tiistai 16. elokuuta 2016

Vielä virtaa

Olen nyt sulatellut perjantain Flow'ta neljä yötä. En vieläkään osaa olla oikein mitään mieltä.



Itse festarialue on ihana ja tykkäsin hengailuun kutsuvista saarekkeista alueella valtavasti. Muutenkin ilahduttava keitos: kokeilevampaa musiikkia, valtavirtaa, kuvataidetta, hyvää ruokaa ja juomaa Lapin kullan kanssa rinta rinnan sulassa sovussa keskenään. 

Teoriassa siis kaikki oli paremmin kuin hyvin. Ihmisiä oli kuitenkin ahdettu pienelle alueelle niin paljon, ettei siinä oikeasti ollut enää mitään järkeä. Mediassa on viime päivinä kehotettu Flow-ahdistuneita välttämään pullonkauloja kulkemalla vastavirtaan ja niin monesti teinkin, mutta silti tunnuin jääväni jumiin milloin minnekin. Jos olisi loppuillasta jäänyt hetkeksikään arpomaan valitsemaansa suuntaa, tunnissa ei olisi ehtinyt sekä vessaan että syömään. 

Harmillista.

Päivä ei sentään tullut niin kalliiksi kuin pelkäsin. Kaksi lämmintä ruokaa, kauralatte ja kaksi pientä olutta kustansivat yhteensä 31 euroa. Olin varautunut pahempaan.

Baba Full Plate, 13 €. Tooosi hyvää mutta hinnan ja nimen perusteella
odotin täydempää lautasta.

Erikoiskahvit kauramaidolla oli halvempia kuin mitkään muut.
Plus viihdyttävää propagandaa kupposta odotellessa.

Olen joka tapaukessa tosi iloinen, että näin Iggy Popin livenä, kun aiemmin ei ole tullut tilaisuutta vastaan ja herra on ilmoittanut jäävänsä eläkkeelle kohtapuoliin. Vielä minuuttia ennen keikkaa kaikki ketutti ihan kohtuuttomasti, mutta jo ekat tahdit keikan avannutta I Wanna Be Your Dogia vei nurjuudet mennessään. Gimme Danger jäi kuulematta, mutta muuten keikka oli melkoinen hittipotpuri.



Oltiin itse asiassa melko lähellä lavaa, mutta eihän puhelimeni kamera sitä ymmärrä.

Aikataulutus vähän haittasi menoa. Menin alueelle hyvissä ajoin, vaikka alkupäivästä ei ollut minulle tarjolla oikein mitään. Halusin kuitenkin hetken katsella ympärilleni, koska aikavälillä 19-00 olisi periaatteessa pitänyt koko ajan olla jollain keikalla. Näin ollen ihan huipun oloinen Laura Mvula jäi tyngäksi, enkä ehtinyt kuunnella Project Vainiollakaan kokonaan. Mikko Joensuussa piipahdettiin nopeasti japanilaisten festarimättöjen (takuyaki: mustekalapallurat aivan ok, kalasipsit vähän outoja) ja Massive Attackin välissä. Kuulosti siltä, että olisi ehkä sittenkin kannattanut jättää ruoka ja pissiminen väliin ja keskittyä keikkaan, mutta ehkä herra Joensuuhun törmää vielä.

Project Vainiolla Art laboratoryssa. Huippupaikka!

Massive Attackiakin oli kiva kuunnella, vaikka se ei itselle läheisin orkesteri ole ikinä ollutkaan. Screenit oli huikeat ja Young Fathers ihanan energinen muuten aika hypnoottisen tunnelman keskellä. Screeneineen keikka oli itse asiassa poliittisin aikoihin näkemäni, mikä itselleni pelitti melkoisen hyvin ja vei huomiota jo väsyneistä jaloista. 

Iltahan olisi vielä jatkunut vaikka millä artistilla, mutta itse olin puolenyön jälkee jo ihan tyytyväisenä suuntaamassa kohti Munkkivuorta ja luksusmajoitusta (iso kolmio! vain kissa kaverina! valmiiksi pedattu sänky! söpöjä muistilappuja ja viestejä ympäri asuntoa!). Oliko kyse sitten siitä, että palasin lomalta töihin maanantaina vai siitä, että kyseessä oli melkeinpä festarittomaksi suunnitellun kesäni neljännet festarit, mutta en olisi jaksanut yhtään enempää live-elämyksiä.



Olen tällä hetkellä sen verran ahdistunut tulevan syksyn kiireistä ja pikavauhtia täyttyvästä kalenterista, että festariympäristöä huomattavasti enemmän rentouduinkin äidin luona karvaispuskassa.



Koskinäytös Imatralla oli vähän antikliimaksi elokuun sateissa, mutta tulipahan nähtyä sekin ensimmäistä kertaa yli kahteenkymmeneen vuoteen! Sitä paitsi marjahulluuden jälkimainingeissa jääkaappi täyttyy kovaa vauhtia kaiken maailman hilloista. Ehkä niiden tuomalla energialla selättää kalenterikaaoksenkin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti