Nyt juuri tuntuu, että asioita on hoidettavana ja mielessä niin paljon, ettei aivokapasiteettini riitä enää mihinkään ylimääräiseen. Keskittyminen mihinkään hyödylliseen tai hyödyttömäänkään on käytännössä olematonta. Yritän lukea lukupiiriin hyvää kirjaa, mutta pääsen eteenpäin vain pari sivua kerrallaan. Vaatekaappi pitäisi raikota, budjetti ja viikottainen kauppalista laatia ajatuksella. Mutta kun ei lähde. Kotona on sentään nyt siistiä, kun rykäistiin sunnuntai-illan kunniaksi kunnon perussiivous yhdessä.
Yritin karkottaa ruuhkaa mielestä ja rentouttavan hömpän toiveessa mentiin torstaina katsomaan The Greatest Showman. Virhe.
En ikinä tiennyt, että voi olla olemassa puuduttavan tylsä musikaali. Juoni oli genrelle tyypillisesti lattea, mutta toisin kuin yleensä, siihen todellakin kiinnitti huomiota, koska biisit olivat tasapaksuja, koreografiat oudosti kuvattu, puvustus yllätyksetöntä, hahmot mitäänsanomattomia, eikä draaman kaarikaan jaksanut alun jälkeen enää kiinnostaa. Ainoan plussan ansaitsee Zac Efron, joka teki kaiken puuron keskellä varmaa ja hyvää työtä. Joskus näinkin!
Ärsyttää kyllä. Ihan jo siksi, että kun saan viimeinkin pysäytettyä itseni kulttuurituotteen äärelle, se ei olekaan vaivan arvoista. Huonoja elokuvia on toki katsottu ennenkin, mutta sellaisen kohtaaminen leffateatterissa on aina erityisen turhauttavaa. Tarkoituksena oli mennä katsomaan vastapainoksi tänään The Disaster Artist, mutta ilmoitetusta enskaripäivästä huolimatta sitä ei vielä näykään paikallisessa ohjelmistossa.
Onneksi Tapion kevätkauden matineasarja vaikuttaa erinomaiselta. Panostan parempien elokuvien toivossa siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti