keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Hanskat naulaan

Aaahhaha.

Mitäpä juuri kirjoitinkaan siitä, ettei aivokapasiteetti tunnu riittävän mihinkään ylimääräiseen? 

Kuten minulle eilen ystävällisesti selitettiin, The Disaster Artist on Joensuussa ensi-illassa juuri silloin kuin oli tarkoituskin, 2. helmikuuta. Itselleni vain on tuottanut näille viime metreille asti suunnattomia vaikeuksia ymmärtää, ettei perjantai 2. helmikuuta ole tosimaailmassa ensin tammikuun ja sitten heti uudestaan helmikuun puolella.

Tehokas tiivistys tämänhetkisestä olotilasta:
Työtasiat + viralliset asiat + terveydenhoito = Hanskassa
Kaikki muu = Ei hanskassa

Eilen tämä kaikki nauratti ja tänäänkin vielä vähän, mutta en tiedä kuinka kauan jaksan katsoa asiaa huumorilla. Lohduttaudun sillä, että onneksi tämä hanskallisuus menee ainakin toistaiseksi näin päin, niin olen edes töissä ja tapaamisissa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. 

Viikonlopullekaan ei onneksi ole sovittuja menoja (paitsi leffatreffit sunnuntaina, har har). Voisin silloin heittää kaikki kuvaannolliset hanskat naulaan ja omistaa vapaan ajan ensisijaisesti kehon- ja mielenhuollolle.

Siihen asti aion tutkia vapaina hetkinä siivouskaappeja ja säilytysratkaisuja Pinterestistä. Ehkä niistä tarttuu jotain järjestystä päähänkin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti