Carrie Fisher: Wishful Drinking
Fisherin muistelmat ovat olleet lukulistalla jo pidempään, mutta kun kirja (vähemmän yllättäen) oli joka paikassa esillä vuodenvaihteessa, tartuin toimeen. Vastoin tapojani ostin tämän e-kirjana puhelimeen ja siihen tarkoitukseen se olikin sopivan pituinen. Kaikin muin tavoin 176 sivua oli kuitenkin aivan liian vähän, sillä Fisherin juttuja olisi lukenut mielellään vähintään tuplasti sen verran ja enemmänkin. Haikea olohan tämän lukemisesta tuli, mutta toisaalta Fisherin eloisa kieli, kuiva huumori, itseironia ja iso kasa painavaa asiaa on niin vetävä yhdistelmä, että Wishful Drinkingin olisi helposti ahmaissut yhdeltä istumalta. Seuraavaksi listalla HBO:n dokumentit ja The Princess Diarist.
Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja pyövelin tytär
Olen tykännyt Melchior-kirjoista pääasiassa sen takia, että Hargla osaa nivoa yhteen fiktiota ja keskiajan kuvausta melko saumattomasti: samalla kun uppoutuu dekkariin, oppii vahingossa monenmoisia asioita Tallinnan (ja Euroopan) historiasta. Pyövelin tyttäressä tämä ei kuitenkaan toteutunut yhtä sulavasti, lähinnä tuntui kuin historialliset alustukset olisivat olleet muusta tarinasta irrallisia tai höttöisesti päälleliimattuja anekdootteja. Ehkä siksi tämä ei myöskään kolissut yhtä kovaa kuin aiemmat osat, vaikka ihan oiva tarina muuten olikin. Melchiorit toimivat itsenäisinä romaaneina, mutta niissä kulkee jatkuvana juonena päähenkilön sairaus - tai Wakensteden suvun kirous - johon viitataan aika ajoin ja siitä paljastetaan uutta tietoa sääteliäästi, mutta juuri sen verran, että lukijan uteliaisuutta kutkuttaa. Pyövelin tytär loppuu tässä suhteessa sen tasoiseen cliffhangeriin, että seuraavakin pitää ottaa lukuun pian.
Kari Korhonen, Aki Kaurismäki & Giorgio Cavazzano: Ankka vailla menneisyyttä
Enpäs muista, koska olisin viimeksi lukenut Aku Ankkaa ja siitä johtuen oli vaikea saada kerronnan rytmistä kiinni. Kirjassa ensimmäisenä ollut nimikkotarina oli siis mielestäni auttamattomasti liian lyhyt, kun taas viimeisistä tykkäsin huomattavasti enemmän. Kaiken kaikkiaan viihdyin kirjan kanssa silti oikein hyvin. Olen vähän kehno ankisti kommentoimaan itse sarjakuvaa tai sen laatua, mutta hauskasti taipui kaurismäkeläinen ilmaisu mielestäni Ankkalinnaan.
Agatha Christie: Miss Marplea ei petetä
Takuuvarma Christie, takuuvarma Marple, tuo ikäkriiseilijän toteemieläimistä parhain. Pakkasin mukaan lomalle, täydellinen valinta. Olen nähnyt varmaan kaikki Marple-filmatisoinnit, mutta kirjoja olen lukenut selvästi vähemmän (olen keskittynyt Poirot-kirjoihin) ja tähänkin taisin tarttua ensimmäistä kertaa. Ihanaa että Christien aarrearkusta löytyy edelleen ammennettavaa!
Antti Holma: Järjestäjä
Kateellista vähän kieltämättä ärsyttää, että Antti Holma on niin hyvä monissa asioissa, mutta Järjestäjä on totta tosiaan monet kehunsa ansainnut. Kirja sisältää tunnistettavia karikatyyrejä, piikittelevää huumoria ja kiinnostavan kurkistuksen ammattiteatterin kulissien taakse. Kaikki tarjoillaan niin sujuvasti kirjoitetussa paketissa, että minulla ainakin kesti hyvä tovi sisäistää, että romaanin minäkertoja Tarmo on monilla tasoilla ongelmallinen ja inhottava tyyppi - eivätkä muut Tarmon silmien läpi nähdyt hahmot vastavuoroisesti ole ollenkaan niin mustavalkoisia kuin ensivilkaisulta luulisi. Tarmon ihastuksen Danielin tajunnanvirtaan kurkistetaan pitkin kirjaa, mutta loppupuolella koko teksti karkaa muodostaan ja luulin hetken, etten ymmärtänyt loppua. Tapahtumat kuitenkin kypsyivät päässäni ja nyt tuntuu siltä, että olen taas kartalla. Kiinnostava ilmiö! Ja omiaan herättämään toiveita, että Holma jatkaa myös romaanien parissa jatkossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti