Kävin eilen työhaastattelussa, joka meni aika hyvin. Mahdollisesta työpaikasta kuulee tänään joko puhelimitse (jos hyvin käy) tai sähköpostitse (jos ei), voi siis vaan kuvitella, pysynkö täällä yhtään aloillani. Kello on kirjoittaessa melkein puoli yksitoista aamulla, miksei mitään ole vielä kuulunut?!!
Pääasia kuitenkin, että jotain väylää viesti tänään kulkee. Se on ystävällistä toimintaa. Lisäksi kypsä minä ajattelee, että oli tosi kiva päästä haastatteluun. Harvemmin olen edes siihen vaiheeseen päässyt, viimeksi alkuvuodesta, ja tämä olikin sitten toinen melkein viikon sisään. Lisäksi kuulin, että hakemuksia tuli 30-40, haastatteluun otettiin 7. Eli koitan nyt keskittyä ajattelemaan tätä jonkinlaisena voittona joka tapauksessa.
Keskittymiskyky oli kuitenkin asian takia vähän kateissa jo eilen illalla. Siivosin ruokakaapit ja kylppärin. Illalla koitin keskittyä Vinhan nettisivuihin ja sitten Hotakaisen Juoksuhaudantiehen. Ei onnistunut.
Toisin sanoen päädyin taas katsomaan True Bloodia, tuota jatkuvaa angstaukseni aihetta. Miksi se on niin koukuttava, vaikka minusta se on oikeasti vähän tosi kökkö? Katson sarjaa huolimatta siitä, että se ärsyttää minut siihen pisteeseen, että sen kehnouksista on valitettava jatkuvasti. Käy uuvuttavaksi minullekin tämä kaikki valittaminen, saati kuuntelijoille. Hitto vie.
Olen aina tykännyt vampyyreista, mutta eikös ilmiö ole tässä viimeisen 5-10 vuoden imetty ihan kuiviin? (No pun intended. Paitsi vähän.) Suututtaa, että oikeasti mielenkiintoisesta perinteestä on kehittynyt jotain billcomptoneita. Mitä enemmän paljaita takamuksia, tissejä ja ruudulla näkyvää seksiä, sen intensiivisempi jakso on olevinaan. Suomalaisen elokuvan parissa kasvaneelle tämä ei ole kovin eksoottista eikä se palvele juonta mitenkään.
Jos positiivista halutaan tästä etsiä, niin ehkäpä sitten kaikki se paljas pinta pyrkii muuttamaan jotain amerikkalaisessa ajattelussa. Epäilen.
Ja kaikesta valittamisesta ja väninästä huolimatta katson sarjaa kiltisti, koska joku käsikirjoittaja on sentään onnistunut piilottamaan jotain mielenkiintoista juonentynkää edes yhteen mielekkääseen hahmoon kerrallaan. Kun ensin meinasin luovuttaa sarjan suhteen, Ericille alettiin rakentaa persoonaa ja taustaa. Kun Eric meni latteammaksi, alettiin Samille tehdä samaa. Koska minusta Sam on söpö (sarjan kontekstissa ainakin), katson jo kolmatta kautta. Surullista. Etenkin siksi, että tiedän juuri tuon kuvion olevan käsikirjoituksen pointti. Olen television ja kökkökulttuurin uhri.
Pitäisi ehkä oikeasti vaihtaa sarjaa (tai ainakin laajentaa, koska kaikesta huolimatta haluan nähdä, miten tuo etenee). How I Met Your Mother on listassa, draamaehdotuksia otetaan vastaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti