Tampereen aurinko

Palataanpa vielä hetkeksi Pirkanmaalle, koska monin tavoin mieleni on vielä siellä.

Kavereitahan olisi ollut Tampere täynnä, mutta hääpari oli varannut majoituskiintiön Lapland Hotelista (Yliopistonkatu 44) ja päätettiin päästää kaikki osapuolet helpolla menemällä sinne. Taidettiinkin olla ainoat vieraat, jotka majoituskiintiötä hyödynsi, muut pitkämatkalaiset päätyivät kuka mistäkin syystä muihin hotelleihin.

Mutta ei se mitään. Oli nimittäin heittämällä hienoin hotelli, jossa kumpikaan on toistaiseksi yöpynyt - mukaan lukien ihana Rivoli Jardin viime talvena Helsingissä! Ei valittamista aamiaisessa, varustetasossa, palvelussa tai sijainnissa eli lämmin suositus, jos joskus kaipaa vähän fiinimpää paikkaa Tampereen ydinkeskustassa.

Kuvan kaikki lautaset ovat minun.

Tosin mainittava on, että ihan uuden rakkauden tai muuten vieraamman ihmisen kanssa ei välttämättä kannata huonetta tarkastamatta jakaa. Kylppärissä oli liukuovi, jonka ei mennyt ihan kokonaan kiinni vaan jätti noin sentin katselukaistaleen suoraan huoneeseen. Ikiparinkin näkökulmasta ratkaisu oli outo, mutta oltiin hotellilla loppupeleissä niin vähän, ettei asia suuremmin haitannut. Tai siis minä kun olen kainomieli, niin häiritsi enemmän. Marko hädin tuskin huomasi koo asiaa.

Fiilistelykuva hääpaikan koristeista.

Sunnuntaina lähdettiin vasta illasta pois ja onneksi iltapäivään osui kaunis, aurinkoinen ilma. Pella's-kahvittelun päätteeksi vietettiinkin siis Vilman kanssa aikaa leppoisalla kävelyllä Tampellan alueella. Niin ihana paikka! Vanhat punatiilirakennukset ovat tunnetusti minulle harvinaisen rakkaita, mutta miten ihmeessä en ole ikinä ennen käynyt Tallipihalla? Nyt olen, eikä jäänyt viimeiseksi kerraksi.

Muutenkin tuli vähän sellainen olo, että voisi taas järjestää Tampereen suuntaan vähän useammin.

Vaikka matkat olivat raskaat (lähtö aamuvarhaisella lauantaina, paluu myrskyn aiheuttamien ratavaurioiden takia myöhään sunnuntai-iltana bussissa) ainoa oikea nurina liittyy ruokailuun ja omaan vointiin.

Joen yön bakkanaalit, Hese, hääruokailu ja hotelliaamiainen kolmeen vuorokauteen oli nimittäin vähän turhan tuhti setti mahaparalleni. En edes älyttömästi juhlissa santsaillut, mutta silti kaikki se ruoka teki kyllä tehtävänsä ja vielä eilen illallakin oli kammottava paha olo. Nyt jo helpottaa, mutta vieläkään ei oikeastaan tee mieli laittaa mahaan yhtään mitään.

Voisinpa rehellisesti sanoa ottavani tästä opiksi.

Juhlamekko

Naisena sitä helposti ajautuu juhlavaatelimboon: hankkii uuden kivan vaatteen juhliin, vapauttaa sen muuhun käyttöön juhlien jälkeen ja joutuu taas ostamaan uuden vaatteen seuraaviin juhliin.

Taitaa olla aika tavallinen kuvio.

Piristäviä poikkeuksiakin löytyy. Niin kauan kuin muistan, Annikki-tädilläni on ollut juhla-asuna turkoosi pellavapuku. Se on nähnyt monet juhlat vuosien varrella, koska tädin päällä on melkeinpä aina sama asu. Toisaalta pellavapukua ei käytetä koskaan muuten, joten juhlavuus ja juhlantuntu säilyy, vaikkei se suoraan kaupan rekiltä olekaan.

Markon kaverilla oli häät viikonloppuna ja vaateinventaariota tehdessä tajusin, että kaappi oli täynnä arkikäyttöön vapautettuja entisiä juhlamekkoja. Alkoi ärsyttää. Päätin ottaa askeleen kohti Annikin vaatefilosofiaa ja investoida vaatteeseen, jota käytetään tästä eteenpäin vain ja ainoastaan juhlissa.

Kiersin kauppoja, mutta valitsin lopulta Miss Windy Shopin, jonka mekoista olen haaveillut jo pitkän tovin. Kuoseja ja malleja ees taas klikkailtuani ostoskoriin päätyi  Teal Green Butterfly Tea -mekko. Hyvä valinta! Itse asiassa niin hyvä, että samaa mekkoa oli katsellut sekä kaaso että morsian, mutta onneksi molemmat olivat universumin johdatuksesta päätyneet eri kuosiin. Huh. Toisaalta mietittiin, että voiko sitä ihmistä syyttää siitä, että on hyvä maku. Olisin silti ehkä kuollut häpeästä.

Uusi kolttu ja Markon perintöpuku. Ei parhaat ilmeet,
mutta muissa kuvissa myrskytuuli heitti tukan silmille.

Hintaa mekolle tuli tylliunelman kanssa 138 euroa. En kovinkaan usein osta yli satasen vaatteita, joten tämä saa kyllä tosiaankin luvan kulkea useamman juhlakeikan mukana.

Toisaalta seuraavat tiedossa olevat juhlat ovat tietty häät samassa kaveriporukassa. Koska en ole vielä päässyt Annikin tasolle juhlavaatefilosofiassa, en välttämättä kärsi mennä samassa koltussa sinnekin. Mutta uutta en osta. Pakko tuolta pursuavasta kaapista on jotain löytyä.

ps. Uudesta juhlavaatteesta huolimatta: jos jossain kirpparilla tulee vastaan Marimekon Samovaari-kotelomekko missä tahansa värissä kokoa 42 tai 44, olen ehdottoman kiinnostunut!

Säilöntämania #2: pakastimen uumenissa

Työkaverin lupaamat maiteroiset tulivatkin jo eilen, joten pakastimen uudelleen järjestäminen oli väistämätön tosiasia. Samalla tuli tehtyä inventaario.

Ensi talvena meillä ilmeisesti syödään sienisalaattia ja vispipuuroa.

Mansikka, 14 pussia

Mustikka, 12 pussia

Punaherukka, 6 pussia
Karviainen, 6 pussia
Vadelma, 5 pussia

Raparperi, 5 pussia

Kirsikka, 4 pussia

Paseerattu punaherukka, 2 pussia
Puolukka, 2 pussia

Puolukkasurvos, 1 pussi
Omenasose, 1 pussi

Kanttarelli, 4 pussia
Tatti, 2 pussia
Korvasieni, 1 pussi
Haaparousku, suolattu, 3 pussia
Haaparousku, suolaamaton, 4 pussia

Mungpapu, 1 pussi
Pinaattia, 1 pussi
Pala pekonia
2 kuhaa

Linssi-punajuuripata, 1 rasia
Pyttipannu
Ranskalaisia
Yrttivoipatonki

Aino-jäätelön jämät
Vadelma-Magnum
Taatelikakkua
2 pullaa
2 croissantia

Mutta ilmankos tuntuu, ettei tilaa enää ole, kun meillä tosiaan on ihan tavallinen jääkaappi-pakastin. Aika tehokkaasti olen tilan käyttänyt ja pussit pakannut. Mustikkaa ja kirsikkaa on vähemmän kuin yleensä, mutta herukoita, karviaisia ja sieniä sitten taas huomattavasti tavallista enemmän.

Ikivanhat viherherukat vapautin jo tehtävistään kokonaan. Puolukat, omppusose ja korvasienet ovat myös vanhempia, ne pitäisi käyttää pois hetimiten. Ja ehkä syödä nuo viimeisen ryhmän herkut kokonaan pois - ihan vaan tilan vuoksi. Omena-, puolukka-, kurpitsa- ja suppissesonki kun on vielä edessä. Apua.

Onneksi tulevat sesonkituotteet odottavat vielä. Alkoi eilen huumori loppua siinä keittämisen, puristelun, pilkkomisen ja pussittamisen keskellä. Ensi viikolla en säilö mitään.

Säilöntämania

Jaha. Marjahulluus on laajentunut yleiseksi säilöntämaniaksi.

Viime viikolla pysyin ihan aisoissa: varovaisesti kuivasin litran verran mustatorvisieniä ja paistoin vielä yhden pussin kanttarellia pakkaseen. Vähän saatoin googlettaa hyytelöiden ja marmeladien ohjeita.

Ilmeisesti tämä on kuitenkin tarttuvaa laatua. Eilen Marko palasi Savosta mukanaan kymmenen litraa punaherukkaa, jota sitten pakastettiin, hillottiin, paseerattiin ja kuivattiin sunnuntai-illan ratoksi. Litra lahjoitettiin pois.

Onpahan viimeinkin hyötykasvikuivurille ihan oikeaa käyttöä. Estelyistäni huolimatta äiti päätti nimittäin kantaa kuivurin luokseni joitain vuosia sitten, enkä ole aiemmin saanut aikaiseksi kuivata kuin muutamia hassuja yrttejä. Nyt sitten hurisee keittiössä yötä päivää.

Tänään torin poikki kävellessä matkaan tarttui melkein vahingossa jättimäinen pussillinen herkkutatteja. Valtaosa oli valitettavan huonoja, mutta muutaman pussillisen sain sentään paistettua varastoon.

Sen verran meni kuitenkin hermot matoisia sieniä syynätessä, että vähän lannistuin. Jospa tämä vielä tästä. Ja jos muu ei auta, piilotan kuivurin takaisin yläkaappiin. Sen esiin kaivaminen on sen verran iso vaiva, etten ihan kevein perustein sitä sieltä jaksa ottaa. Eikä pakastimeenkaan enää oikeasti mahdu.

Mutta työkaveri kyllä lupasi rouskuja ensi viikoksi. Send help.

Kihartimen kuolema

Torstaikeskustelu 1

Hanna: Ja kampaaja ehdotti föönipohjaa, mutta ei mulla oo ees fööniä, kun se hajosi varmaan neljä vuotta sitten, enkä oo saanut ostettua uutta, tarviin sitä niin harvoin.

Kassu: Voi ei! Laskin sen varaan, että sulla on!

Hanna: Käytiin tää keskustelu myös viimeksi, kun kävit täällä...

Kassu: Äh, voi hitto.

Hanna: Mutta on mulla ilmakiharrin!

Kassu: Se riittää!

[vartti myöhemmin]

Hanna: Ilmakiharrin hajosi.

Kassu: Eiiiiiii!

Hanna: Taidetaan joutua kaupoille.

Torstaikeskustelu 2

Myyjä 1: Se ois sit 45,85.

Hanna: Hei ton tupeerausharjan piti tulla Remington-tuotteen kanssa kaupan päälle, hyllyssä luki niin. Mutta nyt se onkin ottanut hinnan.

Myyjä 1: No ei kassa näemmä anna alennusta.

Hanna: No hyllyssä luki "Remington-tuotteen ostajalle tupeerausharja kaupan päälle".

Myyjä 1: Tää on Remington.

Hanna: Niin.

Myyjä 1: Mutta tää ei anna alennusta.

Hanna: Niin.

Myyjä 1: Mun pitää soittaa.

[viisi minuuttia myöhemmin]

Myyjä 2: Toi on väärä tuote. Se tarjous koskee vaan tätä suoristusrautaa.

Hanna: En sitten ota tätä harjaa. Sääli, kun se vaikutti ostopäätökseen. Kun siinä lapussa tosiaan luki "Remington-tuotteen", niin tietysti aateltiin, että kaikki Remington-tuotteet.

Myyjä 2: Nää oli siinä vieressä, olisi sun siitä pitänyt tajuta.

Hanna: Siitä ihan vierestä mä tän kihartimenkin otin.

Myyjä 2: Se ei ole tarjoustuote, harja tulee vain tämän kanssa.

Hanna: Juu selvä. Mutta voitteko pliis korjata sen lapun sieltä.

Myyjä 2: Hmph!

Mikä tuuri ja käsittämätön ajoitus! Uskollinen ilmakihartimeni on kestänyt matkassani yli kymmenen vuotta ilman mitään ongelmia. Nyt se sitten päätti eläköityä kertaheitolla.

Kassu-serkku ja minä ollaan siitä huono parivaljakko, että lietsotaan toistemme kuluttajaraivoa. Markoa siis lähinnä nauratti, kun selitettiin tuohtuneena tilannetta myöhemmin illalla kotona. Mutta ärsyttää silti.

Näin asiakaspalvelussa ikuisuuksia työskennelleen näkökulmasta tässä olisi vähintään pitänyt pahoitella epäselvää merkintää, parhaimillaan antaa se harjakin kaupanpäällisiksi ja sitten suunnata pika pikaa laittamaan tilalle uudet laput. Ei minua ilman harjaa jääminen kiukuta, mutta tökeröys ja mulkoilu kyllä korpeaa näin parin päivän päästäkin. Saatan kirjoittaa asiakaspalautetta, kunhan jaksan. Ja joka tapauksessa jätän erinnäisen pienelekrtoniikan ostamisen keskustan Cittarista vastaisuudessa väliin.

Vaan oli tässä CM:n valikoiman Remingtonin valinnassa oikeasti hyvälkin puoli. Vuosien föönittömyyden jälkeen nyt on joka tapauksessa toimiva ilmakiharrin kahdella kihartavalla vaihtopäällä ja kevyellä föönillä. Tarvitsin sitä huomattavasti enemmän kuin tupeerausharjaa.