perjantai 27. toukokuuta 2016

Superlomailija

Tein tänään Hesarin testin, jonka tulos kertoi minun olevan superlomailija.

Aiot saada kaiken irti lomastasi ja sinulla on tarkat suunnitelmat koko perheen loman ajaksi. Oletko ottanut huomioon, että lomalla tulisi nauttia myös vapaudesta. Ota rennosti. Katsele pilvien liikkumista taivaalla. Älä mieti eilistä äläkä huomista vaan elä tässä hetkessä.

Kieltämättä tunnistan itseni kuvauksesta. En vain tiedä, oliko tämä hyvä vai huono testi tehdä alle kaksi viikkoa ennen lomamatkaa.

Kasvava matkahysteria nimittäin on tosiasia. Onko kaikki tarpeellinen hoidettu ja hankittu? Mitä vielä pitää selvittää? Kuinka paljon pitää opetella sanastoa varastoon? Aaa!

Meillä on matkaliput ja majoitukset varattu, reitit majapaikkoihin selvitetty ja lopulta molemmilla myös voimassaolevat passit. Sen pitäisi riittää pitkälle ja olenkin leikitellyt ajatuksella lomamatkasta ilman yhtä ainutta museota tai galleriaa. Hengailua ja ympäriinsä kävelyä vain! Ihanaa!

Toisaalta muistan elävästi sen hetken parin vuoden takaa, kun istuimme Bathin keskusaukiolla kiukuttelemassa, kun en ollutkaan suunnitellut tai selvittänyt tekemistä etukäteen, eikä keksitty mitään.

Olen viime päivinä selaillut Pinterestiä varovasti ja laittanut yhden matkaoppaan kirjastossa varaukseen. Pärjääkö niillä vai pitääkö tässä nyt joku allnighter internetin äärellä vielä viettää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti