmä aikuisten faabelia, kummitustarinaa, fantasiaa ja niiden alla vähän psykologista trilleriäkin. Edellisessä romaanissa valloittanut unenomainen, historiallisesta aikakaudesta riippumaton kerronta oli tässäkin läsnä, mutta jostain syystä en päässyt tarinaan samalla tavalla sisälle. En usko sen kuitenkaan olevan kirjan vika, aika lukemiseen vain taisi olla väärä. Toivottavasti se sattuu hyllystä käteeni joskus parempana hetkenä.

Steve Martin: Tavaratalon tyttö
Hajuvesiosastolla työskentelvä, köyhä nuori nainen ajautuu suhteeseen rikkaan, vanhemman miehen kanssa. Tarinaa kerrotaan vuorotellen molempien näkökulmista, joka ajaa harmilliseen pattitilanteeseen: lukija on kartalla tilanteen mahdottomuudesta, mutta hahmot vain porskuttavat keskenään suossa. Martinia on ylistetty humaanista ja tarkkaavaisesta ihmiskuvasta, mutta minuun teksti ei erityisemmin purrut. Siitä huolimatta valitsin tilanteeseen nähden hyvin: en yleensä pysty lukemaan bussissa, mutta lyhyet luvut ja kevyt kerronta mahdollistivat matkalukemisen. Alle 200-sivuisena toimii myös sadepäivänä yhdeltä istumalta.

Charlaine Harris: Pedon veri
Kaipasin eskapismia, Sookie Stackhouse riensi apuun. Hyvin toimi ja ahmaisin kirjan parissa päivässä. Herää kuitenkin kysymys: olen spoilaantunut kirjasarjan loppuratkaisusta ja sitä pedataan jo hyvää vauhtia. Miten ihmeessä näitä voi olla vielä neljä jäljellä?

Loel Zwecker: Uusi maailmanhistoria
Tiedän historiasta valitettavan vähän. Koulussa opetus oli tietysti länsimaihin keskittynyttä ja siitäkin on unohtunut ihan liikaa. Pääsiäisenä kyselin vinkkejä tiiviistä historiaopuksesta, jolla voisi edes alustavasti tilkitä pahimpia aukkoja ja ystäväni antoi lainaksi tämän. Mahtava kirja! 300 sivussa käydään läpi tärkeimmät vaiheet esihistoriasta 2010-luvulle ja yllättävän paljon asiaa on saatu mahtumaan mukaan, vaikka luvut ovat keskimäärin 20 sivun mittaisia ja kattavat isoja kokonaisuuksia.

Ihan tosi.

Itse asiassa minusta saksankielisen alkuteoksen nimi ("Tähän asti tapahtunutta") on kuvaavampi kuin turhan raskas suomennos. Teksti on helppoa lukea, mutta lukijaa ei myöskään aliarvioida. Painotus on tässäkin pitkälti Euroopassa ja Yhdysvalloissa, mutta myös Aasiaa, Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa käsitellään jonkin verran. Uuden maailmanhistorian jälkeenkään en voi väittää tietäväni historiasta merkittävän paljon, mutta ainakin on olemassa jotain, minkä pohjalta jatkaa. Lämmin suositus muillekin perusteosta kaipaaville!

perjantai 6. toukokuuta 2016

Siivoil, siivoil

Perussiivous on rutiinihommaa, josta en ole moksiskaan, mutta rutiinin ulkopuolella kaipaan kyllä kunnon patistelua.

Kotityöt, joiden aloittamista välttelen viimeiseen asti, mutta ovat joka kerta oikeasti ihan leppoisaa puuhaa top 3:
1) Ikkunoiden pesu
2) Silittäminen
3) Kuiva-ainekaapin siivous
Vietin helatorstaina pitkälti kohtien 1 ja 2 kanssa ja oli itse asiassa ihan todella mukava päivä. Kun nyt vielä löytäisi kipinän tehdä ne loppuun - ja suorittaa myös kohdan 3, niin olisi omakin olo paljon leppoisampi.

Toisaalta sitten odottavat ne hommat, joita välttelen viimeiseen asti ja jotka eivät ole vielä koskaan osoittautuneet leppoisaksi puuhaksi. Tasapuolisuuden nimissä inhokit top 3:
1) Hellan pinttyneiden kohtien kuuraus
2) Kylppärin seinien pesu
3) Hajulukon puhdistus
Yngggh.

Ylimääräistä siivousmotivaatiota saa kanavoida suuntaani.