juhlien jälkeen

Päänahkani paloi viime viikon yllätyshelteissä jokavuotiseen tapaan aika pahasti. Tässä valossa en ole pistänyt viileätä ja pilvistä viikkoa pahakseni. Päänahka on ehtinyt rauhoittua kunnolla, eikä toivottavasti kärähdä tänä kesänä enää uudestaan samassa mittakaavassa.

Ikävä kyllä tälle viikolle oli suunniteltu myös meidän kihlajaispiknik.

Päässäni olin ajatellut vilttejä vieri viereen jokirantaan puun alle varjoon. Kuohuviiniä ja kevyttä syötävää. Ei stressiä kellosta tai pesemättömistä astioista. Kaikilla runsaasti tilaa, vieraitakin oli kutsuttu surutta.

Kekkerit jouduttiin kuitenkin siirtämään kylmältä suojaan sisätiloihin. Kaksioni maksimikapasiteetti on nyt selvitetty.

Oli sillä puolensakin. Kaikki sai skumppansa oikeasta lasista, koska niitä pystyi pesemään välissä. Moni toi lahjoja, joita ei tarvinnut kantaa ympäri kaupunkia illan mittaan. Vessa oli helposti saatavilla, samoin vesihana ja ylimääräiset astiat yllätysruokalajeja varten. Kahvia oli mahdollista keittää lennosta lisää ja istuimiakin riitti ainakin osalle.

Päivän varoajalla en kuitenkaan tajunnut nakittaa esimerkiksi keittiöapua, joten omat juhlat menivät lähinnä tarjottavia esille laittaessa, tiskatessa, uusia kippoja ja kuppeja kaivaessa ja tilaa raivatessa. En siis ehtinyt itse syödä tai juoda juuri mitään, enkä juurikaan jutella vieraiden kanssa. Kellon lähestyessä kymmentä volyymin taso alkoi stressata. Olo rentoutui vähän, kun päästiin Hostina Piimälinnan yläkerran turviin, mutta siinä vaiheessa alkoi olla niin kauhea nälkä, ettei kauaa jaksanut kylillä riekkua.

Ja olisihan se kieltämättä ollut kiva saada edes yksi valokuva, jossa kihlajaisissaan esiintyy yhdessä siippansa kanssa.

Vaan päättääkseni positiivisempaan: kuohari oli ainakin nappivalinta, kiitos vaan Googlelle suosituksista. Saimme Tallinnan tuliaisina viisi pulloa kuivaa Don Lucianoa, bensarahoineen hintaa tuli 20 euroa. Arvostan.