Olen tällä viikolla käynyt osaltani laskemassa keski-ikää sekä Pepe Willbergin & kaupunginorkesterin konsertin että Tapion matineasarjassa Mr Turner -elokuvan yleisössä. Konsertista tykkäsin, elokuvasta en niinkään.
Huvitti Markon ikäkriisi konsertin jäljiltä: tuli kuulemma vanha olo, kun alle 45-vuotiaita oli koko salissa vain kourallinen, eikä niitä alle kuusikymppisiäkään itse asiassa ihan valtavasti ollut. Itsekin kyllä hämmennyin siitä, että konsertissa näkyi niin vähän nuorempaa väkeä, kun Saimaa-levy on kuitenkin saanut melkoista rummutusta. Angsti oli kuitenkin niin käsinkosketeltavaa, etten voinut välttää näsäviisastelemista siitä, että solisti on 68-vuotias ja levyttänytkin melkein 50 vuotta, joten kyllähän se heijastuu fanikantaan. En auttanut kriisiytyjää.
Sitten sain saman kriisin liepeistä kiinni, kun englantilaisesta taidemaalarista kertovan elokuvan jälkeen löysin itseni Surakan baarista ruotimasta elokuvaa ja taidemaailmaa punaviinilasin ääressä. Keski-ikäistyvä keskiluokka, täältä tullaan!
(Balanssin vuoksi todettakoon, että Surakan jälkeen kurvattiin Dollyn kautta kotisohvalle Buffyn ääreen. Vaikka onhan sekin pilotti ehtinyt täyttää jo kahdeksantoista. Apua.)
Oikeasti kaikella lämmöllä tätä kirjoittelen. Minulle on ihan sama, tykkääkö Pepe Willbergistä tai Mike Leigh'n elokuvista vai ei - tai onko kyseisiä kulttuurintuotteita arvostava tai inhoava 24- vai 74-vuotias.
En minäkään olisi todennäköisesti raaskinut normaalitilanteessa konserttiin mennä, vaikka kulttuurinystävä olenkin ja lisäksi Pepellä, tuolla suomalaisen pophistorian symppishassuhahmolla, onkin ollut lämmin paikka sydämessäni lapsuudesta saakka. Kaupunginorkesterin konsertissakin olen halunnut käydä jo pidemmän aikaa. Saatiin kuitenkin viime kesänä kiitoslahjaksi Lippupalvelun 100 euron lahjakortti, jonka käyttöehtona oli, että sillä pitää mennä katsomaan jotain, mitä ei muuten mentäisi katsomaan.
Yleensä liputan mieluisten kirjojen tai levyjen paikkaa lahjapaketissa, mutta pakko on sanoa, että se oli hyvä ehto se. Antakaa silloin tällöin reunaehtolahjakortteja, hyvät ihmiset! Täälläkin ollaan nyt yhtä uutta ja tervetullutta kokemusta rikkaampia. Ja vaikka Marko saattoikin kokemuksen sivutuotteena kriisiytyä hetkellisesti, itse aloin jo haaveilla vähän klassisemmankin puolen konserteista.
Ja kyllä, tämä oli oikeasti ensimmäinen kertani orkesterin oikeassa konsertissa. En osaa päättää, onko se enemmän hienoa vai noloa. Kummassakin tapauksessa oli jo korkea aikakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti