Facebookissa pyörii 30-day song challenge, johon haluaisin osallistua. Tunnen kuitenkin itseni ja tiedän, että kiva muuttuisi pian pakkopullaksi, jonka tunnollisesti mutta täysin ilottomasti suoritan loppuun. Koska opintojakson lukumateriaali alkoi jostain syystä näyttää silmissäni äsken rumalta möröltä, päätin keittää kupposen suosikki Earl Greytäni (Russian) ja täyttää listan yhdeltä istumalta tänne.
Aika mahdotonta valita yhtä oikein mihinkään kohtaan, mutta etenen nyt sen mukaan, mikä tulee ensimmäisenä mieleen. Luvassa siis täysin subjektiivisia musiikkikokemuksia.
(Huomio tulevaisuudesta: kauhean vaikeita kysymyksiä, tähän upposi lopulta kaksi tuntia.)
01 - your favorite song
Cat Stevens: Wild World. Hyvä biisi ei vanhene ikinä.
02 - your least favorite song
Mohombi: Bumpy Ride. Tällä hetkellä. Onneksi pian tämä on todennäköisesti painunut unholaan ja voin inhota ihan muita biisejä.
03 - a song that makes you happy
The Ark: Hey Modern Days. Saa väistämättä hymyn huulille ja pyllyn sheikkaamaan ja jalatkin vievät kuin Liza Minellillä ikään.
04 - a song that makes you sad
Foo Fighters: Tired of You. Iiihana biisi, joka ei aiheuta niinkään vahvaa surua kuin sellaista epämääräistä melankolista kaihoa.
05 - a song that reminds you of someone
Madonna: Frozen. Monia ihmisiä, tapahtumia, aisioita, biisejä. En halunnut jakaa nyyhkytarinaa enkä siirappia, joten valitsen Madonnaa. Riia 1998 Työviksen disko never forget.
06 - a song that reminds you of somewhere
Paolo Nutini: Last Request. Jossain soi Last Request ja yhtäkkiä olen Park Streetillä, Bristolissa. Noora on siellä kanssani.
07 - a song that reminds you of a certain event
VHB: Kiss a Wish. Tämän kanssa siirrytään liitotunnelmiin Joensuun Bepoppiin lokakuun alussa 2006.
08 - a song that you know all the words to
Placebo (& David Bowie): Without You I'm Nothing. Opin biisien sanat ihan älyttömän helposti, joten tähän olisi voinut laittaa melkein mitä tahansa. Valitsin tämän, koska harkitsin sitä vastaukseksi myös kohtiin 1, 4 ja 22.
09 - a song that you can dance to
Lily Allen: Not Fair. Kaikkea voi tanssia! Not Fair on kuitenkin siivittänyt kotiaskareita niin monta kertaa, että laitetaan vaikka se. Kaikkihan sen tietää, että kotiaskareet sujuu parhaiten - vaikka ei nopeiten - tanssien.
10 - a song that makes you fall asleep
Samuli Putro: Elämä on juhla. En väitä, että tämä on tylsä. Monet hyvät päikkärit olen Putron ensimmäisen soololevyn tahdittamana nukkunut.
13 - a song that is a guilty pleasure
Lovex: Guardian Angel. Minä en jotenkin pääse tästä yli, vaikka muut guilty pleasure -kategoriaan menevät vaihtelevat aika ajoin.
14 - a song that no one would expect you to love
Paleface: The Ultimate Jedi Mind Trick - Episode IV. Paitsi että Katja ja Emppu odottaisivat ehkä juuri tätä. No voi.
15 - a song that describes you
Robbie Williams: Tripping. Robbien tuotannosta löytyy monta hienoa samaistumisbiisiä, mutta niitä omalle kohdalle miettiessä läpi tunkee kauhea itsesääli tai aggressiivisuus. Silti valitsen Trippingin, joskus on tuntunut tuoltakin.
16 - a song that you used to love but now hate
Laulu rakastamisen vaikeudesta. En oikeastaan inhoa itse biisiä, mutta Takorautaa-kokoelma on saanut aikaan sen, että kuulen sen nykyään päässäni aina Maija Vilkkumaan äänellä ja se kyllä minulle inhoamisen arvoinen asia.
17 - a song that you hear often on the radio
Bruno Mars: Grenade. En edes kuuntele radiota, mutta tätä ei kyllä pääse pakoon. Biisi on myös salakavalasti hiipinyt jonnekin aivojeni tykkäämislohkoon, vaikka alkuun se oli minusta vähän kökkö.
18 - a song that you wish you heard on the radio
Holik: 10/22. Oikea vastaus tähän on "enemmän mitä tahansa biisejä soittolistojen ulkopuolelta", mutta solidaarisuuden hengessä promotaan nyt Joensuun jannuja. 10/22 ei olisi ykkösvalintani radiosoittoon, mutta se löytyy YouTubesta.
19 - a song from your favorite album
Day Eleven: Whenever You Say You Love Me. Nyt tuli vale, koska minulla ei ole yhtä lempilevyä. Tämän meemin nimissä annetaan kuitenkin kunnia nyt Tampereen suuntaan.
20 - a song that you listen to when you’re angry
Don Huonot: Mustat linnut. Oikeasti kuuntelen vihaisena harvemmin yhtään mitään musiikkia. Tämä kuitenkin toimii, jos haluaa muuttaa kiukun energiaksi - mutta vain, jos voi samalla laulaa karjua keuhkonsa pihalle. ps. olin tuolla kyseisellä keikalla jossain lavan edustalla karjumassa keuhkojani pihalle ihan vaan innostuksesta.
21 - a song that you listen to when you’re happy
Charlotte Gainsbourg: Everything I Cannot See. Kuuntelen tätä sellasissa seesteisissä onnellisuustiloissa, mutta myös melankolian iskiessä. Yksi lempilauluistani kautta aikojen.
22 - a song that you listen towhen you’re sad
Four Star Mary: Stars Come Down. Perua vuosituhannen taitteesta.
23 - a song that you want to play at your wedding
Miten ja miksi. En pistäisi pahakseni, jos saisin Samuli Edelmannin laulamaan myös. Linda Lampenius ei läheskään yhtä välttämätön.
24 - a song that you want to play at your funeral
Johnny Cash: In My Life. En ole tullut koskaan miettineeksi tätä enkä varsinaisesti tehnyt sitä nytkään. Yhtäkkiä tuntui nimenomaan tämä Cashin versio loogiselta valinnalta. Ja jos ei tämä, niin eiköhän sieltä Beatlesin muusta tuotannosta löydy.
25 - a song that makes you laugh
Backstreet Boys: All I Have to Give (pt. 2 The Conversation Mix). Ikävä kyllä tämä on vähän sellaista vahingoniloista ja surunsekaista naureskelua. Kalahtaa nuo tunteet kyllä omaankin nilkkaan, koska aika monta kertaa tätä on meilläkin luukutettu 90-luvun puolivälin jälkeen.
26 - a song that you can play on an instrument
Kauniiden ja rohkeiden tunnari. Ainakin osasin ennen soittaa tämän pianolla, eiköhän se sieltä vielä löytyisi. Erittäin cool.
27 - a song that you wish you could play
En osaa oikeasti soittaa mitään soitinta, joten tähän voi laittaa kaikki maailman biisit.
28 - a song that makes you feel guilty
Lemonator: Not Your Game. Tärkein ensin: minä rakastan tätä biisiä, enkä anna minkään viedä sitä minulta. Ikävä kyllä yhdistän sen myös vahvasti elämänvaiheeseen, jossa olisin voinut toimia monella tavalla tyylikkäämminkin. Näiden välillä tasapainotellessa.
30 - your favorite song at this time last year
Ismo Alanko Teholla: Sytytä elämä. Tykkään tästä vieläkin, mutta vuosi sitten biisi oli ihan uutukainen. Piti kyllä luntata, onneksi pidän blogia.
Last Request! Tai New Shoes:) Mulla ois sulle muuten Double Decker tuliaisena, koska haluisit tulla teelle?
VastaaPoistaT. Noora
Double Deckerin perässä tulen minne vaan ja koska tahansa :D Aika monsteri viikko on tosin nyt tuloillaan, mutta sitä seuraavalla saattaisi olla paremmin koloa.
VastaaPoista