Haimme tänään brunssille bulgarian jugurttia ja muroja. Njams.
Puoliksi aidolla uteliaisuudella, puoliksi kauhulla sitten taas seurasin, kuinka Marko lappoi jugurttiin mukaan ensin parin lusikallisen edestä hunajaa ja sitten niin paljon intiaanisokeria, että jugurtti muuttui melkein siirapin väliseksi. Sitten kuulemma meni alas. Pakko oli maistaa ja hyi nyt helvetti, mitä kamaluutta. Itse kun laitoin murojen päälle pienen lorauksen hunajaa lähinnä esteettisistä syistä. Annoksen päätteeksi join innoissani lasillisen greippimehua, koska se on suosikkini. Sama mehu sai Markon irvistelemään ihan samassa mittakaavassa kuin siirappijugurtti minut.
Ollaan tässä hyvä tovi jo tunnettu ja aika monet jugurttihetketkin vietetty, mutta nämä sokeriasiat ei vaan lakkaa hämmentämästä.
Keittiöpsykologi on jäljittänyt syyn lapsuuteen: Marko on kasvanut Valion maustettujen jugurttihirmujen parissa. Minä en ole ikinä oikein ollut niiden ystävä. Sen sijaan muistan tenavana ihan innoissani syöneeni kyllä viiliä (en rupea tekopyhäksi, kyllä siihen kanelia ja sokeria meni ihan reippaalla kädellä). Mummilla ja vaarilla käydessä syötiin juurikin tuota bulgarian jugurttia, joka oli mielestäni outoa, mutta sain sen aina jollain ilveellä menemään alas. En tiedä, johtuuko tämä nyt taas vanhempieni nerokkuudesta vai enkö vain silloinkaan oikein tykännyt sokerilitkuista vai mistä on kyse. Mutta yhden asian olen havaintojeni perusteella päättänyt.
Jos saan ikinä lapsia, niille ei sokerilitkuja syötetä. Maustamattomasta saa monenlaista vaikka hillolla, marjoilla tai hedelmillä. Kaiken tämän ravintotietoisuuden keskellä pitää kai ihan reiluuden ja rehellisyyden nimissä mainita, että syödyt murot olivat minun lapsuuteni herkkua. Riisimurot, nuo ravintorikkain aamiaistuote tietämyksessäni.
---
Solidaarisuuskalenterin tämän viikon sitaatti on muuten pyörinyt mielessä aika paljon viime aikoina ja vaikka se ei sokeri-ihmettelyyni ihan suoraan liitykään, laitan sen tähän. Lähde on alunperin Yhteishyvä 6/2009:
Mummo osasi eettisen kuluttamisen periaatteet luonnostaan. Hän osti laatua, kun jotakin tarvitsi. Hän käytti ruokatarpeet viimeiseen pisaraan, ja tähteistäkin syntyi aina uutta ja maittavaa. Mummo tiesi, että hitaammin, lähempää, vähemmän ja kauniimmin syntyy parempaa. Nykykuluttaja tarvitsee asiantuntijoita kertomaan saman viisauden.
Koska menimme rikki?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti