Pasi Ilmari Jääskeläinen: Lumikko ja yhdeksän muuta
Jääskeläisen esikoisromaani pyöri yöpöydälläni kuukausikaupalla ja muuttui koko ajan pelottavammaksi, mutta kun lopulta uskalsin ottaa sen lukuun, kirja imaisi mukaansa välittömästi. Silti siitä on vaikea sanoa mitään, sillä tämä jos mikä pakenee genremäärittelyjä. Yksinkertaistettuna Lumikko ja yhdeksän muuta on tarina kirjailijoista ja kirjoittamisesta - mutta millainen tarina! Fantasian elementit solahtavat realistisemman kuvauksen keskelle niin hienovaraisesti, että viimeiseen asti jaksoin jollain tasolla uskoa, että kaikki selitetään vielä auki. Kuin olisi setvinyt sotkuun mennyttä lankakasaa niin, että jo selvitetyt langat muodostavat uusia solmuja ihan huomaamatta. Ihmiset vaikuttavat lähinnä pelinappuloilta (kirjan lukeneille pun intended), mutta viimeisen päälle hiotut arkkityypit muodostavat kaikesta huolimatta kokonaisia henkilöhahmoja. Yllättävän tummasävyinen, paikoin unenomainen fantasia, kaikin puolin kauniilla suomen kielellä toteutettuna. Toimii.
Marko Annala: Värityskirja
Paljon keskustelua ja kiitosta herättänyt esikoisteos. Koulukiusaaminen ja masennus ovat kirjan teemoista saaneet varmasti eniten palstatilaa, mutta rinnalla kulkee paljon muutakin oman polun löytämisestä ja luontosuhteesta isyyteen ja taiteilijuuteen. Paikoin ihan käsittämättömän rankat kokemukset saavat rinnalleen valoisampia hetkiä, hyviä muistoja, ja niiden ansiosta Värityskirjan voi lukea yhdeltä istumalta, mutta ajattelemisen aihetta tulee taatusti paljon pidemmäksi aikaa. Minulle Värityskirja edusti kokoelmaa vinjettejä elämän varrelta - Annala kertoo tuokiokuvissaan paljon ja tutut jutut pitävät tosipohjaisuuden tiukasti lukijan mielessä, mutta koko kuva tuntuu silti jäävän piiloon. Kannessa lukee "romaani", mutta en ole ihan varma, onko se Värityskirjalle paras mahdollinen määrittely. Sen verran kauniisti Annala kieltä pyörittelee, että toivon tämän lupaavan oikeasti fiktiivistä romaania joskus tulevaisuudessa.
Liane Moriarty: Hyvä aviomies
Hyvä aviomies sisältää paljon samankaltaisia teemoja kuin aiemmin lukemani Mustat valkeat valheet: keskiössä on kolme erilaisissa elämäntilanteissa olevaa naista, joiden tarinat nivoutuvat kriisitilanteen kautta yhdeksi toisiaan kannattelevaksi kertomukseksi. Kriisi tosin on Hyvässä aviomiehessä vielä suurempi ja se teki hahmoihin ja tarinan koukeroihin samaistumisen paljon vaikeammaksi. Ehkä siitä syystä Hyvä aviomies ei pitänyt minua otteessaan ihan yhtä tiiviisti, mutta aivan manio lukukokemus tämäkin oli. Moriartylla on mielestäni kyky kirjoittaa harvinaisen visuaalisesti: sekä henkilöt että tapahtumat piirtyivät mielessäni näkyviksi hyvinkin tarkasti ja välillä lukiessa tuntuikin enemmän siltä kuin olisi katsonut valmista sarjaa telkkarista. Tosin sillä erotuksella, että tapahtumat piti pureskella huolellisemmin nyt itse.
Sivuhuomautuksena sanottakoon, että kirjassa oli yhden sivuhahmon kautta varsin hyvää pohdintaa vaikeasti ylipainoisen ihmisen näkymättömyydestä ja mahdollisen laihtumisen mukanaan tuomasta muutoksesta niin lähipiirin kuin ventovieraiden suhtautumisessa. Mutta olisin silti toivonut, ettei kokoa mainita suoraan. Lause "Menin aerobic-tunnille koon 46 paidassa" tuntui muuten viisaan tekstin keskellä kaikin puolin urpolta.
Agatha Christie: Tuijottava katse
Ihan sujuva dekkari ja whodunit hauskalla twistillä, mutta Christie-asteikolla kaukana suosikeistani. Muistaakseni tykkäsin tämän filmatisoinnista kyllä, mutta kirjaa vaivaa Marplen läsnäolon vähyys. Marple pääsee vasta loppupuolella osallistumaan ja tarinakin lähtee vasta sen myötä kunnolla vauhtiin. Välipalakirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti