sunnuntai 18. elokuuta 2013

we can slay it!

Muistutus itselle: 
Jos arki käy liian hektiseksi, apu löytyy kotoa kirjahyllystä. 

Vietin valtaosan eilisestä sohvalla Buffyn seiskakauden parissa. Huolimatta siitä, että panikoin Carlsonin lauantairuuhkassa ja hajotin kättäni vähän lisää muuttotalkoissa, tämä oli rentouttavin vapaapäivä pitkään aikaa. 

Seitsemän jaksoa takana, viisitoista edessä. Pari samanlaista päivää vielä ja olen kuin uusi ihminen.

Ensin kumminkin Tallinnaan. Kohta nähdään, Robbie.

Minun työurani

Minut haastettiin kirjoittamaan työurastani. Työuria pitää Suomessa pidentää alkupäästä. Viimeksi tätä ehdotti Jutta Urpilainen.

Minä sain ensimmäisen, romanttiselta kuulostavan työpaikkani 17-vuotiaana arkeologisten kaivauksien avustajana. Työn fyysisyys ja rankkuus pelästyttivät ja sopeutuminen oli vaikeaa. Sain sentään tehdä lyhempää työpäivää, vielä näin 14 vuotta myöhemminkin olen vankasti sitä mieltä, ettei 8 tuntia lapiointia ja kärräämistä ole 17-vuotiaille tytöille sopivaa hommaa. Pari vuotta myöhemmin sain lapsuuteni haavetyöpaikan R-kioskin kesämyyjänä. Vaikka tässäkin työssä todellisuus osoittautui kovin haavekuvista erilaiseksi, jatkoin pestissä yhteensä kolme kesää ja välissä yhden keväänkin. Kevät oli sattumien summa ja erityinen onnenkantamoinen, sillä en päässyt lukiosta opiskelemaan ja lyhyen kansanopistolinjan jälkeen tein työmarkkinatuella nettisivuja paikalliselle päiväkodille ja urakka alkoi olla lopuillaan.

Kahden välivuoden jälkeen sain lopulta opiskelupaikan. Kesätöitä irtosi kotikaupungistani museolta, jossa vietin kaksi kesää opashommissa.  Kolmen opiskeluvuoden jälkeen halusin myös graafisen alan työkokemusta ja pääsin ilmoitusvalmistajan kesätuuraajaksi paikallislehteen kuudeksi viikoksi. Viimeinen kesätyöpaikkani löytyi yliopistolta palkallisen (ja pakollisen) työharjoittelun merkeissä kansainvälisen konferenssin järjestäjätiimistä. 

Opintojen aikana tein lisäksi käännöstöitä ja graafisen alan hommia sekalaisille työnantajille, lähinnä yhdisyksille ja yrityksille, mutta mahtuipa joukkoon esimerkiksi yksi kansainvälinen levy-yhtiökin. Kestävin "työsuhde" oli kotimaiseen, keskisuureen levy-yhtiöön, mutta kun aloin pyytää työmäärään ja ammattitaitoon suhteutettua palkkiota, työt loppuivat. Palkkiotoiveistani napisivat myös muut, vaikka mielestäni olin pyynnöissäni kohtuullinen ja suhteutin toiveet alojen palkkausten mukaisesti. Tilanne oli pitemmän päälle stressaava ja valmistumisen jälkeen lopetin freelancer-hommat, toimeentulotuella työmarkkinatukea täydentävän työttömän kun ei kannata pieniä summia tienata.

Vajaan kahden työttömyysvuoden aikana päädyin (sittemmin lakkautettuun) työelämävalmennukseen kirjastoon ja ELY-keskukseen, sillä kotona oleminen ilman tekemistä ei tehnyt hyvää psyykelle. Pää pysyi kasassa ja löysin kutsumusalani kirjastopuolelta. Aloin opiskella täydentäviä opintokokonaisuuksia avoimen yliopiston puolella. 

Koska kuitenkin ilmeisesti ainoastaan valmistumista seuraava työnteko lasketaan, työurani alkoi pari vuotta sitten - ja pari vuotta gradun palauttamisen jälkeen - kun sain nykyisen työpaikkani museoalalta. Kirjastoalan pätevyyden sain suoritettua loppuun toukokuussa, opiskelin osan perusopinnoista ja aineopinnot kokonaan työn ohessa. Muotoutuihan se kunnollinen, yhteiskunnan varoja tuhlaamaton veronmaksaja tästäkin humanistista lopulta, 29-vuotiaana.

***


Kopioi tämä blogipostaus ja pidä mielellään sama otsikko. Liitä muiden tarinoiden alle oma tarinasi, linkki blogiisi ja julkaise. Laita tarina eteenpäin. Pidä nämä ohjeet mukana. Kerrotaan maailmalle minkälaisia työuria meillä on.

Miten näitä vielä voisi pidentää?

keskiviikko 14. elokuuta 2013

tuoksuja, tuulahduksia

Luin aamulla jostain satunnaisesti löytämästäni blogista Kööpenhaminan ruokakokemuksista ja yhtäkkiä muistin, miltä siellä tuoksui ja miltä siellä tuntui. Haikeus. Onneksi Suomessakin aletaan olla jo lempivuodenajassani ja täälläkin siis tuoksuu melkein koko ajan ihanalta. Mieleni halajaa Köpiksen lisäksi pimenevään Helsinkiin ajelemaan ratikalla.

En ole koskaan oikein innostunut Keep calm and... -meemistä. Koska läheisyyteeni on kuitenkin ilmaantunut uusi superankeuttaja, Juvan englantilaisen teehuoneen puodissa ollut muki osui ja upposi. Olen nyt kolme päivää juonut teeni töissä tästä mukista, eikä ole kaivellut käyttämäni 11 euroa hetkeäkään. Joskus materia on parasta.




Ja kyllä, travel mug! Mukiin kuuluu silikoninen kansi eli sen voisi periaatteessa ottaa siis vaikka autoon. Toistaiseksi olen kuitenkin käyttänyt pelkkää mukiosaa jo ihan siksikin, että ajatus silikonista huulia vasten ei oikein innosta. Mitäs sitä siististi sisätiloissa säätämään. Ajatus silti lämmittää.

Muutenkin aika oiva paikka se teehuone. Afternoon tea oli lauantain kohokohta, oi vaniljaskonssit, After Eight -browniet, pienet leipäset ja ihan jumalainen inkivääritee. Hyvinkin 19 euron arvoinen setti, jos ei ihan joka viikko sentään syö.

Toimiva kuosi teehuoneella, ei ehkä kotona.

Annan ilme kertoo monen monta asiaa.

Muuten viikonloppuun mahtui lähinnä saunomista ja grillailua. En ollut maailman parhaimmissa fiiliksissä tai fyysisessä kunnossa ja koko perjantai meni harvinaisen kurjissa tunnelmissa. Pakko silti sanoa, että ihanan rentouttavaa oli olla muutama päivä miettimättä sen enempää kelloa. Alan hiljalleen tajuta mökkeilyä (paitsi niitä ötököitä).

Näistä tulee kasvisnyyttejä, nam!

Jurassic lyhyesti: melkoisen sympaattinen pikkufestari mudasta huolimatta. Frank Turner oli mukavaa kesämusiikkia ja tulipa viimeinkin todistettua Eläkeläisten keikka tältä vuodelta. 

Virallinen syy koko reissuun oli toki System of a Down. Se ei ole koskaan ollut minulle erityisen läheinen orkesteri, mutta on aina ihanaa katsoa, kun taitavat ihmiset toteuttavat lahjakkuuttaan ja tuovat iloa muille, etenkin silloin kun luomisen formaatti sattuu miellyttämään myös omia aisteja. Puolentoista tunnin setti oli hyvä yhdistelmä hittipotpuria ja fanibiisejä, joten veikkaisin, että valtaosa yleisöstä lähti paikalta enemmän kuin tyytyväisinä. Nautin siis ehdottomasti myös itse keikasta - ja Tankianin karismasta, woo! - mutta parasta antia oli katsoa, miten lieskoissa muut olivat. Loi melkoiset odotukset ensi viikolle, tosin toivottavasti silloin kunto kestää enemmän kuin tunnin intoilun. Joka tapauksessa taantumista 18-vuotiaaksi odotellessa!

keskiviikko 7. elokuuta 2013

heinäkuussa luettua - ja kuunneltua!

Anthony Horowitz: The House of Silk
Horowitzin nimi oli tuttu kirjaston lastenosastolta, mutta aiemmin en ole mitään teoksia lukenut. Tässä oli kuitenkin esimerkki siitä, miksi kirjojen valitseminen etäisesti tutun nimen ja tyylikkään kannen perusteella saattaa kannattaa! Olen lukenut aika vähän Arthur Conan Doylen alkuperäisiä Holmes-kirjoja, mutta kuitenkin sen verran, että tunnistin Horowitzin vanginneen niiden tyylin ja hengen omaan romaaniinsa. Kirja oli siis jotain tribuutin, pastissin ja uuden romaanin välimaastossa - tarina joka Watsonin mukaan oli liian rankka julkaistavaksi tapahtumien aikaan. Ja aika inha se kyllä olikin, mutta piti hienosti otteessaan loppuun asti. Ei herättänyt kummempaa kutinaa lukea lisää Horowitzia, mutta Holmeseja kylläkin.

Charlaine Harris: Dead to the World
Piti pitää taukoa Sookie-kirjoista, mutta Virpi tuli True Blood Omnibusin kanssa kylään ja houkutuin lainaamaan tämän. Kirjaan perustuva neloskausi oli sarjassa suosikkejani ja kirjaversionakin varsin viihdyttävä. Tosin olisin toivonut vähän syvempää keskittymistä noitiin myös kirjassa, nyt tuntuivat sujahtavan ohi aika pienellä huomiolla, vaikka pääpahiksia olivatkin.

Denis Vinokur: Von Hertzen Brothers: Lähikuvissa
Lainasin tämän ennen Rokkia sillä tausta-ajatuksella, että innostuisin taas VHB-touhuista ja voisin sitten hyvillä mielin mennä keikalle - tai vaihtoehtoisesti alkaisi ärsyttää niin paljon, että jättäisin suosiolla keikan väliin. Kumpaakaan ei käynyt, mutta tosi hienoja kuvia kirjassa oli. Suosittelenkin ennemmin selaamaan kuin lukemaan, tekstiosuuksia en ihan lähikuvatasoksi laskisi, vaikka kaikki viisi ajatuksiaan pääsivätkin avaamaan. Lyhyitä tekstikokonaisuuksia, hyvää aamupalalukemista.

Meg Cabot: Size Doesn't Matter (Big Boned)
Chick lit on paikoin mainiota ja lomalla toki kuuluu lukea höttöä, mutta tämä oli jo liikaa. Kiva kyllä lukea sankarittaresta, joka ei ole yksinomaan kuvankaunis ja karvaton, mutta olisin ennemmin lukenut joko naisen arjesta ja suhdekuvioista tai puhtaan dekkarin, mutta tähänpä oli kompaktisti ympätty aivan kaikki! Teinipopsensaatiosta jatkuvasti murhien keskelle joutuvaksi opiskelija-yksityisetsiväksi ja mutkikkaat rakkauskuviotkin vielä. Sekä epävarmuus omasta kehosta tietenkin. Aivojen sulaminen oli aika lähellä. Ilmeisesti Size Doesn't Matter - alkuperäiseltä nimeltään Big Boned - on osa laajempaa Heather Wells -sarjaa. Saavat jäädä loput osat hyllyyn.

Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri
Ehkä tämän lukeminen Cabotin jälkeen oli erhe. En nimittäin tajunnut Herra Darwinin puutarhurista juuri mitään. Asetelma ja perusidea olivat todella mielenkiintoiset, mutta sen verran liikuttiin vaihtuvien tajunnanvirtojen maailmassa, etten saanut kerronnasta kiinni. Kun lopulta pääsin kärryille, kirja loppui. Ehkä tämä kaikki oli Carlsonin tarkoitus, mutta aika ontto olo jäi. Kirja on sen verran lyhyt, että olisi sopinut yhdeltä istumalta luettavaksi. Silloin se olisi varmaan avautunutkin paremmin.

Äänikirjat ovat lapsuuden jälkeen jääneet minulla muutaman epäonnistuneen kokeilun tasolle. Heinäkuussa kuitenkin kuuntelin seuraavat:

Stephen Fry: The Liar
Innostuin mustikkametsään äänikirja korvillani. Teoriassa hieno ajatus, käytännössä ei niinkään. En siis ihan pysynyt tarinassa mukana - tarinan kaari kyllä tuli selväksi, mutta aina uuden kohdan alkaessa piti vähän hakea tapahtuma-aikaa ja -paikkaa. Äänikirja oli Fryn itsensä lukema, joten kaiken hakemisen keskellä kuulin kuitenkin paljon kaunista englantia ja nokkelia lausahduksia. Sinällään siis varsin viihdyttävää ns. irrallisina kohtauksinakin. 

Michael Cunningham: Tunnit
Istuin toisella lomareissullani myös lähes 8,5 tuntia bussissa matkaten Joensuusta Helsinkiin, kiitos Matkahuollon supertarjousten. En pysty lukemaan bussissa ja nukkuminenkin on hankalaa, mutta äänikirjan kanssa matka taittui kuin siivillä. Olen aina ajatellut kirjan olevan tosi raskas ja jättänyt siksi lukematta. Ja aika raskashan se etenkin temaattisesti kieltämättä oli, mutta nyt sen lukikin Eero Saarinen, niin mitäs tuosta. Eero Saarinen on Kissan kuoleman takia aina ollut minusta niljake, mutta lukijana osoittautui varsin hyväksi. Miellyttävä ääni ja rauhallinen tyyli. Miinusta ainoastaan muutamista maneereista, kuten siitä, että kaikki mieshahmot kuulostivat uhkaavilta ja äreiltä, kaikki naiset taas yksinkertaisilta ja lempeiltä. Lisäksi kieli-ihmistä ärsytti paikoin ääntäminen. Piti myöhemmin netistä tarkastaa hahmojen nimiä: oliko kyseessä Louis vai Lewis tai (vielä kökömmin lausuttu) Evan vai Ivan. Jälkimmäinen vaatii jo taitoa! Tunnit oli joka tapauksessa koskettava romaani ja tällaisessa intentiivijaksossa hahmoihin ja tarinaan kiintyi ihan uudenlaisella tavalla. Ei lainkaan hullumpi tapa matkustaa. 

sunnuntai 4. elokuuta 2013

viimeinen lomapäivä

Tänään on viimeinen lomapäivä ja minulla on suhtautumisvaikeuksia. Jos olisin tiennyt työnantajan säästösuunnitelmista lomia anoessani, olisin nyt lomaillut suosiolla neljä viikkoa putkeen. Koska kuitenkin säästin kasan lomapäiviä syys/talvikaudelle ja edessä on myös säästötalkoiden palkatonta vapaata vielä tämän vuoden puolella, tulee tulevasta talvesta (toivottavasti) huomattavasti helpompi kuin menneestä.

Sitä paitsi kesäasioiden tekeminen saa luvan jatkua ainakin syyskuulle! Ilmatkin näyttävät sen suhteen suosiollisilta. Ja onhan minulla kolmen päivän lomapätkä vielä parin viikon päästä, sillä silloin kutsuu Tallinna. Joten eipä nyt heitetä vielä kirvestä kaivoon.

Tämän kolmen viikon aikana ehdin kyllä monen monta kivaa juttua: pari kertaa kesäteatteriin, mustikkametsään, reissuille, näkemään ystäviä kotona ja maailmalla. Istuin pussikaljalla, tutustuin WeeGeen tarjontaan, matkustin ensimmäistä kertaa ikinä bussilla Joensuusta Helsinkiin ja leivoin ihania asioita. Koin puskista tulleen fanityttöreaktion törmättyäni Tarja Haloseen Suokissa ja sen jälkeen erinnäisiin näyttelijöihin Rytmissä. Sain jopa ystävällistän apua viimeisten mattojen pesuun, joten nyt jos vain jaksaisin pestä lattiat, saisin puhtaat matot piristämään alkavaa arkea.

Viimeinen viikonloppu starttasi kotibileillä. Viisaasti join viinin seassa koko illan vissyä, mutta jos menee nukkumaan puoli neljä, on seuraava päivä auttamatta vähän ankea. Tulipa eilen siis muistuteltua itselleen, että raja "mennään Raxiin"-henkisen dagen efterin ja oikeasti hyvin ruuan välillä on minimaalisen häilyvä. Ilmeisesti raja kulkee jossain Marttakahvion piirakoiden tienoilla, koska sillä reissulla koukkasin myös pussillisen Pikkunupun pensaspapuja. Päädyttiin siis Rax-reissun sijaan tekemään ruuaksi papu-tomaatti-fetasalaattia ja pastaa tuorepestolla - oman parvekkeen yrteissä tietenkin. Jossain touhuilun tuoksinnassa totesin inhoavani meitä, jos en olisi minä. Oli muuten hyvää.



Onneksi näin, koska puuhastellessa löytyi jälleen inspiraatio kokkailla kotonakin kaikenmoista. Huippujuttu etenkin nyt, kun sesonkiruokaa on tarjolla vaikka kuinka! Illan Mertalampi-ekskursion jälkeen tehtiin jälkkäriksi vielä pannaria, jonka kanssa Pariisista tuliaisiksi itselle tuoma kirsikkahillo pääsi viimeinkin kunnolla oikeuksiinsa. Kaapissa odottelee jo peston ja papujen lisäksi pussillinen lehtikaalia ja kesäkeittoainekset. Naaam! Arjen alkaessa lupaan kuitenkin olla postaamatta kuvia jokaisesta syömästäni ruuasta internetin iloksi.