heinäkuussa luettua - ja kuunneltua!

Anthony Horowitz: The House of Silk

Horowitzin nimi oli tuttu kirjaston lastenosastolta, mutta aiemmin en ole mitään teoksia lukenut. Tässä oli kuitenkin esimerkki siitä, miksi kirjojen valitseminen etäisesti tutun nimen ja tyylikkään kannen perusteella saattaa kannattaa! Olen lukenut aika vähän Arthur Conan Doylen alkuperäisiä Holmes-kirjoja, mutta kuitenkin sen verran, että tunnistin Horowitzin vanginneen niiden tyylin ja hengen omaan romaaniinsa. Kirja oli siis jotain tribuutin, pastissin ja uuden romaanin välimaastossa - tarina joka Watsonin mukaan oli liian rankka julkaistavaksi tapahtumien aikaan. Ja aika inha se kyllä olikin, mutta piti hienosti otteessaan loppuun asti. Ei herättänyt kummempaa kutinaa lukea lisää Horowitzia, mutta Holmeseja kylläkin.

Charlaine Harris: Dead to the World

Piti pitää taukoa Sookie-kirjoista, mutta Virpi tuli True Blood Omnibusin kanssa kylään ja houkutuin lainaamaan tämän. Kirjaan perustuva neloskausi oli sarjassa suosikkejani ja kirjaversionakin varsin viihdyttävä. Tosin olisin toivonut vähän syvempää keskittymistä noitiin myös kirjassa, nyt tuntuivat sujahtavan ohi aika pienellä huomiolla, vaikka pääpahiksia olivatkin.

Denis Vinokur: Von Hertzen Brothers: Lähikuvissa

Lainasin tämän ennen Rokkia sillä tausta-ajatuksella, että innostuisin taas VHB-touhuista ja voisin sitten hyvillä mielin mennä keikalle - tai vaihtoehtoisesti alkaisi ärsyttää niin paljon, että jättäisin suosiolla keikan väliin. Kumpaakaan ei käynyt, mutta tosi hienoja kuvia kirjassa oli. Suosittelenkin ennemmin selaamaan kuin lukemaan, tekstiosuuksia en ihan lähikuvatasoksi laskisi, vaikka kaikki viisi ajatuksiaan pääsivätkin avaamaan. Lyhyitä tekstikokonaisuuksia, hyvää aamupalalukemista.

Meg Cabot: Size Doesn't Matter (Big Boned)

Chick lit on paikoin mainiota ja lomalla toki kuuluu lukea höttöä, mutta tämä oli jo liikaa. Kiva kyllä lukea sankarittaresta, joka ei ole yksinomaan kuvankaunis ja karvaton, mutta olisin ennemmin lukenut joko naisen arjesta ja suhdekuvioista tai puhtaan dekkarin, mutta tähänpä oli kompaktisti ympätty aivan kaikki! Teinipopsensaatiosta jatkuvasti murhien keskelle joutuvaksi opiskelija-yksityisetsiväksi ja mutkikkaat rakkauskuviotkin vielä. Sekä epävarmuus omasta kehosta tietenkin. Aivojen sulaminen oli aika lähellä. Ilmeisesti Size Doesn't Matter - alkuperäiseltä nimeltään Big Boned - on osa laajempaa Heather Wells -sarjaa. Saavat jäädä loput osat hyllyyn.

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri

Ehkä tämän lukeminen Cabotin jälkeen oli erhe. En nimittäin tajunnut Herra Darwinin puutarhurista juuri mitään. Asetelma ja perusidea olivat todella mielenkiintoiset, mutta sen verran liikuttiin vaihtuvien tajunnanvirtojen maailmassa, etten saanut kerronnasta kiinni. Kun lopulta pääsin kärryille, kirja loppui. Ehkä tämä kaikki oli Carlsonin tarkoitus, mutta aika ontto olo jäi. Kirja on sen verran lyhyt, että olisi sopinut yhdeltä istumalta luettavaksi. Silloin se olisi varmaan avautunutkin paremmin.

Äänikirjat ovat lapsuuden jälkeen jääneet minulla muutaman epäonnistuneen kokeilun tasolle. Heinäkuussa kuitenkin kuuntelin seuraavat:

Stephen Fry: The Liar

Innostuin mustikkametsään äänikirja korvillani. Teoriassa hieno ajatus, käytännössä ei niinkään. En siis ihan pysynyt tarinassa mukana - tarinan kaari kyllä tuli selväksi, mutta aina uuden kohdan alkaessa piti vähän hakea tapahtuma-aikaa ja -paikkaa. Äänikirja oli Fryn itsensä lukema, joten kaiken hakemisen keskellä kuulin kuitenkin paljon kaunista englantia ja nokkelia lausahduksia. Sinällään siis varsin viihdyttävää ns. irrallisina kohtauksinakin. 

Michael Cunningham: Tunnit

Istuin toisella lomareissullani myös lähes 8,5 tuntia bussissa matkaten Joensuusta Helsinkiin, kiitos Matkahuollon supertarjousten. En pysty lukemaan bussissa ja nukkuminenkin on hankalaa, mutta äänikirjan kanssa matka taittui kuin siivillä. Olen aina ajatellut kirjan olevan tosi raskas ja jättänyt siksi lukematta. Ja aika raskashan se etenkin temaattisesti kieltämättä oli, mutta nyt sen lukikin Eero Saarinen, niin mitäs tuosta. Eero Saarinen on Kissan kuoleman takia aina ollut minusta niljake, mutta lukijana osoittautui varsin hyväksi. Miellyttävä ääni ja rauhallinen tyyli. Miinusta ainoastaan muutamista maneereista, kuten siitä, että kaikki mieshahmot kuulostivat uhkaavilta ja äreiltä, kaikki naiset taas yksinkertaisilta ja lempeiltä. Lisäksi kieli-ihmistä ärsytti paikoin ääntäminen. Piti myöhemmin netistä tarkastaa hahmojen nimiä: oliko kyseessä Louis vai Lewis tai (vielä kökömmin lausuttu) Evan vai Ivan. Jälkimmäinen vaatii jo taitoa! Tunnit oli joka tapauksessa koskettava romaani ja tällaisessa intentiivijaksossa hahmoihin ja tarinaan kiintyi ihan uudenlaisella tavalla. Ei lainkaan hullumpi tapa matkustaa.