keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

terapiatekemistä pirkanmaalla

Ajolinjat olivat napsahtaneet poikki, joten saapuminen Tampereelle kesti kauemmin ja oli huomattavasti hankalampaa, kuin olin suunnitellut. Tahmaisesta alusta huolimatta Tampere oli minulle hyvä ja tuli enemmän kuin tarpeeseen. Kummassakaan majapaikassa ei tehty oikeastaan mitään ihmeellistä: istuttiin, syötiin ja jauhettiin kaiken maailman asioista. 

Katsoin myös jalkapallon MM-kisojen avausottelua. Eksotiikkaa!

Plevnan kesämenun quornburger juuresranskalaisilla ja simaa.
Jälkkäri löytyi Vohvelikahvilasta.

Vaikka pääasiallinen syy oli luonnollisesti tavata Pirkanmaan väkeä, tuli samalla nähtyä myös vähän Joensuu-eläjiä. Vähän tietysti hassutti hengata iso osa ajasta 400 metrin päässä asuvien ihmisten kanssa, mutta tultiin yhdessä lopputulokseen, että pääasia on, että jossain edes tavataan.

Luonnollisia hetkiä. Kva muisto silti.

Jospa tästä vielä ryhdistäytyisimme. Suuret ainakin on suunnitelmat.

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

seitsemän viikkoa

Kesälomani alkuun on vielä melkein seitsemän viikkoa.

Kauniit helleilmat aiheuttavat sen, ettei paljon töissä napostelisi istua. Ennemmin sitä olisi torikahvilla, mattopyykillä, uimarannalla, terassilla, jäätelöllä, pyöräilemässä, piknikillä tai missä ikinä.

Järkevä puoli minusta tiedostaa, että jos annan nyt tilaa haikailulle, edessä on ihan pirun pitkä seitsemän viikkoa. Sitä toista puolta on todella vaikeaa estää.

Asiaan auttaa lomatunnelman luominen arkivapaille ja illoille. Elokuvateatterikäyntejä, Kesäladon pizzaa, pussikaljaa, parvekeyrttien hoitamista ja pikapyrähdyksiä kotimaan kohteisiin. Viime viikon lopulla kävinkin pyörähtämässä Kuopiossa. Kuopio on oivallinen lomakohde, sillä sinne meneminen vie vain pari tuntia, jonka lisäksi kaupunki on minulle vielä sen verran vieras, että uutta tutkittavaa löytyy joka visiitille.





Tällä kertaa näin ensimmäistä kertaa mm. matkustajasataman, Puijon ja viehättävän grillauspaikan järven rannalla jossain Niuvan sairaalan takana. Markolle uutena kokemuksena tuli Matkus. Ei ehkä yhtä pittoreskia, mutta vaatevaraston uusimisen kannalta tuiki tarpeellista, ja onpa minullakin nyt kolme paria uusia kenkiä (oho). Ja jäihän sinne vieläkin nähtävää. Kuopion taidemuseo ja muut kulttuurikohteet odottakoon seuraavaan kertaan.

Koska tälle reissulle mahtui myös kiireetöntä kaupungilla pyörimistä, sohvalla makoilua, pitkät yöunet, rauhallinen lounashetki ja kahvittelua, tuntuu ihan oikeasti, että olisi ollut kauemminkin reissussa kuin pari päivää. Suosittelen lämpimästi Kuopiota ja muutakin lähimatkailua.

Otankin siis omasta neuvostani vaarin ja hyppään tänään Tampereelle vievään junaan. Sinne on luvattu kylmää ja sadetta. Ei haittaa, minulla on sontsa ja perillä odottaa huiput tyypit joka tapauksessa.

torstai 5. kesäkuuta 2014

toukokuun luetut

Ville Karttunen: Salamaponin selässä
Ukkosmaineen kymmenvuotiseen historiaan mahtuu kaikenlaista ja on ihan mahtavaa, että edes osa kokonaisuudesta on kerätty kansien väliin.  Lukiessa muistin myös jo unohtuneita sattumuksia oman elämän varrelta, sillä monien kirjan tapahtumien aikana olen ollut paikalla, joko jossain yleisön reunamilla tai melkein siellä myrskyn silmässä. Aika järisyttävää onkin tajuta, että myös minun elämääni yhtye on kuulunut tavalla tai toisella jo yhdeksän ja puoli vuotta! Ja jee! Kirjasta löytyy paitsi minun ottamani kuva, myös yksi suunnittelemani bäkkäripassi. Siivousmaniassa tuli heitettyä kaikki passit - enempää ajattelematta myös omat tekeleet - pois viime kesänä, joten löytö oli kultaakin kalliimpi. Yleisemmin voisin todeta, että yhdellä tasolla kirja on juuri Klausin ja Wilhelmin tarina, toisella taas hieno ja avaava kuvaus DIY-meiningistä ja musiikkielämän totuuksista tämän päivän Suomessa. Toivottavasti mahdollisimman moni ei-fanikin siis löytää tiensä Salamaponin kyytiin.

Tuomas Lius: Laittomat
Laittomat on jatko-osa marraskuussa lukemalleni Hakalle. En koukuttunut tähän yhtä paljon kuin ensimmäiseen osaan. Henkilöitä ja kertojanääniä oli paljon ja iltaisin lukiessa oli vaikea palauttaa mieleen, mistä ja kenestä oli edellisenä päivänä lukenut. Alkuasetelma oli kuitenkin yhtä mielenkiintoinen kuin Hakassa ja sen voimalla sinnikkäästi jaksoinkin lukea eteenpäin. Sinnikkyys palkittiin: vauhtiin päästiin puolivälin jälkeen ja sitten tulikin taas ahmaistua loput melkein yhdeltä istumalta. Tykkään kyllä kovasti Liuksen tyylistä ja edelleen suosittelen sarjaa dekkarien ystäville. Sen verran hyvän myyntipuheen sain kolmososasta Laittomien lukemisen jälkeen itsekini, että sormet syyhyävät jo kirjaston hyllyille.

Neil Gaiman: Ocean at the End of the Lane
Mietin pitkään, onko tämä lasten vai aikuisten kirja ja lopulta tulin tulokseen, ettei sillä ole minkään maailman merkitystä. Yliluonnolliset tarinat lapsen näkökulmasta kerrottuna toimivat minulla aina ja kuten muitakin Gaimanin romaaneja, tätä voi lukea monella eri tasolla. Gaimanin tuotannosta vahvimmat mielleyhtymät syntyivät Coralineen ja Hautausmaan poikaan, joskaan en tykännyt tästä ihan yhtä paljon. Luin kirjan kuitenkin käytännössä kertaistumalta junassa, joten koukkujen puutteesta ei ainakaan voi syyttää. Lisäksi teksti on ehtaa Gaimania, joten visuaalisen lukijan pää täyttyy eläväisistä ja paikoin todella pelottavistakin kuvista ensisivuilta lähtien. Hyvä kesäkirja, ja mikä tärkeintä, herätti minussa vahvan tarpeen palata Unohdettujen jumalien pariin pitkästä, pitkästä aikaa.

Marja Holli: Punaisen Karkkilan Lyyti
Tiedontäyteinen romaani Karkkilan omasta hellawuolijoesta ja kaikkien kenttien puuhanaisesta. En ole ikina ollut erityisen kiinnostunut Suomen sotien historiasta, mutta naisten aseman muutos, mielipidevankeus, vankileirit ja asetelmien tasaantuminen melko lyhyessä ajassa 1900-luvun aikana kiinnostaa kyllä kovasti. Suosikkini viime aikoina onkin ollut tällä saralla Westön Kangastus 38, ja Lyytin tarina sisältää paikoin samoja teemoja, vaikkakin valitettavan lyhyesti. Lyytin vankila-ajoista olisinkin lukenut siis mielelläni enemmäkin. Lyytin elämään mahtui käsittämättömän paljon asioita, joiden tiivistäminen reiluun sataan sivuun oli paikoin hengästyttävää, paikoin harmittavaa. Hahmona tunnen Lyytin vain tarinoista, koska Lyyti kuoli jo ennen syntymääni. Tämä kirja toi kuitenkin elämääni lisää tarinoita ja ymmärrystä siitä, missä kaikkialla Lyyti onkaan ehtinyt vaikuttaa. Kaiken kaikkiaan minulle ehdottomasti parasta antia olikin seurata, miten itselle niin tuttu kaupunki rakentui pala palalta ja rakennus rakennukselta.

perjantai 30. toukokuuta 2014

juhlien jälkeen

Päänahkani paloi viime viikon yllätyshelteissä jokavuotiseen tapaan aika pahasti. Tässä valossa en ole pistänyt viileätä ja pilvistä viikkoa pahakseni. Päänahka on ehtinyt rauhoittua kunnolla, eikä toivottavasti kärähdä tänä kesänä enää uudestaan samassa mittakaavassa.

Ikävä kyllä tälle viikolle oli suunniteltu myös meidän kihlajaispiknik.

Päässäni olin ajatellut vilttejä vieri viereen jokirantaan puun alle varjoon. Kuohuviiniä ja kevyttä syötävää. Ei stressiä kellosta tai pesemättömistä astioista. Kaikilla runsaasti tilaa, vieraitakin oli kutsuttu surutta.

Kekkerit jouduttiin kuitenkin siirtämään kylmältä suojaan sisätiloihin. Kaksioni maksimikapasiteetti on nyt selvitetty.

Oli sillä puolensakin. Kaikki sai skumppansa oikeasta lasista, koska niitä pystyi pesemään välissä. Moni toi lahjoja, joita ei tarvinnut kantaa ympäri kaupunkia illan mittaan. Vessa oli helposti saatavilla, samoin vesihana ja ylimääräiset astiat yllätysruokalajeja varten. Kahvia oli mahdollista keittää lennosta lisää ja istuimiakin riitti ainakin osalle.

Päivän varoajalla en kuitenkaan tajunnut nakittaa esimerkiksi keittiöapua, joten omat juhlat menivät lähinnä tarjottavia esille laittaessa, tiskatessa, uusia kippoja ja kuppeja kaivaessa ja tilaa raivatessa. En siis ehtinyt itse syödä tai juoda juuri mitään, enkä juurikaan jutella vieraiden kanssa. Kellon lähestyessä kymmentä volyymin taso alkoi stressata. Olo rentoutui vähän, kun päästiin Hostina Piimälinnan yläkerran turviin, mutta siinä vaiheessa alkoi olla niin kauhea nälkä, ettei kauaa jaksanut kylillä riekkua.

Ja olisihan se kieltämättä ollut kiva saada edes yksi valokuva, jossa kihlajaisissaan esiintyy yhdessä siippansa kanssa.

Vaan päättääkseni positiivisempaan: kuohari oli ainakin nappivalinta, kiitos vaan Googlelle suosituksista. Saimme Tallinnan tuliaisina viisi pulloa kuivaa Don Lucianoa, bensarahoineen hintaa tuli 20 euroa. Arvostan.

tiistai 27. toukokuuta 2014

ne pienet merkitykselliset hetket

Menneeseen lomaviikkoon mahtui paljon muutakin kuin konsertti ja jokivarressa käppäilyä. Olin siis au pair -hommissa siskon perheessä ja omatkin päivät pyörivät lapsiperheen arjen rytmissä. Hassua tietysti viettää lomansa puuhastelemassa jonkun muun kotona, mutta se osoittautui varsin tehokkaaksi tavaksi pitää ajatukset irti omista työkuvioista.

Viikko sisälsi siis paljon kokkausta, puunausta ja hyssyttelyä, mutta myös ystäviä, tapahtumia ja pieniä hauskoja hetkiä. Tämä postaus on omistettu pääasiassa jälkimmäisille.

Ennen Robbien keikkaa pääsin viimeinkin testaamaan "sen Kampin nepalilaisen". Paneer-juusto oli kunnon paloina, kaikki kuvassa näkyvä kuului annoksen hintaan (14,90) ja ruoka oli todella hyvää. Suosittelen lämpimästi. Ravintola Satkar, Fredrikinkatu 46.



Torstaina olin ensimmäistä kertaa lastenkutsujen köksänä. Hyvin meni, mutta kyllä jännitti. Kakkutikkareita en kuitenkaan aio tehdä ihan heti uudestaan.



Perjantaina kävin Karkkilan torilla, joka - vaikkei Turun tori olekaan - on ihan toista kuin Joensuussa. Kyltit jaksoivat sielläkin riemastuttaa (siis riamastuttaa), mutta kielikylpy kesti toki koko viikon.



Täti osti pienen ison pojan ensimmäisen macaron-leivoksen.



Perjantai-iltana oli kirjajulkkarit. Kirjan sain etukäteistoimituksena ja ehdin lukea parahiksi ennen julkistamistilaisuutta.



Mallihommissa äidin kanssa, kuvaajana itse synttärisankari.



Viime vuoden Angry Birds -juustokakut saivat väistyä kokeellisen keittiön kuormurikakun tieltä. Myös keskimmäinen kakkupohja on vihreä. Hyvin kelpasi.



Hämmennyin alkuviikosta siitä, että tuomet ovat täydessä loistossa, mutta missä halvatun välissä nämä omenankukat tuli? Kotona ikkunan alla olevat tiputtavat jo ensimmäisiä terälehtiään. Omenankukka-aika on ihanaa, saisi kestää vielä tovin.



Juoksin myös Ateneumin Tove-näyttelyn läpi. Aika loppui kesken, joten pitää palata sinne paremmalla ajalla joskus myöhemmin. Aivan ihana näyttely. Museokaupan tuotevalikoimakin näytti pikavilkaisulla melkeinpä rikollisen hyvältä. Pitäisiköhän budjetoida museokauppasarake vaikkapa heinäkuulle? Hehee.

Töihinpaluu olikin astetta rankempi ja uniongelmat hyökkäsivät heti sunnuntai-iltana. Mutta isääni lainatakseni, eiköhän se tästä.