Tykkään kovasti liikunnasta ja etenkin sen jälkeisestä olotilasta. Ryhmäliikunta on minulle se toimivin ratkaisu, koska tarvitsen jonkun tsemppaamaan ja kertomaan, mitä pitää tehdä. Porukassa tehdessä en myöskään kehtaa liiemmin hiimailla ennen kuin oikeasti on kunnon puolesta pakko.
Ostinkin tammikuussa uuden ryhmäliikuntapaikan kausikortin. Kirpaisi ihan pirusti sitä maksaessa: en ole ikinä laittanut yhteen harrastukseen kerralla niin isoa rahasummaa.
Laskeskelin kuitenkin alkuvuodesta, että jos käyn tammi-toukokuussa keskimäärin kahdesti viikossa tunnilla, kausikorttiin panostaminen kannattaa. Tuolla tahdilla kevään aikana kertyisi yhteensä 40 jumppakertaa. Itse asiassa jo 34 kerran myötä siirryin voiton puolelle kymmenen kerran sarjalippuun verrattuna.
Ja niinhän siinä kävi, että tänään sunnuntaina oli kausikortin viimeinen voimassaolopäivä ja 42. jumppakerta, vaikka välissä on ollut flunssailusta ja milloin minkäkin ärtyneen raajan lepuuttelusta johtuvia taukoja.
Tietysti olisi voinut ottaa kortista kaiken riemun irti ja käydä enemmänkin, mutta olen ihan tyytyväinen tähänkin - etenkin kun olen liikkunut myös Kuntokikan ulkopuolella. Ulkoisessa olemuksessani kevään aktiivisuus ei juurikaan näy, mutta ainakin hankittu peruskunto on pysynyt yllä. Olen myös kehittänyt ensimmäistä kertaa elämässäni esimerksiksi ihan näkyvät pakaralihakset, koska kaikki ohjaajat tuntuvat rakastavan kyykkäystä. Eli ei valittamista.
Myös vierastus ja paikoin jopa suoranainen kammo joitain lajeja kohtaan on hälvennyt. Olen edelleen enemmän tanssillisen liikunnan ihminen, mutta tänäänkin viimeisenä kävin veivaamassa voimatankoa muokkauksessa. Jos joku olisi joskus sanonut, että käytän joskus täysin vapaaehtoisesti (ja säännöllisesti) sunnuntai-iltojani lihaskuntojumpassa, jossa kaiken kukkuraksi käytetään välineitä, olisin nauranut poloisen suohon. Mutta näin kävi. Olen silti huojentunut, että tangon ja steppilaudan yhdistelmä tuli koettua vain yhden kerran.
Nyt kuitenkin jännittää, mitä löytyneelle ahterilleni, muille lihaksilleni ja jaksamiselleni tapahtuu kesän aikana. Kesäkorttia ei kannata ostaa, kun en ehdi sitä hyödyntää. Sarjalipulla ja kahdella vaparilla pääsen kyllä kerran, kahdesti viikossa jumppailemaan, mutta riittääkö se? Olenko taas sohvaan juurtunut laiskamato, kun heinäkuu taittuu elokuuksi?
Harkitsin jo juoksukoulun aloittamista uudestaan, mutta eilisen sighseeing-lenkin jäljiltä kipeytyneet nivelet äänestävät sitä vastaan.
Hyviä neuvoja otetaan vastaan.
ps. Huomionarvoista on myös, että jumppapaikan naapurissa on Hese, enkä ole käynyt siellä kertaakaan koko keväänä. Taikuutta ilmassa.
