torstai 30. huhtikuuta 2015

Keittokirjahaaste 8: Oma reseptikirja

Keittokirjahyllyn ehdottomasti käytetyin kirja on Ikeasta muinoin hankkimani oma reseptikirja, johon olen laiskasti kirjoitellut hyväksi havaittuja ohjeita vuosien varrella.



Ne käytetyimmät sivut tunnistaa kyllä, se ovat kupruisia ja läikikkäitä. Sellaisia on mm. guacamole, amerikkalaiset pannukakut, perinteinen sima, Annikan browniet ja Maijan lasagne. Kirjan tärkein resepti on se ensimmäinen, iskältä saatu maailman paras perunalaatikon ohje.

Paljon on sellaisiakin, joita olen kasannut täyttääkseni kirjaa nopeammin (olen kärsimätön) ja unohtanut sittemmin. Valtaosa niistä on broilerireseptejä. Mene ja tiedä.

On siellä testaamattomia kasvis- ja kalapuolellakin, ja sellaiseen nyt tartuin. 

Kirjan sivuilta nimittäin löytyi palak paneer, se periaatteessa yksinkertainen kasvisannos, josta intialaistyyppisen ravintolan tason yleensä tunnistaa. Parhaimmillaan aivan huippua, pahimmillaan epämääräistä liejua. Ikinä ennen en ole yrittänyt tehdä sitä itse, enkä osaa yhtään sanoa, miten autenttinen tämä jostain jo unohtuneesta lähteestä taltioimani resepti on.



Palak paneer (pinaatti-halloumimuhennos)

500 g tuoretta pinaattia
2-3 rkl öljyä
2 keltasipulia silputtuna
3 rkl inkivääriraastetta
4 valkosipulinkynttä
1 rkl garam masalaa
vajaa 1 tl kurkumaa
200 g halloumia
50 g voita
vajaa 1 tl chilijauhetta

Huuhdo pinaatti + keitä nopeasti. Valuta + hienonna.
Kuumennaöljy, kuullota sipulisilppu, lisää inkivääri ja murskatut valkosipulit.
Lisää garam masala ja kurkuma. Kuumenna sekoittaen pari minuuttia.
Lisää pinaatti + kuutioitu halloumi. Kuumenna hiljalleen sekoittaen, kumoa tarjolle ja pidä lämpimänä.
Sulata toisessa kattilassa voi ja lisää chilijauhe. Valuta seos muhennoksen pinnalle, nosta tarjolle.

Arvio

Käytin pakastepinaattia ja halloumin tilalla Taverna Domyati -salaattijuustoa. Molemmat olivat ihan hyviä ratkaisuja. Huomionarvoista on myös, että kirjoittamassani reseptissä lukee raaka-aineissa kumina ja itse ohjeessa kurkuma. Uskoisin kurkuman olevan oikea vaihtoehto.

Olen tässä haasteessa pyrkinyt seuraamaan alkuperäistä reseptiä mahdollisimman kirjaimellisesti, mutta nyt oli pakko ottaa vapauksia. Suolaa ja pippuria lisäilin surutta. Johtuiko sitten pakastepinaatista vai mistä, mutta nestettä oli lisättävä runsaasti (vettä ja vähän limemehua). Sitten lisäsinkin jo ihan liikaa, joten oli pakko tupsautella mukaan maizenaa. Lopputuloksena oli aika kiva koostumus.



Riisiä en valitettavasti jaksanut keittää, joten soosin kaverina söin Lidlin valmista naan-leipää, joka ei ollut kovin hyvää. Muistaakseni joskus kiljoona vuotta sitten viimeksi ostamani Santa Marian leivät olivat parempia. 

Kokonaisuudessaan tämä oli kuitenkin ihan ok ruoka, 3/5. Parempaa ja huonompaakin olen syönyt ravintoloissa eli palak paneer -asteikollakin tämä on keskitasoa. Plussaa minut yllättäneestä vaivattomuudesta ja nopeudesta eli oikein passeli perjantai-iltaan.

Maun salaisuus on siinä chili-voiseoksessa, joka sitoo kokonaisuuden yhteen. Mielestäni maku (ja ulkonäkö) oli myös huomattavasti parempi seuraavana päivänä uudelleen lämmitettynä ja chili ronskisti sekoitettuna pinaattimössön joukkoon.

Hyväksi havaittuja palak paneer -ohjeita otetaan vastaan!

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Age of Ultron

Jos käyttäisin Tumblria, nyt olisi varmaan se hetki, kun postaisin loputtoman määrän Marvel-aiheisia kuvia.

Olen viime viikot kärsinyt epämääräisestä stressistä. Herään joka työaamu tasan 5.18 eli 47 minuuttia ennen kuin kello soi. Kroppa jumittelee ja tuntuu vain pahastuvan huoltavista liikkeistä. Popcornsuklaan ahtaminen naamaan sunnuntai-iltana tuntuu paljon mielekkäämmältä tekemiseltä kuin eväiden valmisteleminen seuraaville työpäiville.

Tällaisena hetkinä on hyvä vetää 3D-kakkulat päähän ja karata hetkeksi supersankarien maailmaan. Nohevana tyttönä hain meille Avengers-liput jo sunnuntaina eli päästiin eilen optimaalisille paikoille salin keskivaiheille, vaikka tarjouspäivänä liikenteessä oli jokunen muukin.

Kuvakaappaus trailerista.

Kiitän: leffan alkupuoliskoa, hyvin toteutettua 3D:tä, Black Widow'n, Hawkeyen ja Hulkin saamaa lisähuomioita, James Spaderin ääntä, Linda Cardellinia ja Paul Bettanya.

Moitin: loppupuolella kadonnutta punaista lankaa, Quicksilverin ohuutta, Thorin taikalähdehassuttelua, Pepper Pottsin poissaoloa sekä yleensä niin ihanan Jeremy Rennerin menneen viikon internethölmöilyä, joka kiilasi vähän fanittelun tielle.

Bruce jakaa hölmöilytuskani. Kuvakaappaus trailerista.

En ollut Age of Ultronista ihan niin fiiliksissä kuin supersankareista usein, mutta se ei estänyt minua käyttämästä hyvää tovia etsien Tumblrista kuvaa, jossa olisi Buffyn ensimmäisestä jaksosta "James Spader?" - "He needs to call me" -dialogi. Piti sitten käydä Netflixissä itse kuvakaappailemassa tyhmillä ja keltaisilla suomiteksteillä. Ihan vaan sen takia, että vaikka onkin vanhentunut vähän hassusti, Spader saa soitella minulle sillä äänellään minä päivänä tahansa.




Soittelee James minulle kohta linjat kuumina tai ei, eilen noin kaksi ja puoli tuntia ajattelin joka tapauksessa jotain ihan muuta.

Kiitos siis tekijänoikeuspäivä ja kaksi yhden hinnalla -tarjous. Kiitos aina yhtä symppis Mark Ruffalo. Kiitos toissalauantaina katsottu What's Your Number -romcom, joka sai minut tykkäämään Chris Evansista. Ja Joss Whedon, jonka taitoon ohjata mukaansatempaavia, mutta yllättävän sielukkaita ja inhimillisiä seikkailutarinoita voi aina luottaa.

Kohta on muutama päivä lomaa. Jospa se aamuheräilykin siitä talttuisi. Jos ei, suunnitelmana on alkaa katsoa Marvel-elokuvia kronologisessa järjestyksessä kotisohvalta käsin. Se sitä paitsi jo vaatiikin popcornsuklaata.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Frank

Pyöriteltiin Markon kanssa hyvä tovi erilaisia osamaksu-, kertamaksu-, laskutus-, lainaus- ja luottokuvioita, jonka päätteeksi päätettiin laittamaan Visani laulamaan maanantai-iltana. Verkkokaupasta lähti tilaukseen kasa komponentteja (Markolle) ja käyttövalmis Acerin läppäri (minulle).

Tutkin läppäreitä aiemmin keväällä moneen otteeseen ja joka kerralla päädyin Acerin E5-511-mallin koneeseen, josta puuttui haaveilemistani spekseistä vain optinen asema.

Läppäri saapui luokseni torstaiaamuna ja sai nimekseen Frank. Se on sopivan monimerkityksinen.


Mad, mad, mad Photoshop skills!


Edellisen koneen alkukankeuksista oppineena otin ensimmäiseksi Windowsin lisenssitarrasta valokuvan. Sitten laitoin sen päälle kontaktimuovin. Jonka jälkeen vielä kirjoitin numeron paperille, jonka säilytyspaikka on tärkeiden papereiden mappi. Eli jos päädyn taas huoltokierteeseen, ei tule ainakaan sanomista siitä, etteikö käyttöjärjestelmäni olisi aito. Kippis sille!

Ongelmilta muuten ei luonnollisestikaan ole vältytty. En osaa vielä hahmottaa hiiren sijaintia tai uutta touchpadia, joten ikkunat siirtyvät milloin minnekin ja Facebook-viestejä on lähtenyt ihan vääriin suuntiin. Isompi harmistus on, että juuri kun sain kaikki tarpeelliset ohjelmat asennettua, Marko alkoi eilen kikkailemaan jotain palomuurien kanssa - seurauksena epämääräistä hämmennystä verkkoasetuksissa, eikä nettiin pystynyt enää yhdistämään ollenkaan. Sunnuntaiaamun ratoksi sain siis palauttaa koneen asetukset torstaisiksi ja pienen säätämisen jälkeen sain koneen jopa käynnistymään normaalisti, vaikka siinä ilmenikin palautuksen jälkeen ongelmia. Ohjelmien asennus sekä muut modaukset ovat kuitenkin edessä uudemman kerran. 

Toisaalta se tuntuu aika pieneltä vaivalta. Asennustiedot nappasin ulkoiselle kovolle talteen ennen palautusta eli tarpeen ei ole kuin ajaa ne uudestaan. Ja kun näppiksessäkin toimii kaikki näppäimet eikä hiiri jumittele minuutin välein, se ei oikeasti ole vaiva eikä mikään.

Oikeasti ainoa kunnon murhe on, ettei HDMI-vika ollutkaan vanhan koneen portissa vaan telkkarin päässä. En siis saa vieläkään konetta kiinni telkkariin, mikä on harmi Netflix-leffailtojen kannalta. Omaa arkikäyttöä se ei juurikaan haittaa, näyttökin kun on edellistä isompi.

15,6 tuuman näyttö itse asiassa tuntuu 14 tuumaan tottuneelle ihan valtavalta ja se oli myös suurin epäilykseni konetta hankkiessa, Mutta ehkä tuohon tottuu, muuten kone on nimittäin miellyttävän kevyt, vaikka onkin puoli kiloa edeltäjäänsä painavampi. Lisäksi Windows 8.1 valikkoineen vaatii käyttäjältään vielä huomattavasti sopeutumista, mutta ehkä Frankin kanssa vielä senkin selätämme.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Keittokirjahaaste 7: Kasvisruokia

Maija autoili minut perjantaina ystävällisesti kaupoille. Ostin Lidlistä noin kaikki juustot ja muutenkin täydensin kaappia kaikilla huippujutuilla. Sieltä saa nykyään brittilän lempijuustoani Red Leicesteriä ja Double Gloucesteria myös. Oi onnea!

Ongelma? Flunssanaaman ei illalla tehnyt mieli mitään ostettuja ruoka-asioita. Tarve oli helposti sulavalle ruualle, joka lämmittäisi myös sisältä. Siispä päädyin keittokirjoja selaamaan.

Jenny Stacey: Kasvisruokia
Parragon 2004

Mukavan mutkattomasti nimetty Kasvisruokia kuuluu Parhaita ruokaohjeita -sarjaan. Käännöskirjalle ominaisesti mukana on suomalaisittain vähän epätyypillisiä reseptejä, mutta nyt kun tätä selaili, ihan hauskoja ideoita kyllä löytyy. Luulen, että tämä on jäänyt käyttämättä siksi, etten ostamisen aikaan tunnistanut raaka-aineita: reilu kymmenen vuotta sitten en salettiin tiennyt, mitä on bulgur. Tai että alfalfa tarkoittaa sinimailasen ituja. Ja varmaankin olin edelleen uskossa, että tofu on aina pahaa. Reilussa kymmenessä vuodessa on siis tapahtunut minulle paljon, mutta valitettavasti vähän on kirjallekin. Etenkin suomennos on vahentunut jonkun verran. Ei taida kukaan enää puhua munuaispavuista.




Kokeilemisen arvoisia reseptejä:
- Selleri-stilton-saksanpähkinäkeitto
- Härkäpapu-minttukeitto
- Rapeat perunankuoret
- Linssipatee
- Tofukokkeli paahtoleivällä
- Bulgurilla täytetyt munakoisot
- Sieni-pinaattisarvet
- Alfalfa-punajuuri-pinaattisalaatti
- Kahvivanukas
- Hedelmäinen leipävanukas
- Suklaa-tofu-juustokakku

Ravinnontarve oli kuitenkin sen verran spesifi, että piti hylätä kaiken maailman stiltonit ja mennä peruslinjalla.



Paprika-chilikeitto
Neljälle

Ainekset
225 punaista paprikaa viipaleina, poista siemenet
1 sipuli viipaleina
2 valkosipulinkynttä murskattuna
3 dl paseerattuja tomaatteja
6 dl kasvislientä
2 rkl silputtua basilikaa
tuoretta basilikaa koristeluun

1. Laita paprikat isoon kattilaan sipulin, valkosipulin ja chilin kanssa. Lisää joukkoon paseerattu tomaatti ja kasvisliemi ja kiehauta hämmentäen hyvin.

2. Vähennä lämpöä ja hauduta 20 minuuttia tai kunnes paprikat pehmenevät. Valuta, mutta ota keittovesi talteen ja laita kasvikset sivuun.

3. Painele kasvikset siivilän läpi lusikalla. Ne voi myös soseuttaa yleiskoneessa.

4. Siirrä kasvissose puhtaaseen kattilaan ja kaada joukkoon ottamasi keittovesi. Lisää joukkoon basilika ja kuumenna hyvin. Koristele keitto tuoreella basilikalla ja tarjoile.

Muunnos
Tämä keitto maistuu myös kylmänä, kun siihen sekoitetaan 1,5 dl maustamatonta jogurttia.

Vihje
Basilikaa kannattaa kotona ruoanlaittoon. Se menestyy ikkunalaudalla.

Arvio

Keitossa oli hauskan täyteläinen koostumus, vaikka rasvaa tai kermaa siihen ei laitettukaan. Vähän kyllä tuntuu huijaukselta käyttää haasteeseen näin helppoa reseptiä, mutta toisaalta: en muista, olenko ikinä tehnyt itse paprikakeittoa ja menelmätkin olivat minulle osittain uusia (kattilakikkailu, siivilän läpi pusertelu). Vaikka myönnettäköön, että juuri niissä kohti saatoin nytkin vähän oikaista.

Annoskoot voivat hämätä. Puolitin ohjeen ja oletin saavani kaksi annosta, ja ehkä alkuruoka-asteikolla niin olisi ollutkin, mutta minä vedin kyllä kipeänäkin koko satsin pääruuaksi ihan itse. Kyytipoikana meni sitten paistopistesämpylä Red Leicesterillä ja hyvä niin. Laskin nimittäin pikaisesti, että keitossa oli kokonaisuudessaan ehkä 115 kaloria. Ei sitä kipeänäkään viitsisi pois kokonaan kuihtua.




Sanon kyllä, että tämä kaipaa ehdottomasti lisää chiliä! Ainakin jos makuaisti ei ole ihan normaalikuosissa! Vai oliko syynä se, että lähikaupan valikoimista löytyi vain punaista chiliä? Kumminkin. Paprikan paahtaminen toisi varmasti mukavan vivahteen makuun. 

Tällaisenaankin soppa kuitenkin vastasi tarpeeseen ihan hyvin. Lemppari flunssantorjuntaruokanani pysyy kuitenkin Chocochilin kookos-tofukeitto.

Kirja on ollut hyllyssäni monta monituista vuotta, enkä kerta kaikkiaan meinaa muistaa sen olemassaoloa, vaikka resepteissä ei olekaan mitään vikaa. Joutaa kiertoon.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Kriisit, kokemukset ja keski-ikä

Olen tällä viikolla käynyt osaltani laskemassa keski-ikää sekä Pepe Willbergin & kaupunginorkesterin konsertin että Tapion matineasarjassa Mr Turner -elokuvan yleisössä. Konsertista tykkäsin, elokuvasta en niinkään.

Huvitti Markon ikäkriisi konsertin jäljiltä: tuli kuulemma vanha olo, kun alle 45-vuotiaita oli koko salissa vain kourallinen, eikä niitä alle kuusikymppisiäkään itse asiassa ihan valtavasti ollut. Itsekin kyllä hämmennyin siitä, että konsertissa näkyi niin vähän nuorempaa väkeä, kun Saimaa-levy on kuitenkin saanut melkoista rummutusta. Angsti oli kuitenkin niin käsinkosketeltavaa, etten voinut välttää näsäviisastelemista siitä, että solisti on 68-vuotias ja levyttänytkin melkein 50 vuotta, joten kyllähän se heijastuu fanikantaan. En auttanut kriisiytyjää.

Sitten sain saman kriisin liepeistä kiinni, kun englantilaisesta taidemaalarista kertovan elokuvan jälkeen löysin itseni Surakan baarista ruotimasta elokuvaa ja taidemaailmaa punaviinilasin ääressä. Keski-ikäistyvä keskiluokka, täältä tullaan!

(Balanssin vuoksi todettakoon, että Surakan jälkeen kurvattiin Dollyn kautta kotisohvalle Buffyn ääreen. Vaikka onhan sekin pilotti ehtinyt täyttää jo kahdeksantoista. Apua.)

Oikeasti kaikella lämmöllä tätä kirjoittelen. Minulle on ihan sama, tykkääkö Pepe Willbergistä tai Mike Leigh'n elokuvista vai ei - tai onko kyseisiä kulttuurintuotteita arvostava tai inhoava 24- vai 74-vuotias.

En minäkään olisi todennäköisesti raaskinut normaalitilanteessa konserttiin mennä, vaikka kulttuurinystävä olenkin ja lisäksi Pepellä, tuolla suomalaisen pophistorian symppishassuhahmolla, onkin ollut lämmin paikka sydämessäni lapsuudesta saakka. Kaupunginorkesterin konsertissakin olen halunnut käydä jo pidemmän aikaa. Saatiin kuitenkin viime kesänä kiitoslahjaksi Lippupalvelun 100 euron lahjakortti, jonka käyttöehtona oli, että sillä pitää mennä katsomaan jotain, mitä ei muuten mentäisi katsomaan.

Yleensä liputan mieluisten kirjojen tai levyjen paikkaa lahjapaketissa, mutta pakko on sanoa, että se oli hyvä ehto se. Antakaa silloin tällöin reunaehtolahjakortteja, hyvät ihmiset! Täälläkin ollaan nyt yhtä uutta ja tervetullutta kokemusta rikkaampia. Ja vaikka Marko saattoikin kokemuksen sivutuotteena kriisiytyä hetkellisesti, itse aloin jo haaveilla vähän klassisemmankin puolen konserteista.

Ja kyllä, tämä oli oikeasti ensimmäinen kertani orkesterin oikeassa konsertissa. En osaa päättää, onko se enemmän hienoa vai noloa. Kummassakin tapauksessa oli jo korkea aikakin.