perjantai 17. helmikuuta 2017

Sukkapari kerrallaan

Huono viikko. Selkään sattuu, töissä huumori ei veny, meno on kuin tervassa tarpoisi ja muutenkin on kaikin puolin tympeä olo. Haaveissani on tällä hetkellä hyvinkin konkreettinen tarve jokseenkin abtraktille asialle eli "muutokselle".

Oikeasti mielekkäät hetket viime päivinä ovat olleet niitä, kun olen huomannut itselleni iloa tuottaneiden puuhastelujen ilahduttaneen myös muita - postin toimittamat pienet villasukat instassa, helpottunut hymy toimitettuani ruokaa tuoreelle vauvaperheelle, sellaiset jutut. 

Nyt siis pohdituttaa, miten saisin kanavoitua tämän tunteen jotenkin laajemminkin arkeen. Miten voi valjastaa sen, ettei ole suurten linjojen vaan pienten tekojen ihminen? Sellainen joka menee sukkapari kerrallaan kohti parempaa huomista.

Näiden vähän hahmottomien toiveiden lisäksi haluaisin juuri nyt seuraavat asiat:
- Kiireetöntä aikaa kotona.
- Ulkoilua auringonpaisteessa.
- Uusia jumppavaatteita.
- Lipaston makkariin.
- Kookosöljyhieronnan.

Ensi viikolla voisi omistaa vähän aikaa ihan vaan itselle. Kampaajan varasin jo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti