Olin viikonloppuna ysäriteemaisilla kolmekymppisillä. Kaikessa haipakassa unohdin miettiä asua ennen edellistä iltaa, ja vaikka sainkin oikein hyvän vaatekerran raavittua päälleni, panostuksen puute jäi harmittamaan.
Ysäri on aika joustava käsite ja pitää sisällään useampia elämääni määrittäviä aikakausia. Täytin kahdeksan vuonna 1990 ja ehdin vuosikymmenen aikana kasvaa lapsesta täysi-ikäiseksi. Siihen väliin mahtuu vaikka mitä.
Oli poolopaidat, kukkaliivit, hassut hatut ja pyöreät aurinkolasit.
Hopparifarkut, Mic Mac, Jack & Jones ja rautakaupasta hankitut ketjut.
Batiikkivärjätyt vaatteet, huonosti istuvat vyötäröfarkut ja halpislenkkarit, joihin oli mustalla
tussilla kirjoitettu ihanien miesten nimiä.
Oli kukkamekot, kotelomekot, pitsimekot, kässässä tehdyt flanellimekot.
Harmaameleeratut, alkoholimerkkien logoilla varustetut ja torilta ostetut säkkipaidat.
Minimekot, maximekot ja kasa korkkareita, joita en kehdannut pitää julkisesti.
Kuviolliset pyöräilyhousut, hiihtarit, housuhameet, haalaripyjamat, pastellinsävyiset collegeasut.
Oli anorakit, sammarit, tennarit, maiharit.
Tennissukat, jenkkisukat, säärystmet ja ensimmäiset itse neulotut villasukat.
Värikkäät silkkihuivit, jenkkihuivit, venäläishuivit, ei kaulahuivia pakkasellakaan.
Tupsupipot, urheilupipot, Bulat, baskerit, nurinpäin käännetyt lippikset.
Liian isot villapaidat, flanellipaidat, neppareilla kiinni laitettavat farkkupaidat.
Pikkureput, vyölaukut, hippikassit, rintamerkeillä koristellut olkalaukut.
Läpinäkyvät paidat, liian antavat narutopit, hopeanhohtoiset vaatteet, aikuismaiset kauluspaidat.
Otsatukka, poikatukka, geeliheitto, törtsä, permanentti, saparot, hennalla värjätty pitkä tukka.
Tätä kaikkea ja niin paljon muuta oli minun 90-lukuni - ja pelkästään ulkonäön puolesta. Sen kaiken tai edes tärkeimmän mahduttaminen yhteen iltaan on liikaa, liian pakahduttavaa ja oikeasti mahdotonta.
Vaatetuksesta muotoutuikin lopulta pieni aikamatka:
Rakkaudella pidetty NKOTB-keikkapaita on siskon tuliainen konsertista vuodelta 1991.
Tukka, säärystimet ja hame edustivat noin vuotta 1993.
Flanellipaita oli kaikilla ehkä 1994.
Meikki muistutti kovasti juhlalookiani vuodelta 1995, ruskeaa rajausväriä ei tosin ollut.
Ja kaulaan päätynyt Protu-koru on luonnollisesti vuodelta 1997.
Itselläni ei ole kokovartalokuvaa vaatekerrasta, mutta naama sentään löytyy.
 |
| Juhlakalulta sain vielä oikeasti vaaleansinistä luomiväriä tuohon päälle. Yves Rocherin helmiäs- sävyt, never forget! Kulmia en tohtinyt nyppiä. |
Ihan hyvä. Ensi kerralla pitää silti laittaa mietintämyssy päähän aiemmin.
Havaintoja:
En vieläkään saa tehtyä oikealle kääntyvää heittoa. Pirun pyörre.
Protu-koru ei ole ollut kaulassa ainakaan 15 vuoteen, mutta tuntui siltä kuin en olisi koskaan ottanutkaan sitä pois.
Pitää oikeasti ostaa oma flanellipaita. Mikä autuas lämpö sen kanssa oli tarpoa viikonlopun viimassa! Kyllä Seattlen pojat tiesivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti